Elämänlaatua Kerala-currysta

Kerala-curry parantaa elämänlaatua. Tilastojen mukaan Kerala on Intian selkeä ykkönen likimain kaikilla elämänlaatua mittaavilla ulottuvuuksilla. Muihin intialaisiin verrattuna keralalaiset elävät terveemmin ja pidempään, ja he ovat keskenään sosiaalisesti ja taloudellisesti tasa-arvoisempia.

Monet pitävät Kerala-curryn laadun parhaana takeena selvää naisenemmistöä. Keralassa on 1 058 naista 1 000 miestä kohti. Se on merkittävää maassa, josta puuttuu noin 50 miljoonaa naista.

Kerala-curryn valmistusohjeet ovat epätavalliset. Sirottele 600 kilometriä pitkälle Arabian meren rantakaistaleelle joukko valistuneita, koulutukseen panostavia hallitsijoita, kristillisiä lähetyssaarnaajia, jotka koulutuksen ohella investoivat terveydenhoitoon, ja kastisyrjinnän vastaiseen taisteluun omistautuneita paikallisia aktivisteja.

Lisää sen jälkeen keitokseen iso annos marxilaisuutta, mutta valvo tarkasti, ettei se pääse saostumaan diktatoriseksi. Mausta niin vierailla kuin paikallisillakin mausteilla, kuten naisten koulutuksella, maareformilla ja paikallishallinnolla.

Annostele valmis curry mahdollisimman tasapuolisesti osavaltion 30 miljoonalle kansalaiselle uskonnollisia, etnisiä ja kastirajoja noudattaen. Ne tosin eivät ole Keralassa yhtä korostuneita kuin muualla Intiassa. Eli 60 prosenttia hinduille ja 20 prosenttia niin muslimeille kuin kristityillekin.

Onko Keralakin Intiaa?

Olen kierrättänyt Intiassa liki 300 suomalaista. Kun olemme saapuneet muualta Intiasta Keralaan, eniten kummastusta on herättänyt naisten vahva läsnäolo kotien ulkopuolella, näkyvä lukuharrastus ja lapsityövoiman vähäisyys palvelualoilla.

Lapsia näkyy sitäkin enemmän koulujen tuntumassa. Liki sata prosenttia tytöistä käy koulua.

Muukalaista kiehtoo myös se, miten tarkasti Kerala on politisoitu. ”Oletteko kommunisti”, vanhempi mies uteli miestenhuoneessa takavuosina. Samaan kysymykseen voi törmätä pankin kassalla tai lääkärissä. Ja jos opettelee yhdenkin keralalaisen poliitikon nimen, juttuseurasta ei tule pulaa.

Kantapaikkani Fort Cochinissa on kahvila Burgher-kadulla. Niin portugalilaiset, hollantilaiset kuin brititkin ovat pitäneet taajamaa komentokeskuksenaan. Cochinissa asustaa liki parikymmentä pikku yhteisöä. Joukossa on niiden kristillisten yhteisöjen jälkeläisiä, jotka olivat toivottamassa Vasco da Gaman tervetulleeksi, kun hän rantautui vuonna 1498 ”löytämään” Intian.

Poliittisen juoruilun mestari Salman Rushdie ei sattumalta valinnut Cochinia yhdeksi Maurin viimeinen huokaisu -teoksen päänäyttämöistä. Yhdenkoon fundamentalismia kavahtavalla Rushdiella oli nimittäin haussa multietninen Intia, ja Cochinia parempaa paikkaa ei siihen tarkoitukseen löydy. Pohjois-Intiassa hyvin menestyneet hinduja muslimifundamentalistit ovat yrittäneet valloittaa Keralaa viisitoista viime vuotta. Menestys on ollut heikko, kiitos Kerala-curryn.

Naapuripöydässä istuu kolme tshekkiläistä naista, jotka ovat viimeistelemässä kirjaa Intiasta. Heidänkin teoksessaan ”valistunut” Kerala on keskeisessä roolissa. 1980-luvun reaalisosialismissa kasvaneet naiset eivät ymmärrä, miksi Intian koulutetuimmat ihmiset ovat äänestäneet jo vuosia kommunistit valtaan monipuoluevaaleissa − toki vuoronperään porvarillisen koalition kanssa.

Heidän on myös vaikea tajuta sitä, että Kerala on vuodesta toiseen valittu Intian vähiten korruptoituneimmaksi valtioksi tai että ”kommunistijohtoisessa” maassa 90 prosenttia ihmisistä asuu omistamallaan maalla.

Vuonna 1957 kommunistit saivat Keralan vapaissa vaaleissa vallan. Intian keskushallitus palautti Keralan nopeasti ruotuun, mutta vahinko oli jo tapahtunut: maareformin ohella kommunistit olivat panneet alulle muitakin uudistuksia, jotka ovat luoneet pohjaa Keralan poikkeavuudelle.

