Amazonasin puolustajat surmattu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amazonasin puolustajat surmattu

Sademetsiä ja niiden perinteisiä asukkaita puolustanut aktivistipariskunta surmattiin Parán osavaltiossa Marabassa.

Palkkamurhaajat tappoivat tiistaina Amazonasin sademetsien ja niiden perinteisiä asukkaita puolustaneet José Claudio Ribeiro da Silva ja Maria do Espírito Santo da Silva Parán osavaltiossa Marabassa.

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASKin verkkosivuilla murhasta ja sen taustoista kirjoittavan Mika Rönkön mukaan murha ei tullut yllätyksenä. Pariskunta oli saanut lukuisia tappouhkauksia, minkä vuoksi he olivat moneen kertaan pyytäneet suojelua.

"Laittomasti toimivat hakkuuyrittäjät ja maakeinottelijat haluavat päästä käsiksi sademetsän etulinjan viimeisiin hakkaamattomiin sademetsiin, joissa asuu edelleen tuhansia perinteisestä keräilytaloudesta ja pienimuotoisesta viljelystä elantonsa saavia perheitä" Rönkko kirjoittaa.

Suomen suurlähetystön uutisen mukaan maalis-huhtikuussa otettut satelliittikuvat paljastivat, että laittomien hakkuiden alue on yli kuusinkertaistunut viime vuoteen verrattuna. Amazonin alueee metsäkatoa hillitäkseen Brasilian ympäristöministeri Izabella Teixeira ilmoitti uuden kriisikeskuksen perustamisesta.

Työväenpuolue PT:n nousu valtaan myös Parán osavaltiossa ja maaseudun kunnissa on laajentanut yhteisöllisiä suojelualueita sekä tuonut toivoa rankaisemattomuuden kulttuurin heikentymisestä. Rönkön mukaan tiistainen surmatyö kuitenkin osoittaa, että rikollisesti toimivien suurmaanomistajien terrori jatkuu Parán syrjäseuduilla.

"Sitä todistaa myös murhan raportointi Parán osavaltion parlamentissa: takarivin suurmaanomistajien kansanedustajat hurrasivat, kun Zé Claudion ja Marian murhista raportoitiin parlamentin istunnossa" Rönkkö muistuttaa.

Ze Claudio ja Maria olivat Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan ja SASKin pitkäaikaisia kumppaneita Parássa. Siemenpuu-säätiö ja SASK jatkavat yhteistyötään Brasilian Amazonasin keräilijäväestön yhdistysten kanssa.

 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia