Kirjoitus on julkaistu alun perin Solidaarisuuden blogissa.

Suomi ottaa tänä vuonna vastaan 15 000 turvapaikanhakijaa, kerrottiin hiljattain mediassa. "Hienoa!" kajahti minun mielessä. Alammekohan vihdoin ymmärtää, ettemme voi itseämme eristää. Maailma muuttuu ja Suomen on muututtava sen mukana.

Syyria on jatkuvasti otsikoissa. Maan tilanne on kauhistuttava – joidenkin lähteiden mukaan kyseessä on toisen maailmansodan jälkeen suurin humanitaarinen kriisi. Nuorten unelmat demokratiasta, jotka saivat lähtönsä kuuluisasta vuoden 2011 Arabi-keväästä, karisevat maassa vuosi vuodelta sisällissodan aina vain pahentuessa.

Syyriassa on tällä hetkellä arviolta lähes 10 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Maan rajojen ulkopuolelle on paennut yli neljä miljoonaa ihmistä. Tämä lähentelee Suomen asukaslukua.

Kauhistuttava tilanne pakottaa maita miettimään omaa suhdettaan pakolaispolitiikkaan. Slovakia ilmoitti, että ottaa vastaan 200 Syyrian pakolaista, joista kaikkien on oltava kristittyjä. Myös Puolassa keskusteltiin jokin aika sitten samasta aiheesta.

Viesti on selvä. Pakoon saa lähteä ja turvaa hakea, mutta vain jos edustaa eurooppalaista valtauskontoa. Syyrian asukkaista arviolta 10 prosenttia on kristittyjä.

”Suomellakin on osansa maailman kriisien ylläpidossa. Meillä ei ole yksinkertaisesti oikeutta sulkea rajoja sotaa pakoon paljain jaloin juoksevilta ihmisiltä.”

Suomessa erään hallituspuolueen johtaja, joka edustaa maatamme myös rajojemme ulkopuolella, totesi että turvapaikan hakijoihin liittyvistä kuluista on säästettävä. Tekee mieli haastaa hänet jälleen kerran. Tekee mieli juosta keskelle Senaatintoria ja huutaa täysillä, että elämme globaalissa maailmassa, jossa emme voi eristäytyä!

Suomellakin on oma osansa maailman kriisien ylläpidossa. Suomessakin kehitetään panssariautoja ja kranaatinheittimiä. Suomalaisetkin ostavat tuotteita, jotka ylläpitävät epäinhimillisiä työllisyysoloja maailman toisella puolella. Tällä hetkellä tukahdutetaan suomalaista kehitysyhteistyötä, joka tulee lisäämään tuhansien ihmisten ahdinkoa.

Meillä ei ole yksinkertaisesti oikeutta sulkea rajoja sotaa pakoon paljain jaloin juoksevilta ihmisiltä. Kolmella sadalla eurolla ei elä. Leikkausvimman keskellä olisi suorastaan röyhkeää nipistää turvapaikanhakijoiden tuista.

Nyt on aika laittaa panokset sinne missä ongelman ydin on. Olemmeko valmiita luopumaan verotuloista, jotka tulevat panssariajoneuvojen tuotannosta? Olemmeko valmiita ostamaan kalliimpia tuotteita, joita ei ole tuotettu Kambodzhassa työntekijöiden päälle romahtelevissa tehtaissa tai kaivettu Sierra Leonen timanttikaivoksista?

Mikäli emme ole valmiita tukemaan kehitysyhteistyötä, jolla parannetaan ihmisten elinolosuhteita maailman toisella puolella, olemmeko valmiita sijoittamaan turvapaikanhakuun ja pakolaisten kotouttamiseen siitä säästyviä varoja?

Yhteiskuntamme kaipaa kipeästi viisaita puheenvuoroja, tutkittua tietoa ja todellisia ratkaisuja globaalin eriarvoisuuden vähentämiseksi ja siitä johtuviin lieveilmiöihin puuttumiseksi. Jos näitä ei ala kuulua, on paras vain kuuliaisesti kasvattaa turvapaikkojen hakuun liittyvää budjettia.

Voin vain kuvitella mitä edesmennyt sotainvalidi-isoisäni sanoisi, jos kääntäisimme selkämme hädälle, joka maailmassa vallitsee. "Veljeä ei jätetä", oli heidän mottonsa. Globaalissa maailmassa olemme kaikki veljiä ja siskoja – ihonväristä, alkuperämaasta tai uskontokunnasta riippumatta.

Kirjoittaja on Solidaarisuuden ohjelmapäällikkö.