Mallina Kerala-paradoksi

Kohta myös kehitystutkijat kiinnostuivat Keralasta. Keralalaisten elämänlaatua mittaavat indikaattorit olivat kohentuneet siihen malliin, että oli perusteltua väittää heidän laadullisen elintasonsa lähentyneen rikkaiden teollisuusmaiden ihmisten saavuttamaa tasoa.

Maalattioilla yöpyvien keralalaisten elinikä oli enää vain pari vuotta lyhyempi kuin vesisängyillään kelluvilla amerikkalaisilla.

Tutkijoita kiehtoivat kuitenkin eniten Keralan sijoitukset Intian kansallisessa elintasosarjassa. Vaikka Kerala sijoittui Intian osavaltioiden varallisuuslistalla keskitason alapuolelle, elämänlaadun ja inhimillisen kehityksen mittareilla laskettuna se kasvatti kaulaansa muihin.

Sitä kummastelivat etenkin ne tutkijat, joiden ajattelu nojasi hallitsevaan ”kehitysjärjestykseen”. Sen mukaan maan inhimillinen kehitys voi nousta vain taloudellisen kasvun nousun seurauksena. Kerala-paradoksiksikin nimetty malli on todistanut, että toisenlainenkin investointijärjestys on mahdollinen. Keralassa on investoitu ensin sosiaalisektoriin, jotta kaikille pystyttäisiin luomaan riittävä perusturva. Vasta sitten ryhdytään panostamaan talouskasvun kohentamiseen.

Nurinkurisen kehitysstrategian tulokset ovat vakuuttaneet monia. ”Miksei köyhyys iske silmään Keralassa muun Intian tavoin?” kuuluu usein esitetty kysymys. Vaikka Keralan kakku ei ole suuri, se on viipaloitu väestölle selvästi tasapuolisemmin kuin muualla Intiassa.

Intian itsenäistymisestä lähtien maan hallitukset ovat luvanneet poistaa lukutaidottomuuden. Puheista näyttää olevan yhä pitkä matka tekoihin. Toisin kuin tärkein kilpakumppaninsa Kiina, Intia on laiminlyönyt peruskoulutuksensa kehittämisen. Kun vuonna 1991 vain joka toinen intialainen oli lukutaitoinen, YK oli jo julistanut Keralan lukutaitoiseksi. Keralassakin suuri enemmistö eli alakastiset, kastittomat ja naiset pidettiin pitkään tietoisesti koulujen ulkopuolella. Kun paikalliset hindu- ja muslimihallitsijat ja Keralan ”omat” kristityt (ikivanhojen Syyrian kristittyjen suuntausten edustajat) näkivät, miten protestanttisten lähetyssaarnaajien kaikille avoimet koulut kasvattivat heidän seurakuntiaan, hekin alkoivat panostaa avoimempaan koulutukseen.

Rohkeat rajojen murtajat

Trendikäs muotikohde Keralasta tuli kymmenen vuotta sitten, kun Arundhati Roy voitti arvostetun Booker-palkinnon teoksellaan Joutavuuksien Jumala. Royn chili con karma elämöi vakuuttavasti niistä Keralan näkymättömistä rajoista, joita vartioidaan kaikkein tarkimmin. Roy puhuu omasta ja äitinsä, poikkeavien naisten, kokemuksesta. Vaikka Roy silitti kotivaltiotaan vastakarvaan, hän on myös kertonut, millainen sokki hänelle oli saapua Keralasta Pohjois-Intiaan. Hän koki saapuneensa toiselle vuosisadalle. Roy puhui kirjassaan Keralan kastittomien surkeasta asemasta. Hänen kirjansa ilmestymisen jälkeen Intia sai ensimmäisen kastittoman presidenttinsä, K. R Narayananin, Keralasta.

Nyt Keralaan saapuva turisti saa kuulla saapuneensa Jumalan omaan maahan. Jumalat pitivät kuitenkin pitkään silmänsä kiinni Keralassa. Vielä 90 vuotta sitten aluetta kutsuttiin ”kastien hullujenhuoneeksi”. Suurin kiitos sen sulkemisesta kuuluu 1930-luvulla aktivoituneille kastisorron vastaisille liikkeille, joihin kuului niin hinduja, muslimeja kuin kristittyjäkin.

K. Viswanathan on yksi niistä, jotka tuntevat Kerala-curryn edut. Hän on taustaltaan alhaista ezhava-kastia, johon kuuluu viidennes osavaltion väestöstä.

Valtion koulut avattiin ezhava-lapsille vuonna 1907, mikäli ezhavien ilmaantuminen alueelle ei aiheuttaisi yhteiskunnallisia levottomuuksia. Koska Viswanathan koki syrjintää kouluvuosinaan vielä 1940-luvulla, hänen kehitysstrategiaansa kuuluu tarjota mahdollisuus koulunkäyntiin kaikkein syrjäytyneimmille keralalaisille. Hän on kerännyt virikkeitä suomalaisesta Viittakiven kansanopistostakin ja pyrkii yhdistämään yhteisössään ”gandhilaisen” ashramin ja pohjoismaisen kansankorkeakoulun toimintaperiaatteita.

