Egyptillä vielä pitkä tie edessään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Egyptillä vielä pitkä tie edessään

Egyptillä on vielä pitkä tie kuljettavanaan demokratiaksi, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International muistuttaa.

Yhden miehen vallasta poistuminen ei ole vielä loppu sorrolle, muistuttaa ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin pääsihteeri Salil Shetty.

Shetty onnitteli perjantaina egyptiläisiä rohkeudesta saada maassa aikaan muutos, mutta muistutti myös uudistusten tarpeesta.

"Egyptiläiset ovat kärsineet kolme vuotta sortavasta järjestelmästä, eikä se ole vielä poistunut minnekään. Poikkeustila on yhä voimassa. Valtaapitävien on jätettävä systemaattiset väärinkäytökset menneisyyteen. Ihmisoikeusuudistusten on alettava nyt. "

Amnestyn perjantaina julkaisemat vaatimukset Egyptille eivät muutu, vaikka presidentti Hosni Mubarak on eronnut virastaan.

Järjestö vaatii muun muassa, että Egypti lopettaa 30 vuotta kestäneen poikkeustilan, hillitsee turvallisuusjoukkojen vallankäyttöä, vapauttaa mielipidevangit ja kieltää kidutuksen.

Egyptin armeija on hajottanut maan parlamentin ja luvannut järjestää uudet vaalit. Kansainvälisten medioiden mukaan armeija vaati maanantaina loppujakin mielenosoittajia poistumaan Kairon Tahrir-aukiolta. Egyptissä on kuitenkin kiirinyt huhuja lakoista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia