(IPS) -- Vesi yksityistettiin Chilessä sotilasvallan aikana 1980, mutta nyt sitä vaaditaan takaisin julkiseen valvontaan. Kuivuudesta aiheutuvat ongelmat olisi paras ratkaista uuden maareformin avulla, arvostelijat sanovat.

Paheneva kuivuus aiheutti sen, että säiliöauton tuoman veden varassa oli viime vuonna tuplasti kyliä ja kaupunkeja edellisvuoteen verrattuna, julkisten töiden ministeriön vesiosasto laskee.

”Vesi on Chilessä tuotantohyödyke, joka on jätetty keinottelijoille ja erotettu maasta. Kansainvälinen oikeus kuitenkin edellyttää, että vesi on varattava elämän ylläpitämiseen ja ruuantuotantoon ja vasta sen jälkeen taloudelliseen toimintaan”, Modatima-ympäristöjärjestön pääsihteeri Rodrigo Mundaca suomii.

Hänen mielestään Chilen vuoden 1970 maareformi on korvattava uudella. ”Vihreä vallankumous ei suojele luonnonvaroja, koska viljelemme liian yksipuolista kasvivalikoimaa vientiä varten.”

Vesi kauppatavarana

Vaikka kaivosala vastaa yhä puolesta Chilen viennistä, maa on myös ruuan viennissä kymmenen parhaan joukossa maailmassa. Chilen maataloutta hallitsevat suuryhtiöt, jotka omistavat sekä maan että veden.

Veden palauttamista ainakin osin julkiseen valvontaan vaativat ympäristöliikkeen ohella pienviljelijät, jotka nykymalli on ajanut ahtaalle.

Chilen vuoden 1980 perustuslaki julisti veden yksityisomaisuudeksi. Valtio myöntää yrityksille oikeuden käyttää vettä maksutta ja ilman aikarajaa. Vesilain mukaan veden käyttöoikeuksia saa myydä ja vuokrata käyttötarkoituksesta riippumatta. Voimassa olevia sopimuksia on 110 000.

Presidentti Michelle Bacheletin sosialistihallitus on jättänyt kongressille esityksen vesilain muuttamisesta, mutta sen käsittelyyn menee vielä kuukausia. Uudistus muuttaisi veden käyttöoikeudet määräaikaisiksi, mutta se koskisi vain tulevia sopimuksia.

Maaseudun muutos

Muncada kertoo, että vesimäärä, joka tarvitaan hehtaarin viinitilan keinokasteluun Santiagosta 200 kilometriä pohjoiseen sijaitsevassa Petorcassa, maksaa noin 7 000 euroa vuodessa. Yli tuhat kilometriä pohjoisempana kuivan alueen Antofagastassa hinta on kymmenkertainen.

Historioitsija José Bengoa muistuttaa, että Chilen maataloudessa toimi ennen vuoden 1970 maauudistusta kolmenlaista väkeä: pientilallisia, suurtilojen vuokraviljelijöitä ja liikkuvaa työvoimaa.

”On tapahtunut jyrkkä muutos. Nyt valtaosa on ei-pysyvää työvoimaa, joka asuu kaupungeissa tuotantoalueiden lähistöllä. Pienviljelijöitä on yhä vähemmän, ja kausityöläisten osuus kasvaa”, hän jatkaa.

Bengoan mukaan Chilen maataloudesta on kehittynyt hyvin kapitalistinen ja tuottoisa ala. ”Mutta ilman sääntelyä se johtaa työvoiman, veden ja muiden luonnonvarojen riistoon. Lähivuosina tulee pulaa työvoimasta, maasta sekä vedestä ja ympäristöongelmat kasvavat”, hän ennustaa.