Europarlamentin valiokunnissa on pitänyt alkuvuoden ajan kiirettä, sillä niillä on edessään tärkeä päätös: muodostaa mielipiteensä kauan odotetusta yritysvastuudirektiivistä. 

Direktiivi panisi yritykset lain nojalla pitämään huolta siitä, ettei niiden tuotantoketjussa tapahdu ihmisoikeusloukkauksia, että ne eivät pilaa ympäristöä ja vähentävät päästöjä. Rikkomuksista aiheutuvat vahingot voisivat johtaa oikeustoimiin.

Muutos olisi suuri, sillä toteutuessaan direktiivi voisi vaikuttaa konkreettisesti vaikkapa kasvihuonekaasupäästöihin tai tuottajamaiden työolosuhteisiin.

”Keskeinen uusi asia on se, että nämä asiat olisivat yrityksille pakottavia velvollisuuksia. Osa yrityksistä on jo vapaaehtoispohjalta ryhtynyt viemään omaa toimintaansa tähän suuntaan, mutta eivät kaikki. Direktiivin avulla saataisiin tasoitettua pelikenttää edelläkävijäyrityksille”, sanoo Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti.

Finnwatch on yritysten yhteiskuntavastuuta tutkiva ja edistävä suomalaisjärjestö. Se on lobannut pitkään direktiivin puolesta. 

Vaikka direktiiviä tuskin ryhdytään soveltamaan vielä vuosiin, juuri nyt eletään kriittisiä hetkiä. EU-komissio ja Euroopan unionin neuvosto kertoivat oman kantansa jo viime vuoden puolella, mutta parlamentti lyö kantansa lukkoon toukokuun täysistunnossa. Siitä alkavat kolmenkeskiset neuvottelut, joiden seurauksena on tarkoitus saada aikaan lopullinen direktiivi ennen ensi kevään eurovaaleja. 

Tällä viikolla kantansa päättää direktiivin kannalta europarlamentin tärkein valiokunta, oikeudellisten asioiden valiokunta. Sen on määrä äänestää kannastaan huomenna tiistaina. 

Riskit pitää ennakoida

Yritysvastuudirektiivi kiinnostaa monia tavallisiakin kansalaisia, sillä etenkin kehittyvissä maissa raaka-aineensa ja tuotteensa tuottavien yritysten tuotantoketjujen ongelmat ovat kaikkien tiedossa. 

Suomalaisissakin marketeissa myydään todennäköisesti elektronisia laitteita, joissa on konfliktimineraaleja, vaatteita, joiden tuotantoprosessissa on käytetty ympäristölle haitallisia kemikaaleja tai vaikkapa suklaata, jonka sisältämän kaakaon viljelijöiden työolosuhteet ovat surkeat.

Eettisesti tiedostavalle kuluttajalle ajatus siitä, että kaikkia tuotteita voisi ostaa ikään kuin hyvällä omallatunnolla, on houkutteleva.

Aivan näin suoraviivaisesta asiasta ei kuitenkaan ole kyse. Direktiivin yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä, mutta todennäköisesti se tulee määräämään, että yritykset joutuisivat kantamaan vastuun vain sellaisista haitallisista vaikutuksista, jotka ne olisivat voineet estää. 

”Jos ne siis olisivat voineet tehdä jotain estääkseen esimerkiksi lapsityövoiman käytön, mutta eivät kuitenkaan tehneet niin, ne voisivat joutua siitä oikeudelliseen vastuuseen”, Kultalahti kuvailee.

Direktiivi velvoittaisi yritykset lakitermein ”asianmukaiseen huolellisuuteen”. Yksityiskohdista neuvotellaan parhaillaan, mutta käytännössä se tarkoittaisi, että yritysten pitäisi käydä läpi tuotantoketjunsa, pohtia, mitä eri riskejä toimintoihin liittyy ja ehkäistä riskejä käytännössä. 

Toimista pitäisi raportoida, ja mikäli ongelmia ilmenisi, ne pitäisi korjata. Mahdollisille uhreille tulisi mahdollisuus hakea korvauksia. Myös viranomaiset valvoisivat direktiivin noudattamista.

Lobbaus on kiivasta

Parhaassa tapauksessa direktiivi panisi yritykset suhtautumaan vakavasti arvoketjuunsa ja pohtimaan omaa vastuutaan ongelmista. Jos ihmisoikeusloukkauksia tai ympäristöongelmia paljastuisi, ne eivät voisi enää vedota esimerkiksi tietämättömyyteen.

Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, miten kunnianhimoinen direktiivistä tulee, sillä yksityiskohdat ratkeavat vasta tulevissa neuvotteluissa.

