Artikkeli on julkaistu alun perin Suomen Lähetysseuran sivuilla.

Lähetysseura on rakentanut rauhaa Myanmarissa vuodesta 2012, jolloin 50 vuotta jatkunut sotilashallinnon aikakausi tuli päätökseensä. Rauhanprosessi on tuonut eri toimijoita yhteen, mutta lain voima maassa on heikko ja armeijan ote vallasta voimakas. Etniset sotilaalliset ryhmittymät toimivat monissa osavaltioissa, ja joissain tapauksissa ne käyttävät sotilaallista valtaansa omien etujensa edistämiseen. Joissain tapauksissa taloudellisia intressejään edistää maan armeija etnisten vähemmistöjen ihmisoikeuksien kustannuksella.

Huolimatta ristiriidoista ja konflikteista Myanmarin talouskasvu on ollut viime vuosina nopeaa valtion avautuessa kansainvälisille markkinoille. Myös maahan mielivät suomalaisyritykset kytkeytyvät kansallisiin  markkinoihin, joita leimaa mm. orjatyö, rakenteellinen korruptio, vaaralliset työolosuhteet, pakkotyö, maankonfliktit ja etnisten vähemmistöjen syrjintä.

Ihmisoikeuksia voidaan turvata lainsäädännöllä

Yksityinen sektori voi tukea maan demokraattista kehitystä, mutta riskit tehdä päinvastaista ovat myös todelliset. Myanmarin ihmisoikeustilanne voisi hyötyä paljonkin siitä, jos maahan suoraan tai epäsuoraan alihankintaketjujen kautta kytkeytyvät yritykset noudattaisivat huolellisuutta välttääkseen ja vähentääkseen toimintansa kielteisiä ihmisoikeusvaikutuksia

Yli 120 yrityksen, järjestön ja ammattiliiton yhteinen #ykkösketjuun -kampanja tavoittelee sitä, että ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoite kirjattaisiin sitovaksi kansalliseksi lainsäädännöksi Suomessa. Periaatteiden toimeenpanemiseksi sitovana lainsäädäntönä on monia tapoja. Myanmar on toimiva esimerkki selkeyttämään sitä, minkälaisessa muodossa laista olisi eniten hyötyä ihmisoikeusrikkomusten kitkemiseksi.

Ketä lain tulisi koskea?

Olisi toivottavaa, että laki koskisi mahdollisimman laajasti yrityksiä niiden yhtiömuodosta riippumatta. On kuitenkin luultavaa, että lakiin toteutuessaan asetetaan minimikoko yrityksille, koska pienimmille yrityksille huolellisuusvelvoitteen noudattaminen voi aiheuttaa kohtuutonta hallinnollista taakkaa. Esimerkiksi Ranskassa velvoite koskee yrityksiä, jotka työllistävät Ranskassa yli 5 000 ihmistä.

Kriittisen huomion kohteeksi nousevat yritykset, jotka kokonsa puolesta tippuisivat velvoitteiden ulkopuolelle mutta jotka toimivat korkean riskin toimialoilla tai konfliktien leimaamissa maissa. Ratkaisuna on asettaa kriteerejä, jotka nostavat Myanmarin kaltaisissa konfliktien leimaamissa maissa toimivia pienyrityksiä lain soveltamisen piiriin. Vastaavanlainen kriteeri voidaan asettaa myös korkean ihmisoikeusriskin omaaville talouden sektoreille. Myanmarissa tällaisia sektoreita olisivat mm.  metsätalous ja suuret vesivoimahankkeet.

Nämä ratkaisut ovat kuitenkin toissijaisia suhteessa tehdä laista lähtökohtaisesti tarpeeksi kattava huomioimalla pk-yritysten kapasiteettia koskevat rajoitukset. Sekä konfliktimaa- että sektorikohdennetut ratkaisut rajaavat etukäteen, mihin huolellisuutta tulisi kohdentaa, mikä aliarvioi yritysten omaa tietotaitoa tunnistaa toimintansa kannalta keskeisimmät riskit.

Entä sitten alihankintaketjut?

Ihmisoikeusloukkaukset voivat tapahtua kaukana yrityksien kotimaista, syvällä alihankintaketjujen alkupäässä. Siksi on tärkeää, että huolellisuusvelvoitetta koskeva laki koskisi yritysten koko arvoketjua.

Hyvä esimerkki on Myanmarin metsätalous. Myanmarin metsät ovat valtion omistuksessa, mutta se ei ole onnistunut pysäyttämään nopeaa metsähävikkiä, jonka taustalla on myös puhtaasti laitonta toimintaa. Rahavirrat pitävät osaltaan konfliktin osapuolten talouden rattaita pyörimässä. Laittomien hakkuiden suitsimiseksi EU:ssa on kehitetty lainsäädäntöä, joka velvoittaa puutavaran ostajia asianmukaiseen huolellisuuteen koskien puun laillisuutta.

Ongelmana Myanmarissa ei kuitenkaan ole vain laittoman puun kauppa, vaan myös luvalla toteutetuissa hakkuissa piilee ihmisoikeusriskejä. Myanmarin metsälainsäädäntö ei ole onnistunut turvaamaan metsistä riippuvaisten vähemmistöjen oikeuksia elinkeinoonsa. 70 prosenttia maan väestöstä elää pääosin luonnonvaroista riippuvaisessa omavaraistaloudessa, jonka toteutumisen ehdot ovat keskeinen osa YK:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskevaa sopimusta. Maan laki kuitenkin suosii valtiota, armeijaa ja siihen kytkeytyneitä yrityksiä, eikä se tunnista Myanmarissa tyypillistä kiertävää viljelyä edes lailliseksi maankäytön muodoksi. Vientiin suuntautuneen plantaasitalouden suosimisen seurauksena on ollut maakonflikteja, joiden ratkaisemisessa valtio on ollut hidas.

Ihmisoikeuspohjainen huolellisuusvelvoite toimisi rinnakkain EU:n laitonta puukauppa suitsivan lainsäädännön kanssa ja kannustaisi Myanmarin valtiota kohti metsätaloutta, joka turvaa ihmisoikeuksien toteutumisen. Esimerkiksi Suomeen tiikikalusteita tuovat yritykset joutuisivat todentamaan niin puun laillisen alkuperän kuin sen, että vähemmistöjen ihmisoikeuksia ei ole poljettu.

Miten tapahtuneet vahingot tulisi korvata?

Viimeinen lain konkretisointiin liittyvä teema käsittelee vahingonkorvausvastuuta ihmisoikeusrikkomuksissa. Nykyisin ongelmana ovat hauraiden valtioiden korruptio ja lainsäädäntö, joka ei vastaa ihmisoikeussopimuksia. Kyse on myös oikeuslaitoksen toimintakapasiteeteista: Myanmarissa toimet ihmisoikeusloukkausten edessä ovat jääneet melko ponnettomiksi ja loukkausten uhrit jäävät usein ilman korvauksia.

Onkin tärkeää, että ne vahingot, joihin suomalaisyritys on osallinen jätettyään noudattamatta asianmukaista huolellisuutta, tulisivat käsitellyksi suomalaisen lainsäädännön piirissä. Yritysvastuulakiin tulisi kirjata kansallisvaltion suvereniteetin ylittävä kansainvälisesti pakottava säännös.

Yritysvastuulaki tukee Suomen kehityspolitiikkaa

Esittelemäni näkökulmat huolellisuusvelvoitteen toimeenpanemisesta kumpuavat Lähetysseuran kokemuksista työskentelystä hauraissa ympäristöissä.  Myanmar ei ole yksittäistapaus, vaan nopeasti kasvaviin talouksiin liittyy tyypillisesti ihmisoikeuksia koskevia haasteita.

Ihmisoikeusloukkaukset voivat tapahtua kaukana yrityksien kotimaista, syvällä alihankintaketjujen alkupäässä. Siksi on tärkeää, että huolellisuusvelvoitetta koskeva laki koskisi yritysten koko arvoketjua.

Vuonna 2016 Suomen hallitus siirsi kehitysrahoituksen painopisteitä kohti yksityistä sektoria, mutta se ei kehittänyt samassa suhteessa lainsäädäntöä, jolla varmistettaisiin tämän kasvaneen roolin mukanaan tuoma vastuu. Esimerkiksi Business Finland on ylläpitänyt Myanmar Growth Market -kasvuohjelmaa, jonka tarkoituksena on suomalaisyritysten viennin edistäminen Myanmarissa. Tämän kaltaisille vienninedistämismatkoille ei kuitenkaan edellytetä osaamista työskentelystä konfliktiherkissä maissa tai huolellisuusvelvoitteen soveltamisesta käytännössä.[1]

Huolellisuusvelvoitteen sisällyttäminen lakiin mahdollisimman kattavasti olisi linjassa Suomen kehityspoliittisen linjauksen ja sen ihmisoikeusperustaisen lähestymistavan kanssa. Yritysvastuulaki olisi myös vastuullista valtion kassan käyttöä.

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Lähetysseuran taloudellisen oikeudenmukaisuuden asiantuntija.

[1]Henkilökohtainen sähköposti Myanmarin kasvuohjelman edustajalta (13.12.2018)