Bonon ja Bob Geldofin Afrikka-kuva viestii länsimaiden ylivertaisuutta

Afrikka on kurjuuden tyyssija. Ylivertaiset länsimaalaiset tuovat ongelmaan ratkaisun, eikä heidän toimiaan ole syytä kyseenalaistaa.

Sellainen on hyväntekeväisyystoiminnastaan tunnettujen superjulkkisten Bob Geldofin ja Bonon välittämä kuva Afrikasta, käy ilmi tutkija Riina Yrjölän tuoreesta valtio-opin väitöskirjasta.

Yrjölä kiinnostui julkkishumanitarismista asuessaan Isossa-Britanniassa Live 8 -avustuskonsertin aikaan vuonna 2005. Bono ja Geldof olivat kampanjan päätähdet.

"BBC promosi konserttia hyvin vahvasti, ja lehdistö oli onnessaan. Peruskriittisenä ihmisenä minua alkoi kiinnostaa koko pr-koneisto ja sen valjastaminen tähän tarkoitukseen", Yrjölä kertoo.

Hänen mukaansa julkkishumanitaristit on tähän asti päästetty akateemisessa politiikan tutkimuksessa suhteellisen helpolla, sillä populaarikulttuuri rajataan usein politiikan ulkopuolelle.

Mediassa ja muussa tutkimuksessa Bonon ja Geldofin tapaiset tähdet ovat saaneet kyllä kritiikkiäkin, mutta usein se kohdistuu vain siihen, toimivatko he oikein vai väärin.

"He saattavat tehdä hyvää ja saattavat tehdä huonoa, mutta pitäisi enemmän miettiä, mikä heidän sanomansa on ja mitä vallan rakenteita ja hierarkioita se luo", Yrjölä sanoo.

Kolonialismin jatke

Yrjölä tutki väitöstään varten 2000-luvun brittilehdistön artikkeleita sekä kolmea Bono- ja Geldof-aiheista kirjaa.

Väitöskirjan mukaan tähdet esitetään teksteissä usein työväenluokkaisina, maskuliinisina ja moraalisina miehinä, jotka toimivat valtarakenteiden ulkopuolella.

"Länsimainen toimijuus asetetaan rationaaliseksi, osaavaksi ja kyseenalaistamattomaksi. Afrikka taas hiljenee objektiksi, se ei pysty edustamaan itseään. Afrikkalaiset ovat afrikkalaisia, heillä ei ole nimeä, identiteettiä eikä historiaa", Yrjölä kuvailee.

Esimerkiksi Bonon kirjoittamassa On the Road -kirjassa mainitaan yksi afrikkalainen nimeltä. Geldofin Geldof in Africa -kirjassa ei kysytä kertaakaan afrikkalaisten mielipidettä, vaan ajatellaan näiden puolesta, Yrjölä havainnollistaa.

Afrikka maanosana taas kuvataan usein suoranaisena helvettinä, joka muuttuu, kun julkkishumanitaristit itse pääsevät paikalle.

"Afrikkalaiset hymyilevät, lapsilla on vaatteita ja he istuvat Bonon sylissä. Kauheus häviää täysin. Se on ikään kuin todiste siitä, että asiat etenevät, jos Afrikkaa tuetaan ja mennään paikalle osoittamaan, miten kehitystä pitää rakentaa", Yrjölä selittää.

Vahvistavatko Geldof ja Bono sitten vanhaa kolonialistista kuvaa Afrikasta primitiivisenä ja pimeänä mantereena? Osittain, sanoo Yrjölä.

"Länsimaalaisten ylemmyyttä kerrataan kyseenalaistamatta. Mukana on kuitenkin maailmanpoliittisia uusiakin vivahteita. Bono on globaali supersankari, joka yrittää kehittää Afrikkaa kaupan avulla", hän kuvailee.

Riina Yrjölän väitöskirja tarkastetaan lauantaina 24.5. Jyväskylän yliopistossa.