Varsovan ilmastokokous päättyi laihoin tuloksin. Tavoitteena oli edetä kohti sitovaa ja kunnianhimoista kansainvälistä ilmastosopimusta.

Edellisenä vuonna Dohassa sovitun ja Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) raportin ensimmäisen osan yhteenvedon julkistamisen jälkeen askelmerkkien piti olla kävelemistä vaille valmiit. Myös juuri kokouksen alla riehuneen Filippiinien hirmumyrskyn olisi voinut kuvitella vauhdittavan neuvotteluita.

"Toivottomuus on kuitenkin moraalitonta. Tavoitteisiin pääsee harvoin suorinta reittiä."

Näin ei tällä kertaa tapahtunut. Maat eivät saaneet sovittua kunnolla edes siitä, miten ja milloin päästövähennystavoitteet tulisi ilmoittaa tulevaa ilmastosopimusta varten.

Paikoin vaikutti siltä, että neuvotteluita kelataan taaksepäin. Japani ilmoitti laskevansa päästövähennystavoitettaan. Australia päätti heikentää omaa ilmastolainsäädäntöään. Kanada ilmoitti irtautuvansa Kioton pöytäkirjasta. Ja samaan aikaan kokouksen puheenjohtajamaa Puola keskittyi puolustelemaan omaa kivihiilen käyttöään.

Klassinen teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välinen kuilu syveni ja epäluottamus kasvoi. EU ei pystynyt tällä kertaa viemään neuvotteluita eteenpäin eikä mistään muualtakaan löytynyt ilmastojohtajuutta. Presidentti Obama ei ole onnistunut täyttämään häneen kohdistuvia odotuksia Yhdysvaltojen suhteen. Kiina ja Intia estävät kehittyville maille esitetyt päästövähennystavoitteet. Pettymysten sarja on vuodesta toiseen sama. Ilmastoneuvotteluiden draaman kaari näyttää jämähtäneen 1990-luvulle.

Pettymys näkyi myös kansalaisjärjestöjen toiminnassa. Joukko ympäristö- ja kehitysjärjestöjä sekä ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC marssivat kokouksesta ulos viimeistä edeltävänä päivänä. Viestikin oli selvä. Saastuttajat saavat jäädä puhumaan, järjestöt jatkavat eteenpäin. Vastaavaa ulosmarssia ei ole ilmastoneuvotteluiden historiassa tapahtunut aiemmin.

Toivottavasti tämän myötä myös suomalainen ammattiyhdistysliike löytää ympäristö- ja kehitysjärjestöjen kanssa yhteisen sävelen ilmastovaikuttamisen suhteen.

Puolan kokouksen jälkeen herää jälleen samoja vanhoja kysymyksiä siitä, onko YK oikea paikka neuvotella ilmastosopimuksesta ja täytyykö korkean tason kokouksia pitää joka vuosi. Tämä johtaa keskustelun kuitenkin pois olennaisesta: Päästöjä pitää vähentää paljon ja nopeasti. Mikäli ilmastokysymys halutaan ratkaista, välikokouksiin tai uusien neuvotteluareenoiden rakentamiseen ei ole aikaa.

Toki Varsovassa tapahtui edistystäkin. Metsäkadon pysäyttämisen mekanismista (REDD) päästiin sopuun ja kehitysmaille tarkoitetun rahoituksen suhteen edistyttiin. Tiekartta vuodelle 2015 Pariisin ilmastokokousta varten saatiin lopulta aikaiseksi. Hyvä uutinen on myös se, että hiiliteollisuuden viherpesuyritykset eivät onnistuneet. Vuosi sitten pidettyyn Dohan kokoukseen nähden, joka sekin oli valtava pettymys, Varsovan kokouksen tulokset näyttävät kuitenkin vielä surkeammilta.

Tätä vauhtia maailma on edelleen menossa kohti 4-6 asteen lämpenemistä.

Toivottomuus on kuitenkin moraalitonta. Tavoitteisiin pääsee harvoin suorinta reittiä. Mutkat ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja neuvotteluihin. Tämän syvemmälle tuskin voidaan seuraavissa kokouksissa Limassa ja Pariisissa enää mennä.

Tulevissa ilmastokokouksissa voidaan jälleen ottaa isoja askelia eteenpäin. Kunhan poliittiset prioriteetit osuvat kohdalleen, on maailmanlaajuinen, kunnianhimoinen, oikeudenmukainen ja laillisesti sitova ilmastosopimus vielä mahdollinen.

Leo Stranius, Luonto-Liiton toiminnanjohtaja (hoitovapaalla), joka seurasi Varsovan ilmastoneuvotteluita kotoa Suomesta käsin.