Artikkeli on julkaistu alun perin Ympäristö-lehden numerossa 1/2014. Tilaa lehti täältä.

Olen Susanna Lehvävirta ja toimin tutkijana Kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingin yliopistossa. Käytännönläheiset ympäristöasiat ovat kiinnostaneet minua 1990-luvun lopulta lähtien, jolloin aloitin kaupunkimetsiä käsittelevän väitöskirjatyöni.

"Ilmastonmuutoksen on ennustettu johtavan siihen, että vuoteen 2080 mennessä jopa puolet Euroopan kasvilajeista on uhattuna."

Asioiden rajapinnat, niiden yhdistäminen ja isot kokonaisuudet ovat aina kiinnostaneet minua. Ekologi kun voi kyllä kehittää ratkaisuja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi, mutta ne tulevat käyttöön vain, jos ne ovat esteettisesti miellyttäviä, käteviä toteuttaa, halpoja hankkia ja näppäriä ylläpitää. Siis kaikin puolin sopivia.

Käytännössä työhöni kuuluu paljon hankejohtamista, koska vedän useita tutkimushankkeita. Niissä työskentelee monen eri alan ammattilaisia. Esimerkiksi viherkattotutkimuksessa on mukana sosiologi, eläintieteilijä, maisema-arkkitehti, hydrologi, insinööri, oikeustieteilijä ja taloustieteilijä. Oma tehtäväni on ymmärtää eri alojen liitoskohtia ja varmistaa, että tuotamme tieteellisesti korkeatasoista tietoa, jota voidaan myös yhteiskunnallisesti helposti soveltaa.

Uusin tutkimustyömme on vuosi sitten alkanut Suomen Akatemian rahoittama hanke, joka käsittelee kasvilajien avustettua leviämistä. Ilmastonmuutoksen on nimittäin ennustettu johtavan siihen, että vuoteen 2080 mennessä jopa puolet Euroopan kasvilajeista on uhattuna. Eliölajin vaihtoehdot vastata ilmastonmuutokseen ovat sopeudu, muuta tai kuole. Ilmastonmuutoksen vauhti voi olla evolutiiviselle sopeutumiselle liian nopea, joten on kehitetty idea avustaa lajien siirtymistä suotuisiksi tuleville elinalueille. Pitkänä ja pohjoisena maana Suomeen voi tulevaisuudessa kohdistua paineita eteläisempien lajien vastaanottamiseksi.

Avustettuun leviämiseen liittyy monia avoimia kysymyksiä. Pitäisikö lajeja siirtää uusille kasvupaikoille? Onko se biologisesti mahdollista? Entä mikä on oikeudellinen näkökulma? Luonnonsuojelulain alkuperäinen tarkoitushan on suojella lajeja ja säilyttää alueiden koskemattomuus. Pitäisikö lakiin sisällyttää myös mahdollisuus avustettuun leviämiseen? Näitä kysymyksiä ratkovat yhdessä biologit, oikeustieteilijät ja filosofit.

Yhdysvalloissa toimii kansalaisjärjestöjä, jotka jo kokeilevat lajien siirtoa, vaikkei lainsäädäntöä ole. Mielestäni tällaiseen ei ole hyvä lähteä, koska tutkittua tietoa tarvitaan enemmän. Nyt ollaan vasta alkutaipaleella.

Kasvitieteellisissä puutarhoissa siirtokokeita voidaan tehdä valvotuissa olosuhteissa. Olemme aloittaneet kokeet ruijanesikolla, jota istutimme kasvitieteellisiin puutarhoihin Pohjois-Norjaan, Ouluun, Raumalle, Helsinkiin ja Viron Tarttoon. Haluamme selvittää, miten ruijanesikko pärjää nykyistä esiintymisaluettaan lämpimämmissä ilmastoissa, jotka muistuttavat ilmastonmuutoksen eri vaiheita. Tuloksia ensimmäisistä kokeista täytyy vielä odottaa, koska istutukset tehtiin vasta viime kesänä.