Pääpaino Mitraniketanissa eli ”Ystävien kodissa” on adivasi eli heimoväestöön kuuluvien lasten ja nuorten käytännönläheinen ”elämänkoulutus”. Se pyrkii parantamaan adivasinuorten kykyä hallita omaa elämäänsä jopa niin, että he intoutuisivat opettamaan omia vanhempiaan.

Viswanathanin elämäntyön tulokset näkyvät Mitraniketanin aamunavauksissa, kun 300 Keralan takamailta tullutta lasta ja nuorta keskustelee päivän teemasta.

Kotimaan turistien suosiossa

Vielä viime vuosikymmenellä mediassa pohdittiin ahkerasti sitä, miten nopeasti Keralan hataralle taloudelliselle perustalle rakennettu malli romahtaisi Intian avattua rajansa. Vuonna 1991 maa nimittäin siirtyi suljetusta kansallisesta taloussarjasta kansainväliseen superliigaan.

Kerala on näyttänyt tuomiopäivän apostoleille pitkää nenää. Vaikka osavaltio on jatkanut investointejaan sosiaalisektoriinsa, sen taloudellinen kehitys on pysynyt viisitoista viime vuotta muun Intian vauhdissa.

”Jumalan oma maa” on noussut myös hurjaa vauhtia lisääntyneen kotimaisen turismin suosikkikohteeksi. Turismin kehittäminen kuuluu niin Keralan vasemmiston kuin oikeistonkin kehitysstrategian listaykkösiin. Myös tuttavani Leelama Joseph palasi viidakosta takaisin hotelliyrittäjäksi Kovalamille. Hän oli vuosikausia turistirannan ainoa naispuolinen hotelliyrittäjä, ja yksin se riitti jo syyksi siihen, että monet muut hotellin pitäjät yrittivät savustaa hänet ulos rannalta.

”Virallisen panettelulistan” kärjessä oli kuitenkin se seikka, että tämä ”hyvästä perheestä” oleva katolilainen rouva on kolmen lapsen äiti ja leski. Lapsista vain yksi asui enää kotona. Kukapa kilpailijoista ei olisi ollut huolissaan siitä, kuinka huonon kodin leski tarjosi pojalleen.

”Kuinka yksikään kunniallinen perhe luovuttaa tyttärensä pojalle, jonka äiti juoruilee illat julkisesti vieraitten miesten kanssa”, paikallinen hierojamestari sanoi.

Myönteinen noidankehä

Koska ollaan Keralassa, tarinalla on aika onnellinen loppu. Leelaman poika Vinod kirjoitteli läheisessä ”teknopuistossa” työkseen puhtaaksi amerikkalaisten lääkärien potilaspöytäkirjoja. Äiti oli patistanut poikansa töihin, jotta it-pesti nostaisi hänen asemaansa aviomarkkinoilla.

Lesken jos kenen on pyrittävä hoitamaan hyvin poikansa ”myötäjäissalkkua”.

Kun Vinod avioitui ja siirtyi hotellin johtajaksi, Leelaman piti hankkia uusi ammatti. Hän palasi miehensä kotitilalle ja ryhtyi lypsykarjan pitäjäksi. Enimmillään hänellä oli parikymmentä lehmää. Hän koulutti myös naapuruston sinkuiksi jääneitä tyttöjä itsenäisiksi yrittäjiksi. Ainakin kahdesti hänet palkittiin vuoden naisyrittäjäksi maakunnassa.

Kolmikymppinen Vinod ei kuitenkaan pärjännyt, joten Leelama palasi poikansa omistaman hotellin vetäjäksi. Leelaman tyttäristä toinen työskentelee Englannissa, mikä on osavaltiossa tuiki tavallista: noin puolitoistamiljoonaa keralalaista on työssä Intian ulkopuolella. Keralan taloutta onkin kutsuttu postilaatikkotaloudeksi.

Leelaman toinen tytär on myös Englannissa, mutta hän opiskelee. Naisten koulutukseen investoiminen käynnistää myönteisen noidankehän, sillä äidin koulutus lisää panostusta tyttärien koulutukseen ja nostaa heidän avioitumisikäänsä.

Naisten koulutusta seuraa yleensä vähemmän synnytyksiä. Pitkälle koulutetut naiset astuvat herkemmin työelämään, mikä taas lisää naisten arvostusta. Intiassa miehet syövät yleensä ensin. Koska Kerala-currya on tarjoiltu yhtä aikaa ja likimain saman verran molemmille sukupuolille, koko yhteiskunta lepää terveemmällä pohjalla.

Julkaisija: Kehitys-Utveckling