Ulkoasiainministeriön valmistelema kehityspoliittisen ohjelman luonnos on Kepan tiedotteen mukaan lupauksia herättävä. Esa Salminen kuitenkin huomauttaa artikkelissaan kepa.fi:ssä, että ehdotettu avun keskittäminen köyhimpiin maihin unohtaa sen, missä köyhimmät ihmiset asuvat.

Ohjelmaluonnos asettaa äärimmäisen köyhyyden vähentämisen Suomen kehityspolitiikan tärkeimmäksi tavoitteeksi. Käytännössä tämä tarkoittaa yhteistyön vähentämistä keskituloisten maiden kanssa ja avun keskittämistä köyhimpiin maihin.

Kahdeksan pitkäaikaisen yhteistyömaan joukosta ehdotetaan pudotettavaksi Nicaragua, jossa jatkossa tuettaisiin lähinnä kansalaisjärjestöyhteistyötä. Etiopia, Kenia, Mosambik, Nepal, Sambia, Tansania ja Vietnam olisivat jatkossa Suomen pääkumppanit.

Vaikka keskittyminen köyhimpiin maihin kuulostaa loogiselta ja on sopusoinnussa muun muassa EU:n kehityspoliittisten linjausten kanssa, tosiasia on, että "valtaosa maailman köyhistä asuu juuri keskituloisissa valtioissa", Salminen muistuttaa.

Köyhimpiin maihin keskittyminen on ongelmallista myös siksi, että maiden luokittelu perustuu OECD:n bruttokansantuotteeseen (BKT) perustuvaan jakoon keski- ja matalatuloisiin maihin.

Salminen kysyykin, miksi Suomi käyttää maavalinnoissaan BKT:ta, "eikä esimerkiksi YK:n kehitysohjelma UNDP:n inhimillisen kehityksen mittaristoa tai siitä kehitettyjä tarkempia köyhyysmittareita, jotka huomioivat vaikkapa tasa-arvoasioita".

Eroon korkotukiluotoista

Korkotukiluotoista luopuminen saa kiitosta Kepalta. Toiminnanjohtaja Timo Lappalainen muistuttaa, että korkotukiluotot "ovat usein hyödyttäneet enemmän suomalaisyrityksiä kuin paikallisväestöä". Salminen viittaa myös Eurodadin tutkimukseen (pdf), joka osoitti korkotukiluottojen selittävän merkittävän osan kehitysmaiden velkaongelmasta.

Korkotukiluottojen sijaan ohjelmaluonnoksessa halutaan lisätä kehitysrahoituslaitos Finnfundin rahoitusta ja sisällyttää sen työkalupakkiin niin sanottu erityisriskirahoitus, jolla voidaan muun muassa rahoittaa suomalaisten yritysten myönteisen kehitysvaikutuksen omaavia, mutta riskialttiita pilottihankkeita.

"Erityisriskirahoitus on vastaus Finnfundin pitkäaikaisiin toiveisiin: asiaa on luvattu selvitellä vuodesta 2004 lähtien", Salminen toteaa.

Paikallista kapasiteettia vahvistamaan

Useissa ohjelmaluonnoksen kohdissa painotetaan paikallisen kapasiteetin vahvistamista. Tavoitteena esimerkiksi on, että kehitysrahoitus "kanavoidaan lähtökohtaisesti paikallisten järjestelmien kautta, mikä vahvistaa kumppanimaan omistajuutta sekä sen instituutioita ja osaamista".

Paikallisen kapasiteetin vahvistamista tukee myös kehitysmaiden veronkantojärjestelmien ja julkisten palvelujen kehittäminen, ohjelmassa linjataan. Samoin muistutetaan, että kunnollisten työpaikkojen luominen on edellytys verotuloille, joilla voidaan rahoittaa sosiaaliturvaa ja julkisia palveluja.

Yksi tapa vahvistaa paikallista kapasiteettia on tukea kumppanimaiden kansalaisyhteiskuntaa. Luonnoksen tätä käsittelevä kirjaus saa Kepalta kiitosta, koska tällä tavoin voidaan edistetään demokraattista muutosta ja hyvän hallinnon toteutumista.

"Ohjelmassa tulisi huomioida nykyistä paremmin kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen edellytyksenä Suomen myöntämälle budjettituelle", Lappalainen esittää.