Blogit ihmisoikeuksien puolesta

Pekingin olympialaiset saatiin päätökseen viime sunnuntaina. Kisoja varjostivat monet selkkaukset, kuten Venäjän ja Georgian välinen konflikti ja kisajärjestelyjen kyseenalaiset ratkaisut. Pisimmän varjon kisa-alueen päälle kuitenkin heitti isäntämaa Kiinan jatkuvat ihmisoikeusrikkeet, jotka olympialaisten mediamylläkän myötä joutuivat kansainvälisen suurennuslasin alle. Rikkeistä raportoivat virallisten uutistoimistojen ohella monet bloggaajat ympäri maailmaa.

Muutamassa vuodessa blogin eli nettipäiväkirjan kirjoittamisesta on tullut varsinainen muoti-ilmiö Suomessa. Määrä on lisääntynyt nopeasti muutamista sadoista kymmeniin tuhansiin, ja aiheet vaihtelevat arkipäivän sattumuksien päivittelystä kriittiseen hallinnon ja yhteiskunnan arvojen analysointiin. Ajatuksiaan ilmaisevat niin kaupan kassat kuin poliitikotkin.

Blogi tarjoaa kirjoittajalleen mahdollisuuden vapaaseen ilmaisuun, kun aiheet ja tyyli on käyttäjän itsensä valittavissa. Viihteellisten tekstien lisäksi Suomessa on nettipäiväkirjoja alettu nyt käyttää kriittisenä kansalaisjournalismin mediana, jossa uutisoidaan ja kärkkäästikin kommentoidaan esimerkiksi ihmisoikeusrikkeitä ympäri maailmaa.

Maailmanpolitiikan verkkovahtikoirat

Perinteisiä medioita, etenkin lehdistöä, on monesti kutsuttu hallinnon ja politiikan vahtikoiraksi. Kiitos

”Länsimaissa olemme tottuneet ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden olevan itsestään selvyys. Suuressa osassa maailmaa ei näin kuitenkaan ole. Ihmisoikeuksia poljetaan ja rikotaan huolestuttavan monessa maassa”, perustelee käyttäjä Ihmisoikeus nettipäiväkirjansa toimittamista. Ihmisoikeuksia ja uskonnonvapauden toimivuutta tarkkaileva käyttäjä uutisoi tapauksista muun muassa Lähi-idässä ja Kiinassa.

Käyttäjä raportoi uutisia erityisemmin niitä kommentoimatta. Blogia ynnä muuta verkkosisältöä toimittaessa hyvän ja huonon journalismin raja on kuitenkin häilyvä, sillä netissä ei ole oikeastaan minkäänlaista sensuuria. Blogien toimittajat ovat itse omia oikolukijoitaan. 

Virtuaalinen vaikutusvalta

Mutta voiko nettikirjoituksilla oikeasti vaikuttaa? Pekingin kisajärjestäjät rajoittivat tehokkaasti toimittajien mahdollisuuksia käyttää Internetiä – esimerkiksi pääsy monien ihmisoikeusjärjestöjen sivuille estettiin kansainvälisen olympiakomitean luvalla. Estotoimet kuitenkin antavat viitteitä siitä, että verkkosisältöjä pidettiin jonkinlaisena uhkana.

Amnesty Internationalin Suomen osaston puheenjohtaja Jussi Förbom on seurannut Kiinan ihmisoikeustilannetta jo vuoden ajan Vapaammin, avoimemmin, rohkeammin –blogissaan.

Förbom pitää blogien vaikutusmahdollisuuksien arviointia vaikeana. ”Kyllähän hyvin kirjoitettu teksti aina jotain kautta lukijansa löytänee, mutta onko se vaikuttamista?”, Förbom miettii. ”Bloggaajan vaikutusmahdollisuudet maissa ja yhteiskunnissa, jossa tiedolle ja ennen kaikkea ei-sensuroidulle tai ei-valvotulle tiedolle on huutava tarve, ovat huikeasti suuremmat. ”

Förbomin mielestä Suomessa korostetaan liikaa kansalaisjournalismin merkitystä, sillä sitä perustelevia tai tukevia blogeja on lopulta hyvin vähän. Koko netin vaikuttavuuskysymys on hänen mielestään vielä keskeneräinen ja avoin, eikä hän osaa arvioida esimerkiksi oman bloginsa vaikutusmahdollisuuksia konkreettisesti. Förbom kuitenkin arvostaa blogia oivallisena mediana tiedonvälitykseen.

Bloggaaja M-Brain uutisoi päiväkirjassaan, miten Facebookissa on kampanjoitu Kiinan verkkosensuuria vastaan. M-Brain kommentoi Facebookin kaltaisten yhteisöllisten verkkosivustojen olevan ”erinomaisia mielipidevaikuttamisen kanavia. Verkkokampanjoissa jokainen voi helposti laittaa kortensa ihmisoikeuksien edistämisen kekoon.”

Vapaammin, avoimemmin, rohkeammin

Förbom aloitti bloggaamisen reilu vuosi sitten, kun Amnesty Internationalin työpajassa mietittiin verkkoviestinnän tarjoamia mahdollisuuksia kampanjoinnissa ja ihmisten aktivoinnissa. Ideana päiväkirjassa on ollut eritellä Kiinassa tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia, ja siten, miten tapaukset ovat näkyneet maailman mediassa.

Förbom ei väitä osaavansa sanoa, mistä Kiinassa on kysymys, vaan painottaa seuraavansa mediaa: ”kirjoitan uutisblogia, jossa kommentoidaan paitsi uutisia, myös niiden aiheena olevia asioita.”

Kirjoitustyyliään Förbom kuvailee objektiivisuuden ja omakohtaisuuden sekoituksena: ”Toisaalta teksti on ollut kolumnimaista vapaata vuodatusta ja avointa kommentointia, ja välistä hyvinkin analyyttistä pohdintaa, erittelyä ja jopa ’proosaa’ siitä, mitä ajatuksia käsitellyt asiat herättävät ja miten ne linkittyvät muihin mediateemoihin.”

Blogin tavoitteeksi Förbom mainitsee Kiinan ihmisoikeusongelmien kirjon, kokonaisvaltaisuuden ja monisyisyyden esille nostamisen. Tavoitteeseen pääsyä on vaikea arvioida: ”Olen onnistunut jonkin verran lisäämään esimerkiksi toimittajien tietoa siitä, mistä Kiinassa on ihmisoikeuksien suhteen kysymys. Kun Tiibetin tilanne oli päällä, blogi antoi minulle tietyn asiantuntija- tai asioiden seuraajan leiman, mikä taas johti osallistumiseen esimerkiksi radion ajankohtais- ja uutiskeskusteluihin. Tällöin siis se tärkein pointti, tiedon levittäminen ja se, että joku toinen lukee puolestasi asioista, joita et itse ehdi seurata, täyttyi aika hyvin. ”

”Amnestyn työ saavuttaa tavoitteensa, kun maailmassa ei enää ole ihmisoikeusloukkauksia. Kyllä minun blogini lopullinen tavoite on tämä sama, ja uskon, että se blogi on aika hyvin täyttänyt oman pienen paikkansa tässä hitaassa mutta sinnikkäässä prosessissa.”

Ensimmäisessä merkinnässään kisojen päättymisen jälkeen toteaa vielä aikovansa eritellä, millaisen ihmisoikeusperinnön olympialaiset todella Kiinaan jättävät. Kiinan edelleen rikkoessa ihmisoikeuksia Amnesty Internationalilla on vielä paljon tehtävää: ”Tästä on hyvä jatkaa. Valitettavasti.”

Katso myös Jussi Förbomin haastattelu keväällä järjestetyiltä Maailma kylässä -festivaaleilta.