Haukkojen ote ulkopolitiikasta heikentynyt

Sotaisan ja valloitushaluisen linjan päätukijoita ovat olleet jyrkät nationalistit, uuskonservatiivit ja kristitty oikeisto. Irakin-operaation pitkittyminen ja presidentti George W. Bushin suosion lasku ovat romuttaneet joukon yhtenäisyyden ja valta-aseman.

Valtatyhjiötä ovat päässeet täyttämään ulkoministeri Condoleezza Ricen johtamat realistit, joita löytyy myös asevoimista.

Käynnissä olevan maahanmuuttajakeskustelun ja satamatoimintojen kaupoista syntyneen myrskyn perusteella näyttää siltä, että yhä hajanaisemmassa republikaanipuolueessa nousussa ovat muukalaispelkoiset voimat.

Politiikan uusi suunta välittyy maaliskuussa julkistetusta Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden strategiasta.

Asiakirjan edellinen ”tulta syöksevä” versio vuodelta 2002 loi teoreettisen perustan maaliskuussa 2003 tapahtuneelle hyökkäykselle Irakiin. Nyt korostetaan diplomatiaa, kehitystä ja liittolaissuhteiden luomista. Ennalta torjuvan iskun oppi kuitenkin säilyy Irania ajatellen.

Ricen ja hänen apulaisministeriensä ahkera matkustelu kertoo paitsi suhteiden lämmittelystä myös siitä, että realistien linnakkeena tunnettu ulkoministeriö on aiempaa varmempi asemastaan.

Edellinen ulkoministeri Colin Powell pelkäsi jatkuvasti, että jo muutaman päivän poissaolo loisi valtatyhjiön, jota haukkojen johtajat varapresidentti Dick Cheney ja puolustusministeri Donald Rumsfeld kiiruhtaisivat täyttämään.

Haukkojen alamäki alkoi kuitenkin jo vuoden 2003 lopulla, kun kävi ilmeiseksi, että Irakin hyökkäystä suunniteltaessa ei oltu otettu huomioon sunnien kapinaliikkeen syntyä ja voimistumista.

Pieni nousu tuli vielä vuosien 2004 ja 2005 taitteessa, kun Bush valittiin uudelle kaudelle, mutta sen jälkeen haukkojen valta on jatkanut luisumistaan realisteille.

Ricen ja Bushin uuskonservatiivinen retoriikka on lähinnä naamioinut sitä, että politiikka on siirtynyt lähemmäs isä-Bushin varovaisempaa linjaa.

Muutosta on helpottanut muutamien avainhaukkojen siirtyminen pois hallintokoneistosta. Näihin kuuluvat entinen apulaispuolustusministeri Paul Wolfowitz ja alivaltiosihteeri Douglas Feith.

Molemmat olivat niin epäsuosittuja sekä armeijan että republikaanisten kongressiedustajien parissa, että heistä saatiin mainiot syntipukit Irakin fiaskolle.

John Boltonin siirtyminen ulkoministeriöstä YK-suurlähettilääksi vei myös haukkojen ”salaliitolta” tärkeän avainpelurin ”vihollislinjojen” takaa eli ulkoministeriöstä.

Haukkojen ”salaliitosta” on puhunut muun muassa Powellin entinen kansliapäällikkö, eversti Lawrence Wilkerson.

Vielä pahempi isku haukoille oli kuitenkin Cheneyn kansliapäällikön Lewis Libbyn ero CIA:han liittyvän vuotoskandaalin vuoksi lokakuussa. Myös Bushin nimi yhdistettiin vastikään salaisten tietojen vuotamiseen.

Haukkoja on karsiintunut myös kongressista. Merkittävin tapaus on republikaanien ryhmänjohtajan Tom DeLayn ero korruptiosyytteiden vuoksi. Hänet tunnettiin Israelin asutustoiminnan äänekkäänä puolustajana.

Haukkojen rivejä murentavat myös sisäiset erimielisyydet. Esimerkiksi Weekly Standard -lehden päätoimittaja William Kristol on käynyt Rumsfeldin kimppuun, koska tämä ei lähettänyt Irakiin heti alussa riittävästi joukkoja kaiken vastarinnan murskaamiseksi.

Eripuraa on ilmennyt myös suhtautumisessa Israelin vetäytymiseen miehittämiltään alueilta. Osa uuskonservatiiveista tukee Israelin Likud-puolueen vastarintaa, kun toisilla on joustavampi asenne.

Konservatiivisten kristittyjen tuki Bushin demokratiaristiretkelle horjuu myös. Epäilyjä vahvisti tuore tapaus, jossa kristityksi kääntynyttä miestä vainottiin Afganistanissa.

Vaikka haukat ovat heikentyneet, Yhdysvallat voi ryhtyä sotilaallisiin toimiin Irania vastaan. Iranin ydinohjelmaa pitävät näet uhkana Yhdysvaltain eduille myös jotkut realistit ja demokraattisen puolueen liberaalit.