Kirjoitus on julkaistu alun perin Rauhan puolesta -lehdessä 2/2013. Tilaa lehti täältä.

Otsikon kaltaisia harhaanjohtavia "faktoja" näkee ajoittain päivälehdistön etusivuilla. Juttujen vahvistuksena on usein haastattelu, jossa joku kertoo, kuinka suuri armeija Venäjällä on ja kuinka valtava ohjuskeskittymä meitä on vaanimassa vain muutamien minuuttien lentomatkan päässä.

Tämän jälkeen on oltava melkoinen haihattelija, ellei armeijan puolustusmäärärahojen kasvattaminen ja Nato ala vaikuttaa ainoalta ajateltavissa olevalta turvalta. Sillä senhän me tiedämme, että talvisodan henki ei pitkälle nykyisessä teknosodassa riitä.

Ja kun mielessä kalvaa vielä pieni epäilys siitä, että jospa ne eivät tällä kertaa ryssikään kaikkea, vaan saavatkin sotakoneensa toimimaan. Silloin meidät paha perii ilman vahvaa ulkopuolista turvaa. Yhdysvallat on tässä visiossa ainoa voima, joka voisi pistää venäläisille hanttiin. Saksalaiset ovat epäluotettavia Venäjän kanssa tekemänsä kaasubisneksen vuoksi, italialaiset kuulemma pilasivat viimeksikin yhteisen sotamme, ja briteistä ja ranskalaisista ei ole koskaan ollut tosi paikan tullen meille apua.

Kaiken idän uhkaa todistelevan musertavan vyörytyksen alta kaipaa hitusen sitä suhteellisuudentajua, jota meillä harjoitettiin kylmän sodan aikana Neuvostoliiton uhkaa arvioitaessa. Vaikka puna-armeijaa ei rauhanarmeijana pidettykään, harvempi meillä ajatteli myöskään niin, että sen koko arsenaalia olisi pelkästään Suomen kukistamiseksi luotu.

Tässä kansanhuvina harjoitetussa spekulaatiossa Suomen tuhoamisesta 20 minuutissa ja valloittamisesta viikossa ei ole sanoman traagisuudesta huolimatta logiikan häivääkään. Jos nimittäin Venäjä päättäisi kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta käyttää teknoarmeijansa iskuvoiman meitä vastaan, ei sitä pysäytä mikään. Siksi ainoa todellinen jäljelle jäävä turvallisuuspolitiikan vaihtoehto on se, että Suomi pelaa korttinsa niin ettei Venäjä edes kuvittele saavuttavansa etua käyttämällä sotilasvoimaa Suomen-politiikkansa jatkeena. Tähän asti ja yhä edelleenkin Suomi on ollut sille kuitenkin vain Euroopan-politiikan sivunäyttämö. Sen turvallisuuspolitiikan pääintressit ovat aivan muilla ilmansuunnilla.

Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.