Järjestöt vetoavat lasten terveyden puolesta
Älä pese käsiäsi -kampanjalla Pelastakaa Lapset ja Suomen World Vision keräävät nimiä vetoomukseen, jossa vaaditaan Suomen hallitusta selkeästi sitoutumaan maailman lapsikuolleisuuden nopeaan vähentämiseen.
Maailmassa menehtyy tänäkin vuonna lähes kahdeksan miljoonaa alle viisivuotiasta lasta helposti ehkäistävissä ja parannettavissa oleviin tauteihin, kuten keuhkokuumeeseen, ripuliin ja malariaan. Synkkien lukujen taustalla ovat muun muassa aliravitsemus, puhtaan veden puute ja alimitoitetut terveydenhuoltopalvelut.
Suomi on muiden maailman valtioiden kanssa sitoutunut YK:n
vuosituhatjulistuksen tavoitteisiin, joihin kuuluu alle viisivuotiaiden
lasten kuolleisuuden vähentäminen kolmannekseen vuoden 1990 tasosta
vuoteen 2015 mennessä.
Tämän YK:n neljännen vuosituhattavoitteen saavuttaminen edellyttäisi
nykyisen kuolleisuusluvun puolittamista kahdeksasta miljoonasta neljään
miljoonaan seuraavan viiden vuoden aikana. Tavoitetta ei saavuteta ilman
merkittävää lisäpanostusta lasten ja äitien terveyden edistämiseen.
Pelastakaa Lapset ja Suomen World Vision haastavat Älä pese käsiäsi -kampanjallaan suomalaisia toimimaan maailman lasten ja äitien terveyden puolesta. Tähän mennessä jo yli 1 500 allekirjoittanutta vaativat Suomen hallitusta selkeästi sitoutumaan maailman lapsikuolleisuuden nopeaan vähentämiseen.
Järjestöt haluavat, että Suomi pitäisi YK:n vuosituhattavoitteiden mukaisesti kiinni sitoumuksestaan varmistaa lapsen oikeus elämään.
Vetoomuksen voi allekirjoittaa verkossa osoitteessa www.äläpesekäsiäsi.fi.
Vetoomus luovutetaan Suomen tasavallan presidentti Tarja Haloselle 10. syyskuuta.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia