Vakavailmeinen, sileäksi ajeltu sotilas univormussaan tuijottaa julisteessa suoraan kameraan. Pienemmässä plakaatissa hänen vierellään hymyilee pitkäpartainen tummaihoinen mies.

Julisteita esittävä kuva julkaistiin Helsingin Sanomien sunnuntainumeron etusivulla syyskuun ensimmäisenä päivänä. Sileäleukainen sotilas on Egyptin asevoimien komentaja, kenraali Abdul Fattah al-Sisi. Tumma mies on helppo tunnistaa, vaikka pitkä, harmaa parta onkin lisätty kuvaan. Hän on Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama, ja kuvan alla häntä kehotetaan lopettamaan islamistien tukeminen. Parrakas Obama on saatu muistuttamaan Osama bin Ladenia, terroristiverkosto al-Qa'idan hengellistä johtajaa, jonka Yhdysvallat Obaman itsensä määräyksestä surmasi toissa vuonna.

Raflaava valokuva kuvitti HS:n reportterin Kairosta lähettämää juttua, joka oli otsikoitu näin: Egyptissä lietsotaan länsivihaa. Mutta hetkinen! Kuka lietsoo, minkä nimissä ja mistä syystä? Eikö länsiviha ole viime vuosina aina yhdistetty poliittiseen islamiin, aatesuuntaan, jonka tukemisesta Yhdysvaltoja nyt Egyptissä syytetään?

Jutussa kerrotaan siitä, kuinka Egyptin tiedotusvälineet on tätä nykyä valjastettu julistamaan yhtä suurta sanomaa: kansa taistelee terrorismia vastaan. Terroristeja ovat poliittisen islamin kannattajat, Egyptin hyvin järjestäytynyt Muslimiveljeskunta ja sitä paljon fanaattisemmat salafistit.

Egyptin armeija syöksi muslimiveljiä edustaneen presidentin Mohammed Mursin vallasta heinäkuun alussa sotilasvallankaappauksessa. Huomattava osa egyptiläisistä näyttää kannattaneen kaappausta, sillä miljoonat ihmiset olivat sitä ennen allekirjoittaneet Mursin eroa vaatineen julistuksen. Islamistien viikkoja jatkuneet mielenosoitukset päättyivät, kun turvallisuusjoukot elokuun puolivälissä hajottivat ne säälimättä ja ankaraa väkivaltaa kaihtamatta. Pelkästään Kairossa tuhatkunta ihmistä menetti henkensä.

Presidentti Obama ei ole suostunut kutsumaan Mohammed Mursin syrjäyttämistä vallankaappaukseksi. Jos se niin tekisi, Yhdysvallat joutuisi oman lainsäädäntönsä mukaisesti lopettamaan mittavan sotilasapunsa Egyptille.

Yhdysvallat "tarvitsee" Egyptiä

Amerikkalaisten ja Egyptin sotilaiden väliset suhteet palautuvat neljänkymmenen vuoden taakse, jolloin Egypti Nasserin kuoleman ja Israelia vastaan kärsittyjen tappioiden jälkeen hylkäsi Neuvostoliiton ja "kääntyi länteen". Avun suuruus on nykyisin 1,3 miljardia dollaria vuodessa. Sillä summalla Yhdysvallat ostaa Egyptiltä sen, että rauhansopimus Israelin kanssa pysyy voimassa.

Egyptin sotilaiden avustaminen on tärkeämpää Yhdysvalloille kuin Egyptille itselleen. Armeija saa suurimman osan tuloistaan tuottavilla liiketoimillaan, sillä se hallitsee merkittävää osaa Egyptin talouselämästä. Ja kun lisäksi ainakin puolet amerikkalaisten avusta on sidottu varaosien ja koulutusohjelmien ostamiseen Yhdysvalloista, ei avun katkeaminen olisi egyptiläisille mikään katastrofi. Venäjä ja Kiina olisivat enemmän kuin halukkaita täyttämään näin syntyvän aukon.

Obaman hallinnolle sen sijaan suhteiden katkeaminen Egyptin armeijaan olisi strateginen painajainen. Sitä se olisi myös Israelille, jota vastassa olisivat jälleen arabimaailman vahvimmat asevoimat. Irakilaissyntyinen tutkija ja aktivisti Sami Ramadani siteeraa egyptiläistä ekonomistia, joka maanmiehilleen tyypillisellä tavalla sutkauttaa, että "[Israelin tiedustelupalvelu] Mossad murhaa Obaman, jos tämä lopettaa sotilasavun Egyptille!"

Mutta kuka tietää? Olisiko muslimiveljien tukeminen tai ainakin sellaisella uhkaaminen se kortti, jolla Yhdysvallat voisi painostaa Egyptin armeijaa, jos se käy hankalaksi ja asettuu maassa vallitsevan kansallismielisen ja imperialisminvastaisen yleisen mielipiteen johtoon. Siihenhän Helsingin Sanomat viittasi otsikossaan: Egyptissä lietsotaan länsivihaa.

Muslimiveljien vastaanottamalla Amerikan avulla on pitkät historialliset perinteet. Nasserin aikana CIA tuki veljeskuntaa nakertaakseen hänen edustamaansa arabinationalismia, joka ainakin periaatteessa oli uskonnotonta.

Myös Syyrian sisällissodassa länsivallat siunaavat jonkinasteisen sotilasavun, jota Assadin hallinnon vastaiset kapinalliset saavat Turkista ja Arabian niemimaalta. Näihin kapinallisiin kuuluu niin muslimiveljiä kuin heitä paljon fanaattisempiakin islamistiryhmiä. Näitä rivejä kirjoitettaessa Yhdysvallat harkitsee, "rankaiseeko" se risteilyohjuksin Assadia taistelukaasuhyökkäyksestä, josta hallituksen sotilaita epäillään.

Strategiset kortit ovat sekaisin Lähi-idässä. Ystävät ja viholliset voivat vaihtaa paikkaa odottamatta ja nopeasti. Pysyvää on vain kyyninen, tuhansien ja tuhansien ihmisten hengen ja hyvinvoinnin kustannuksella käytävä valtapeli, joka monessakin mielessä muistuttaa rikollisjengien keskinäistä kilpailua, mutta moninkertaisin panoksin ja riskein. Al Caponella oli varmaan samanlaisia ongelmia kieltolain aikaisessa Chicagossa kuin suurvaltojen johtajilla nykypäivän Lähi-idässä.