Digitaalinen kuilu | Maailma.net

  • Etusivu

  • Uutiset

  • Näkökulmat

  • Meistä

  • Tapahtumat

  • Työpaikat

  • Jäseniltä

    • Hae

    Hae sivuilta

    Uutiset

    Digitaalinen kuilu

    Essee Afrikan tutkimuksen opintoihin liittyen
    Helsingin yliopisto, kevät 2004
    Tuija Stenvall

    Saharan etelänpuoleinen Afrikka digitaalisen kuilun partaalla

    YK:n vuoden 2003 lopussa järjestämä Tietoyhteiskuntahuippukokous on vain yksi esimerkki siitä, miten tärkeäksi tietoyhteiskunnan kehityksen tukeminen nähdään myös kehitysmaiden kehityksessä. On herätty huomaamaan, miten ns. digitaalinen kuilu teollistuneiden maiden ja kehitysmaiden välillä on kasvamassa ja mitä riskejä tähän liittyy. Saharan etelänpuolinen Afrikka on kiistatta kaikkein eniten syrjäytynyt globaalin tietoyhteiskunnan kehityksestä. Suomenkin kehityspoliittisessa ohjelmassa kehitysmaiden tukeminen tietoyhteiskunnan rakentamisessa on keskeisellä sijalla:

    "Suomi edistää uusien teknologioiden ja tietotekniikan saatavuutta kehitysmaissa, toimii digitaalikuilun kaventamiseksi sekä etsii yhdessä yksityisen sektorin kanssa köyhimmille kehitysmaille soveltuvia tieto- ja viestintäteknologisia ratkaisuja, jotka palvelevat vuosituhatjulistuksen tavoitteiden saavuttamista."
    (Kehityspoliittinen ohjelma 2004)

    Suomen oman historian ja kehittyneen tietoyhteiskunnan nähdään antavan hyvät eväät tämän sektorin tukemiseen myös globaalisti, vaikka kansallisten lähtökohtien huomioon ottamistakin korostetaan. Myös presidentti Tarja Halonen on puhunut ja toiminut aktiivisesti globaalin digitaalisen kuilun umpeen kuromisen puolesta.

    Termit digitaalinen kuilu tai digitaalikuilu (digital divide) ovat suomen kielessä vakiintuneet tarkoittamaan erilaisia tietoyhteiskunnan epätasa-arvoistumiseen ja syrjäytymiskehitykseen liittyviä ilmiöitä. Käytännössä se kuvaa informaatio- ja viestintäteknologian (Information and Communications Technology, ICT) levinneisyydessä, saatavuudessa ja käytössä vallitsevia eroja, joko maiden välillä, jolloin puhutaan kansainvälisestä tai globaalista digitaalisesta kuilusta (international / global digital divide) tai maiden sisällä eri kansalaisryhmien välillä vallitsevia eroja, jolloin puhutaan kansallisista tai paikallisista digitaalisista kuiluista (domestic / local digital divide). Usein digitaalisella kuilulla viitataan nimenomaan Internetin käyttöön, mutta on muistettava että kehitysmaissa yleisin viestintätekniikka on edelleen radio, ja modernit ICT-teknologiat ovat vasta hitaasti leviämässä. ICT-teknologioilla tarkoitetaan sekä uusia (langattomat puhelimet, tietokoneet, Internet) että "vanhoja" (radio, televisio, kiinteät puhelinyhteydet) informaatio- ja viestintätekniikoita.

    Digitaalisen kuilun olemassaolo ja sen seuraukset Afrikan asemalle maailmantaloudessa ovat laajalti tunnistettu tosiasia, johon myös monet tahot ovat pyrkineet puuttumaan. On pidetty lukematon määrä kansainvälisiä, alueellisia ja paikallisia konferensseja ja seminaareja, tehty aloitteita, käynnistetty ohjelmia ja projekteja, julkaistu tutkimuksia jne. Mukana ovat olleet niin maiden hallitukset, kansainväliset instituutiot ja järjestöt, kansalaisjärjestöt kuin yksityiset yrityksetkin. Tämä on väistämättä tuottanut paljon päällekäisyyksiä, vaikka yhteistyöhönkin aktiivisesti pyritään. Rahoitus tuntuu olevan usein suurin ongelma. Tämä nähtiin myös YK:n Tietoyhteiskuntahuippukokouksessa viime vuoden lopulla: yhteisestä ohjelmasta ja toimintasuunnitelmasta päästiin yksimielisyyteen, mutta rahoitukseen liittyvät kysymykset jäivät ratkaistaviksi huippukokouksen seuraavassa vaiheessa, Tunisiassa vuonna 2005.

    Myös Afrikan maiden hallitukset ja YK:n alainen Afrikan Talouskomissio (United Nation’s Economic Commission for Africa, UNECA) ovat pitäneet ICT-sektorin kehittämistä tärkeänä. Vuonna 1996 UNECA julkaisi aloitteen Afrikan tietoyhteiskuntien kehittämiseksi (African Information Society Initiative, AISI) ja panosti merkittävästi YK:n tietoyhteiskunta-huippukokouksen valmisteluun ja toteutukseen. Myös NEPAD-ohjelma (New Partnership for Africa’s Development) on nostanut tietoyhteiskunnan kehittämisen keskeiseen asemaan Afrikan kehitysponnisteluissa. Tällä hetkellä jo yli 30 Afrikan maata on julkaissut oman, kansallisen tietoyhteiskuntastrategiansa, ns. e-strategian.

    Tilastot toistaiseksi puuttellisia

    ICT-teknologioiden levinneisyydestä on julkaistu valtava määrä erilaisia tilastoja. Ongelmana on tilastojen epäluotettavuus tai täydellinen puuttuminen varsinkin kehitysmaiden kohdalla. Joskus puhutaankin tilastointi kuilusta (statistical divide). Usein tilastot kuvaavat vain jonkin tietyn tekniikan levinneisyyttä (esimerkiksi puhelinyhteyksien, tietokoneiden tai Internet-liittymien määrää), käyttäjien määrää (joko haastattelututkimuksiin tai laitteiden määrään perustuen) tai jonkin tekniikan kehittyneisyyttä (esimerkiksi tiedonsiirron kaistanleveys, käytännössä nopeus). Näiden indikaattorien ongelmana on, että ne ovat harvoin vertailukelpoisia eri maiden välillä johtuen mm. erilaisista tilastointimenetelmistä ja yhteiskuntien erilaisuudesta laajemminkin. Esimerkiksi Afrikassa ja muissa kehitysmaissa erilaiset Internet-kahvilat ja telekeskukset ovat hyvin yleisiä, jolloin käyttäjien määrä on huomattavasti suurempi kuin Internet-yhteyksien tai käytössä olevien tietokoneiden määrästä voisi päätellä.

    Erilaiset teknistä infrastruktuuria kuvaavat indikaattorit eivät myöskään ota huomioon muita ICT-teknologioiden käyttöön ratkaisevasti vaikuttavia tekijöitä, kuten väestön koulutustasoa tai laitteiston ja niiden käytön kustannuksia. YK:n alainen televiestintäasioita hoitava erityisjärjestö Kansainvälinen Televiestintäliitto (International Telecommunication Union, ITU) julkaisi vuonna 2003 raportin "World Telecommunication Development Report: Access Indicators for the Information Society", jossa paneuduttiin ICT-teknologioiden saatavuuteen (access) liittyviin eri osa-alueisiin. Tätä kuvaamaan ITU on kehittänyt erityisen DAI-indikaattorin (Digital Access Index, DAI). Tämä indikaattori pyrkii ottamaan huomioon maiden ICT-sektorin infrastruktuurin ja kustannustason, väestön tietotaidon sekä palvelujen laadun ja todellisen käytön. Raportissaan ITU jakoi maailman maat neljään ryhmään. Afrikan maista ainoastaan Mauritius yltää toiseksi ylimpään luokkaan, toiseksi alimmasta luokasta löytyvät mm. Etelä-Afrikka, Botswana ja Gabon. Kaikki muut eteläisen Afrikan maat löytyvät viimeisestä luokasta, viimeisimpinä Nigeria, Burkina Faso ja Mali. Jo tästäkin raportista näkyy selvästi, että erot Afrikan maiden välillä ovat suuria. Samoin on selvää, että erot myös maiden sisällä ovat suuria (erityisesti maaseudun ja kaupunkien välillä), mutta näistä eroista on vielä vaikeampaa löytää luotettavia tilastoja. Raportissaan ITU analysoi lisäksi, miten ICT-sektorin projekteilla voidaan edesauttaa YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamista, ja miten eri indikaattoreita voitaisiin käyttää mittaamaan tavoitteiden edistymistä.

    Alla olevassa listassa on joitakin suuntaa-antavia keskiarvoja, jotka kuvaavat ICT-sektorin levinneisyyttä Afrikassa. On muistettava, että kysymys on nimenomaan keskiarvoista koko Afrikasta, ja että usein annetut luvut ovat ennemminkin arvioita kuin todellisiin mittauksiin perustuvia. Luvut ovat vuodelta 2001.

    • radio: 205 miljoonaa vastaanotinta (yksi neljästä ihmisestä omistaa, 1/4)
    • televisio: 62 miljoonaa vastaanotinta (1/13)
    • matkapuhelin: 24 miljoonaa (1/35, joista Saharan etelänpuoleisen Afrikan osuus n. 14 miljoonaa)
    • kiinteä puhelinyhteys: 21 miljoonaa (1/40, joista Saharan etelänpuoleisen Afrikan osuus n. 4.6 miljoonaa)
    • tietokone: 7.5 miljoonaa (1/100)
    • Internetin käyttäjät: 5.9 miljoonaa (1/160, joista Saharan etelänpuoleisen Afrikan osuus n. 1.5-2.5 miljoonaa)

    Huomionarvoista on, miten keskeisessä asemassa radio edelleen on. Toisaalta matka-puhelimien määrä on jo ylittänyt kiinteän puhelinyhteyksien määrän myös Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa.

    Kaikki Afrikan maat ovat jo yhteydessä Internet-verkkoon, tosin usein ainoastaan maiden pääkaupungit. Lähes kaikilla mailla on jonkinlaiset verkkosivut, mutta paljolti ne vielä palvelevat lähinnä turismia jonkinlaisina mainossivuina, todellista hyötykäyttöä maiden kansalaisille niillä on vielä vähän. Internet-yhteyksien hitaus (eli riittämätön kaistanleveys) erityisesti kansainvälisissä yhteyksissä on suuri ongelma, joka rajoittaa Internetin käyttöä www-sivujen selailuun. Samalla kun kaistanleveydet kehittyneissä maissa kasvavat (ns. laajakaistayhteydet ovat tulleet yhä yleisimmiksi) myös www-sivut tehdään yhä monimutkaisemmiksi, niihin yhdistetään liikkuvia kuvia jne., jolloin ne tulevat entistä raskaimmiksi ladata hitailla yhteyksillä. Internetin käyttö Afrikassa onkin paljolti sähköpostin käyttöä. Toinen rajoittava tekijä on yhteyksien kalleus. Internetin käyttäjien määrän kasvu Afrikassa on hidastunut jonkin verran viime vuosina. Tämä kertonee siitä, että suuri osa niistä joilla Internet-yhteyteen on varaa ja joilla on sille todellista käyttöä ovat sen jo hankkineet.

    Monet tahot mukana ICT-kehityshankkeissa

    Valtava määrä erilaisia ICT-sektorin projekteja ja kehityshankkeita on käynnissä kaikkialla maailmassa, niin myös kehitysmaissa ja Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa. Sovellusalat kattavat lähes kaikki elämänalueet lähtien tarvittavan infrastruktuurin rakentamisesta koulutushankkeisiin, terveydenhuollonhankkeisiin, hallinnon kehittämiseen ja uusien, innovaatisten yritysideoiden kehittämiseen. Erittäin tärkeänä on pidetty tietoverkkojen hyödyntämistä yliopistomaailmassa ja sähköisessä julkaisutoiminnassa. Yliopistot voivat hyötyä huomattavasti Internetin kautta levitettävästä tieteellisestä tiedosta, ja tietoverkot antavat paremmat lähtökohdat kehittää yhteistyötä länsimaisen tiedemaailman kanssa. Tämä voisi osaltaan vähentää paineita aivovientiin, mikä edelleen on polttava ongelma erityisesti kaikkein köyhimmissä maissa. Myös erilaisten kansalaisjärjestöjen mahdollisuus globaaliin toimintaan on parantunut huomattavasti, mistä erilaiset maailmanlaajuiset megatapahtumat ja kampanjat ovat näkyvimpiä esimerkkejä.

