Miksi nuorten pitäisi kiinnostua YK:sta, Adina Nivukoski? | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Miksi nuorten pitäisi kiinnostua YK:sta, Adina Nivukoski?

Adina Nivukoski on Suomen uusi YK-nuorisodelegaatti, jota inspiroi erilaisiin ihmisiin tutustuminen. “Eihän se yksin riitä, että istumme saman pöydän äärellä, vaan myös ystävystyminen on olennaista. On hyvä pysähtyä sen äärelle, että maailmassa on paljon muutakin kuin vain oma kupla.“

Nainen puolilähikuvassa.

Adina Nivukoski haluaa YK-delegaattina edistää etenkin sukupuolten tasa-arvoa. Kuva: Jami Ivanoff.

Nuorisoalan kattojärjestö Allianssi valitsi sinut tänä vuonna YK:n nuorisodelegaatiksi. Mitä se tarkoittaa käytännössä ja millaista työ on?

Edistämme nuorten äänen kuulumista YK:n päätöksenteossa yhdessä vanhemman YK-delegaattiparini kanssa. Tuomme kansainvälisissä kokouksissa esille nuorten näkemyksiä ja puhumme niissä vastikään pidetyn tulevaisuushuippukokouksen teemoista.

Hommaan annetaan aika vapaat kädet eli voimme esimerkiksi keskittyä haluamiimme teemoihin. Matkustamme välillä YK:n yleiskokouksiin paikan päälle, eli usein New Yorkiin tai Geneveen. Tällä hetkellä olen New Yorkissa YK:n työharjoittelun vuoksi. Harjoittelu on kuitenkin erillinen YK:n delegaatin hommasta.

Mihin haluat pestissäsi erityisesti vaikuttaa ja miksi?

Omat teemani ovat naisten oikeudet ja naisten asema konflikteissa. Aiemmin tein paljon koulutukseen liittyvä asioita, joissa tasa-arvo ja naisten oikeudet olivat vahvasti mukana. Siinä kasvoi ymmärrys siitä, että tasa-arvo on kaiken keskiössä, jotta kestävän kehityksen tavoitteet voidaan saavuttaa. Ukrainassa tapahtunut seksuaalinen väkivalta oli suuri syy siihen, miksi halusin ottaa vaikuttamiseni keskiöön seksuaalisen väkivallan konflikteissa. Myös muut konfliktit, kuten Afganistan, jossa naisilta vietiin kaikki oikeudet, on aiheuttanut paljon surua ja pettymystä. Siksi haluan keskittyä näihin teemoihin.

Miten kiinnostuit YK-tehtävistä ja mikä sai sinut hakemaan YK:n nuorisodelegaatiksi?

Olen aiemmin ollut aktiivinen YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestössä Unescossa koulutusasioissa. Vuonna 2022 sain kutsun koulutuksen huippukokoukseen New Yorkiin. Sitä kautta vahvistui tunne siitä, että haluan olla vahvemmin mukana YK:n päämajan työssä koulutuksen ja naisten oikeuksien eteen. Siksi päätin hakea.

Monella saattaa olla mielikuva, että YK-kokoukset ovat kuivia ja byrokraattisia. Ovatko ne?

Kyllä pidemmät istunnot voivat teoriassa toki tuntua kuivilta, mutta asiat, joita siellä käsitellään, ovat tärkeitä ja merkityksellisiä, sillä ne koskettavat koko ihmiskuntaa. Ei se minun mielestäni tylsää ole.

Miksi erityisesti nuorten tulisi kiinnostua YK:sta?

Ajattelen, että tällaisina aikoina meidän on erityisen tärkeää kuunnella, tutustua ja ystävystyä ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Tätä kautta voimme ymmärtää erilaisia todellisuuksia ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo monissa saarivaltioissa, ja meidän pitäisi pysähtyä kuuntelemaan niitä ihmisiä, joihin se vaikuttaa. Jos ei olisi tällaista YK:n kaltaista instituutiota, jossa ihmiset tulevat yhteen, miten asioita sitten hoidettaisiin? On jo itsessään iso rikkaus, että tutustuu ihmisiin, jotka elävät aivan erilaista arkea. Se toivottavasti motivoi meitä tekemään myös arjessa erilaisia päätöksiä.

Onko nuorilla YK:ssa vaikutusvaltaa?

Parantamisen varaa totta kai on, mutta vaikuttamisen mekanismeja on, niitä kehitetään jatkuvasti ja niistä tehdään parempia. Vastikään avattiin esimerkiksi nuorten YK-toimisto, jossa nuorten asioita kootaan yhteen ja viedään eteenpäin. Suomessa nuorilla on parempi asema kuin kansainvälisesti, esimerkiksi YK:n nuorisodelegaatiolla on hyvin vakiintunut asema.

Adina Nivukoski

Työ: Junior adviser -harjoittelija YK:n päämajassa New Yorkissa.

Koulutus: Opiskelee Eurooppa-oikeutta ja kansainvälistä oikeutta Maastrichtin yliopistossa.

Urapolku: Toiminut Suomen Lukiolaisten liiton puheenjohtajana vuonna 2020, ollut kesätoimittajana Helsingin Sanomissa vuonna 2022, viestinnän koordinaattorina UN Women Suomi -järjestössä vuonna 2023, ihmisoikeuksien avustajana Ihmisoikeusliitolla ja projektiasiantuntijana Helsingin kaupungilla vuonna 2024. Toimii edelleen Yleisradion kolumnistina.

Harrastukset: Laulaa jazzia kuorossa ja kirjoittaa runoja.

Työssä inspiroi: “On ollut ajatusmaailmaa ja elämää mullistavaa päästä tilaisuuksiin, joissa on ihmisiä ihan kaikkialta, sekä päästä ystävystymään ihmisiin erilaisista taustoista. Eihän se yksin riitä, että istumme saman pöydän äärellä, vaan myös ystävystyminen on olennaista. On hyvä pysähtyä sen äärelle, että maailmassa on paljon muutakin kuin vain oma kupla. Se inspiroi ja rikastuttaa.”

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia