Dyykkaus on Maputossa satojen elinkeino

Hulenen kaatopaikalla Maputossa on keskipäivällä suhteellisen hiljaista. Koneet tasoittavat jätekasoja, savua nousee hiljalleen useammasta eri paikasta ja siellä täällä näkyy ihmisiä kantamassa romukekoja päänsä päällä. Seitsemäntoista hehtaarin laajuisen jätevuoren yläpuolella lentelee pääskysiä.

Keskellä asuinaluetta sijaitsevalle kaatopaikalle tuodaan joka päivä kaikki Maputon alueelta kerättävä jäte, noin 800 tonnia. Vaikka jätehuolto on Maputon kaupungin vastuulla, käytännössä se hoitaa vain jätteen punnitsemisen, kippauksen Huleneen sekä jäteläjien tasoittelun.

Loppu jää catadoreille, puolilaittomille jätteenkerääjille, jotka elävät kaatopaikalla tai sitä ympäröivällä asuinalueella. He käyvät lajittelemattomat jätepinot läpi ja myyvät kierrätyskelpoisen aineksen eteenpäin, vaikkei se oikeastaan ole edes sallittua.

Viranomaiset pyrkivät aika ajoin ajamaan heitä pois, mutta satojen ihmisten joukkoa on vaikea saada siirtymään.

"Meillä ei ole muutakaan paikkaa. Jos emme tekisi tätä, roskia olisi vieläkin enemmän", toteaa 27-vuotias Luis Gilberto Adriano, jolle dyykkaus on pääelinkeino.

Korkeintaan kaksi ja puoli euroa päivässä

Mosambikin lakien mukaan jätehuolto kuuluu maan paikallishallinnoille eli kunnille. Käytännössä kunnilta puuttuu kuitenkin sekä rahaa että osaamista. Niinpä Hulenen ongelmat ovat räjähtämässä käsiin.

Hulenen kaatopaikka perustettiin jo 1960-luvulla. Kansainvälisen Local Insight -järjestön raportin mukaan asutus sen ympärillä alkoi kasvaa, kun Maputoon pakeni sisällissodan aikana väkeä muualta maasta.

Sota päättyi vuonna 1992 ja Mosambikin talous alkoi kasvaa, mutta väestönkasvu ja köyhyys ovat pysyneet sitkeinä ongelmina. 1,7 miljoonan asukkaan Maputossa monellakaan ei ole mahdollisuuksia työllistyä viralliselle sektorille, ja aliarvostettu catadorin ammatti on ainoa vaihtoehto sadoille ihmisille.

Aitaamaton ja kattamaton kaatopaikka on  terveysriski sekä catadoreille itselleen että sen läheisyydessä asuville. Savu ja metaanikaasu saastuttavat, rotat ja kärpäset levittävät tauteja.

"On vaikea sanoa, mikä johtuu täällä asumisesta ja mikä ei", Adriano kuvailee terveysongelmia.

Adriano ja tämän ystävä Alcidio Jorges Macamo kertovat, että sade tekee jätevuoreen väyliä, joista vesi valuu suoraan viereisille asuinalueille. Jätepinojen päällä kävellessä onkin varottava jokaista askelta: vesi haurastuttaa läjät, ja maa voi pettää jalkojen alta.

Adriano ja Macamo osaavat varoa, sillä he ovat eläneet Hulenessa koko ikänsä. Kummallakin miehellä on pieniä lapsia. Nämä eivät ole kaatopaikalla töissä mutta eivät aina koulussakaan, sillä vaikka peruskoulu on Mosambikissa ilmainen, muihin kustannuksiin ei ole aina varaa.

Parhaanakin päivänä kasaan saa korkeintaan 100 meticalia, noin kaksi ja puoli euroa. Arvokkaimpiin jätteisiin kuuluu rauta, josta saa Adrianon ja Macamon mukaan noin kolme meticalia kilolta eli noin 0,75 eurosenttiä.

Parannukset hitaita

Parikin valokuvaajaa on kuvannut hulenelaisten elämää ja nostanut kaatopaikkaongelman laajempaan tietoisuuteen. Myös monet järjestöt ovat pyrkineet parantamaan catadorien elinolosuhteita viime vuosina.

Esimerkiksi paikallinen ympäristöjärjestö AMOR on perustanut ekopisteitä, jonne jätteenkerääjät voivat myydä yrityksiltä ja yksityisiltä keräämäänsä kierrätyskelpoista jätettä.

Myös Maputon kaupungilla on erilaisia suunnitelmia kierrätyksen ja jätteenkeruun parantamiseksi. Hulenen kaatopaikka aiotaan lähivuosina panna kiinni, mutta vielä ei tiedetä, pysytäänkö aikataulussa tai miten catadorien käy.

Adrianoa hankkeet tai suunnitelmat eivät ole tavoittaneet. Hän ei näe, että elämä olisi viime aikoina juuri muuttunut eikä hän osaa esittää toiveita paremmastakaan.

"Tästä saa ravinnon. Olen tottunut ja oppinut tähän", hän toteaa.