    Valitettavan moni aloite ja hanke on kuitenkin ajautunut vaikeuksiin eikä toivottuja tavoitteita ole saavutettu. ICT-sektorin kehittäminen ja sen valjastaminen kehityksen edistämiseen ja köyhyyden poistamisen tukemiseen on osoittautunut ennakoitua haastavammaksi, ja yhä kriittisempiä puheenvuoroja on alkanut kuulua. Näissä projekteissa ja hankkeissa näkyy usein kehitysyhteistyölle ja teknologiansiirtoprojekteille jo niin tutuksi tulleet ongelmat: keskitytään kokonaisuuden kannalta liian pieniin osa-alueisiin; ei huolehdita projektien jatkumisesta sen jälkeen kun ulkopuolinen rahoitus on lakannut; projektit suunnitellaan liiaksi rahoittajien ehdoilla, jolloin ne eivät integroitu yhteisön muuhun toimintaan; uusi teknologia jää käyttämättä osaamisen puutteen vuoksi, jolloin ollaan liian riippuvaisia ulkopuolisista asiantuntijoista jne. Näiden lisäksi tulevat vielä kaikkia kehitysyhteistyöprojekteja vaikeuttavat tekijät kuten koulutetun työvoiman puute (erityisesti teknisen koulutuksen saaneista on huutava puute), aivovuoto, rahoitusongelmat sekä yksityisen sektorin, markkinoiden ja instituutioiden kehittymättömyys. Paljon voitaisiin siis oppia niistä lukemattomista teknologiansiirtoprojekteista, joita kehitysmaissa on toteutettu jo vuosikymmenien ajan. Resurssien ja voimavarojen yhdistäminen olisi ensiarvoisen tärkeää, samoin yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyö.

    Erityisesti ICT-sektorin projekteja vaikeuttavia tekijöitä on myös useita. Tarvittava tekninen infrastruktuuri on edelleen heikko, erityisesti sähkönjakeluverkon epäluotettavuus tai sen täydellinen puuttuminen on tosiasia, joka tehokkaasti estää lähes kaikkien ICT-sektorin sovellutusten leviämistä. Ainoastaan radion käyttöön ei aina tarvita sähköverkkoa, mikä antaakin aihetta olettaa, että radio säilyttää asemansa tärkeimpänä viestintävälineenä monessa Afrikan maassa vielä pitkään. Lukutaidottomuus on toinen selkeä este, samoin kielitaidon puute Internetin sisällön ollessa edelleen lähes 80 prosenttisesti englannin kielellä. Tosin ranskankielisen sisällön merkitys on huomattava monessa Afrikan maassa, mitä erityisesti Ranska ja Kanada ovat pyrkineet edistämään kehitysyhteistyöprojekteissaan. Afrikan ICT-sektorin markkinat ovat maailmanlaajuisesti katsoen vielä suhteellisen pienet, mikä vähentää alan suurten, kansainvälisten yritysten mielenkiintoa kehittää paikallisiin oloihin soveltuvaa teknologiaa. Yhtenä poikkeuksena ja lupaavana hankkeena voisi mainita ns. Simputer-pientietokoneen, joka on suunniteltu erityisesti kehitysmaiden tarpeista lähtien ja joka on nyt vihdoinkin saatu markkinoille. Tämän hankkeen suurimpia esteitä oli pitkään sopivan valmistajan löytäminen tuotteelle, jonka markkina-aluetta ei pidetä houkuttelevana.

    Kaventaako vai kasvattaako ICT kuiluja?