Direktiiviä on suunniteltu vuosien ajan, ja sen ympärillä on pyörinyt voimakas lobbariverkosto. Yritysmaailma pelkää kustannuksia, hallinnollista taakkaa ja vahingonkorvausoikeudenkäyntejä ja on siksi yrittänyt heikentää direktiiviä. Kansalaisjärjestöt puolestaan haluavat, että yritysten vastuu olisi mahdollisimman laaja.

Esimerkiksi Global Policy Forum -järjestö on kritisoinut Euroopan kansanpuolueen riveihin kuuluvia saksalaismeppejä lobbarien kuuntelemisesta. Sen mukaan he ovat tehneet ehdotuksia lähes sanasta sanaan yritysmaailman lobbarien ehdotusten pohjalta.   

Kultalahden mukaan jo komission keväällä 2022 antama direktiivin pohjaesitys oli osittain vesittynyt ja viime joulukuussa julkistettu neuvoston esitys (pdf) vielä sitäkin heikompi. 

Yksi suurimmista järjestöjen huolenaiheista liittyy siihen, mitkä yritykset joutuisivat noudattamaan direktiiviä. Komission ehdotuksen mukaan se koskisi vain yrityksiä, joissa on yli 500 työntekijää ja joiden liikevaihto olisi yli 150 miljoonaa. 

Riskialoilla, kuten maataloudessa, tekstiili- ja kaivosalalla, raja olisi 250 työntekijää ja 40 miljoonan liikevaihto. Direktiivi koskisi myös osaa EU:n ulkopuolella toimivista yrityksistä, jos ne ovat riittävän suuria. 

Lopputulos olisi silti se, että 99 prosenttia EU:n yrityksistä jäisi direktiivin ulkopuolelle. Suomessa on arvioitu, että direktiivi koskisi alle kolmeasataa yritystä.

”Direktiivin pitäisi koskea mahdollisimman laajasti kaikkia yrityksiä. Kansainvälisten yritysvastuustandardien tavoin mukaan kaikilla yrityksillä koosta ja toimialasta riippumatta on vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia”, Kultalahti sanoo.

Hän viittaa YK:n vuonna 2011 julkaisemiin yritysvastuuperiaatteisiin, joiden noudattaminen on yrityksille vapaaehtoista.

Parlamentin kanta ratkaiseva

Toinen kiistakysymys liittyy siihen, koskisiko direktiivi yritysten koko arvoketjua aina raaka-ainetasolta tuotteiden kuluttamiseen ja hävittämiseen asti. 

Finnwatchin ja muiden järjestöjen mielestä yritysten pitäisi ottaa vastuuta myös tuotteidensa kuluttamisesta syntyvistä vaikutuksista. Neuvosto taas rajaisi osan tästä niin sanotusta downstream-arvoketjusta ulkopuolelle.

”Joidenkin yritysten kohdalla aika suuri osa haittavaikutuksista aiheutuu nimenomaan käytöstä, jos ajatellaan vaikkapa fossiilisia polttoaineita tuottavia yrityksiä tai maatalouskemikaalien valmistajia. Jos downstream-arvoketjuun tehdään rajauksia, vaikutukset ovat aika merkittävä”, Kultalahti huomauttaa.

Epäselvää myös on, sisältyykö direktiiviin ilmastonmuutosta koskeva huolellisuusvelvoite. Sitä esimerkiksi Suomi on ajanut. Myös yritysten oikeudellinen vastuun tarkka ulottuvuus on asia, joka aiheuttaa päänvaivaa.

Haasteena ovat myös direktiivin vaikutukset kehittyvissä maissa, joissa tuotanto usein tapahtuu. Esimerkiksi Hankenin tuoreen selvityksen (pdf) mukaan direktiivi voisi johtaa siihen, että vastuu ihmisoikeuksista ja ympäristöistä kasautuisi vähiten kehittyneiden maiden toimijoille, joilla ei välttämättä olisi mahdollisuutta noudattaa uusia standardeja. 

Ristiriidoista huolimatta Kultalahti on toistaiseksi toiveikas direktiivin suhteen. Hän huomauttaa, että vastustuksesta huolimatta myös osa yrityksistä on vedonnut sen puolesta, että direktiivistä tulisi vahva.

”Direktiiviin vaikuttaa paljon se, millaiseksi parlamentin kanta muodostuu, sillä neuvosto esitti omassa esityksessään heikennyksiä komission alkuperäiseen esityksen. Parlamentilta tarvitaan nyt sellainen kanta, että kunnianhimo saadaan palautettua esitykseen”, hän toivoo.