    Kaikkein kriittisimmät äänet näkevät ICT-sektorin vain uutena globaalin hallinnan muotona, jonka leviämistä Afrikkaan pitäisi ennemminkin vastustaa kuin tukea. ICT-sektori onkin edelleen huomattavan USA-keskeinen ja monikansallisten jättiyritysten asema on vahva. Monet näkevät englannin kielen leviämisen television ja tietoverkkojen kautta uhkana paikallisten kielten asemalle. On väitetty, että ICT-sektorin leviäminen ainoastaan voimistaa jo olemassa olevia taloudellisia kuiluja ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta sekä maailmanlaajuisesti että paikallisesti. Tätä väitettä onkin vaikea tilastojen valossa kumota. Lisäksi on huomattu, että voi syntyä jopa uusia kuiluja: niiden välillä, joilla on pääsy moderneihin tietoverkkoihin ja niiden joilla ei ole (englannin kielessä käytetään termejä "information haves" ja "information have-nots"). Tämä koskee samalla tavoin kehittyneitä maita; Suomessakin puhutaan A- ja B-kansalaisista. Aiheesta on myös kritisoitu ICT-investointien kalleutta ja niiden riippuvuutta tuonnista, mikä vaikuttaa haitallisesti ulkomaankaupan taseisiin. Huolissaan on oltu lisäksi siitä, miten panostaminen ICT-sektorin projekteihin vaikuttaa kehitysponnistelujen priorisointeihin. Jäävätkö kaikkein köyhimpien jokapäiväiseen elämään liittyvät hankkeet hienojen tietoyhteiskuntavisioiden jalkoihin?

    Monet digitaalisen kuilun kaventamiseen tähtäävät tutkimukset ja julkilausumat ovat päätyneet paljolti samansuuntaisiin johtopäätöksiin. ICT-sektorin potentiaali kestävän kehityksen edistämisessä nähdään tärkeänä. Suhteellisen yksimielisiä ollaan siitä, etteivät markkinamekanismit yksin pysty ongelmaa ratkaisemaan. Tarvitaan entistä enemmän yhteistyötä eri osapuolten välillä, mukaan lukien sekä yksityisen että julkisen sektorin toimijat. Ilman rahoitus- ja asiantuntija-apua rikkailta mailta kehitysmaat eivät pysty haasteesta selviytymään. Tähän kaikkeen tarvitaan ennen kaikkea vahvaa poliittista tahtoa.

    Tietoyhteiskunta on kiistämättä nykyajan kehityksen megatrendi koko maailmassa, joka on muuttanut ja jatkuvasti muuttaa kansainvälisen kanssakäymisen tapoja ja ehtoja. Jos jokin alue jää tämän kehityksen ulkopuolelle, kuten erityisesti Saharan etelänpuoleisen Afrikan tapauksessa on käymässä, niin samalla alue jää yhä enemmän kansainvälisen kaupan ja muun yhteistoiminnan marginaaliin. Huoli digitaalisen kuilun kasvusta on siis varmasti aiheellinen. On kuitenkin muistettava, että digitaalisen kuilun olemassaolo on ennemminkin yksi globaalin eriarvoisuuden ilmenemismuodoista kuin sen syy. Siksi digitaalista kuiluakaan ei pystytä kuromaan umpeen yksinkertaisesti rakentamalla kehitysmaihin tarvittava infrastruktuuri. ICT-sektori ei ole muusta yhteiskunnasta ja kulttuurista erillään oleva saareke, eikä siitä ole ihmelääkkeeksi kehityksen epätasa-arvoisuuteen. Se ei kuitenkaan ole merkityksetön, kun puhutaan kehitysmaiden asemasta globaalissa järjestelmässä, joka yhä enemmän nojaa informaatioon, tiedon tuotantoon, näihin liittyviin teollisuudenaloihin ja verkostoitumiseen. Mitä leveämmäksi digitaaliset kuilut pääsevät kasvamaan, sitä vaikeampi niitä on kuroa umpeen myöhemmin. Siksi ICT-sektorin kehitys tulisi ottaa huomioon myös kehitysyhteistyössä muiden tavoitteiden ohella.


    Lähteet

    Lisää uusi kommentti

    Lue ohjeet ennen kommentointia