Kansalaisyhteiskunta avartuu Vietnamissa, mutta vain valvotusti

Kansalaisjärjestökenttä laajenee, sanovat vietnamilaiset järjestöaktiivit. Avartuminen ei kuitenkaan tarkoita, että järjestöt saisivat osallistua viralliseen päätöksentekoon – vaikka Vietnamin laki osallistumisen turvaakin.

Hanoi. Kun Vietnamin kansalais- ja kehitysjärjestöjen katto-organisaatio Vusta perustettiin vuonna 1983, sillä oli 15 jäsenjärjestöä. Nyt niitä on yli sata.

Ja kun Vusta eli Vietnamin Tiede- ja teknologiayhdistysten liitto perustettiin, sen jäsenjärjestöillä ei ollut laillista oikeutta osallistua viralliseen päätöksentekoon. Nyt Vietnamin sosialistisen tasavallan laki sisältää asetuksen ruohonjuuritason demokratiasta.

Se takaa kansalaisten oikeuden osallistua päätöksentekoon hallinnon alimmilla tasoilla, ja nimenomaan se on avartanut Vietnamin kansalaisjärjestöjen tilaa toimia.

Vuonna 1998 voimaan tulleen asetuksen periaate on, että "kansa tietää, kansa keskustelee, kansa päättää ja kansa valvoo". Tunnuslause on muunnos kommunistisen Vietnamin vapaustaistelijan ja ensimmäisen presidentin Ho Chi Minhin puheesta. Jostakin niistä monista, joissa setä Ho sanoi myös, ettei "mikään ole niin arvokasta kuin itsenäisyys ja vapaus".

Vapaudesta Vietnamin ruohonjuuritason demokratia-asetuksessa ei kuitenkaan puhuta mitään.

Apukomitea vaalii "ystävyyttä ja yhteisymmärrystä"

Kansalaisten osallistumisoikeudesta huolimatta Vietnamin yksinvaltainen kommunistipuolue sanelee säännöt ylhäältä alas. Kansan odotetaan noudattavan sanelua mukisematta ja järjestöjen toimintaa säädellään tiukasti. Jokaisen ulkomaisen järjestön täytyy hyväksyttää toimensa valtion virallisella Kansan avun koordinointikomitealla Paccomilla.

"Kansainvälisten kansalaisjärjestöjen ja niiden käyttämän rahan määrä on viime aikoina lisääntynyt Vietnamissa", Paccomin varapääjohtaja Don Tuang Phong kehuu.

"Me toivomme maahamme uusia järjestöjä, edistämään ystävyyttä ja yhteisymmärrystä."

Valtion ja järjestöjen käsitykset yhteisymmärryksestä eivät vain aina osu yksiin. Tästä todistavat ne kansalaisjärjestötyöntekijät, jotka ovat joutuneet kahnauksiin Paccomin kanssa.

Yksi epäsuosioon joutuneista on Oxfamin ohjelmakoordinaattori Nguyen Le Hoa. Hän hermostutti Paccomin aikoinaan suorasanaisuudellaan, mutta ei ole antanut periksi. Parhaillaan hän luotsaa Right to be heard -hanketta, joka kouluttaa kansalaisjärjestöjä ja paikallisviranomaisia näiden oikeuksista ja velvollisuuksista.

"Ruohonjuuritason demokratia-asetus määrää, mistä asioista ihmisten tulee tietää ja mitä heidän pitää päästä valvomaan. Asetuksessa ei kuitenkaan kerrota, miten", Hoa sanoo.

Viime vuosina Vietnamin hallitus tosin on uudistanut päätöksentekojärjestelmiään, jotta kansalaisten osallistuminen helpottuisi. Hoan mukaan tämä on kuitenkin lumetta: hallitus haluaa kiihdyttää uudistuksilla taloudellista toimeliaisuutta, ei turvata kansalaisoikeuksia sinänsä.

"Eikä viranomaisia ei kiinnosta, ymmärtävätkö kansalaiset oikeuksiaan", hän lisää.

Yhtä vähän viranomaisia tuntuu kiinnostavan, millaisia hyvän hallinnon tai demokratian edistämistavoitteita heidän kehitysyhteistyökumppaneillaan – esimerkiksi Euroopan unionilla ja YK-järjestöillä – Vietnamissa on.

Tai olisi, jos tavoitteista pystyttäisiin pitämään kiinni.

EU:n konsultointi kompuroi

"Avun ehdollisuus ei tunnu sisältyvän virkamiesten sanakirjaan lainkaan", sanoo Willy Vandenberghe Euroopan komission Vietnamin-edustustosta. Hän toimii edustuston kehitysyhteistyöosaston päällikkönä.

Vandenberghen mukaan Vietnamin puoluekoneisto keskustelee kyllä EU:n kanssa ihmisoikeuksista ja hyvästä hallinnosta, mutta estää käytännössä edustustoa kuuntelemasta vietnamilaisia kansalaisjärjestöjä, kun EU suunnittelee Vietnamin-kehitysyhteistyötään.

Päättäessään viimeksi Vietnamin ei-valtiollisille toimijoille myönnettävistä kehitysrahoista EU-edustusto jätti säännönmukaisen järjestökuulemisen tekemättä. Virallinen selitys: Järjestöistä olisi voitu kuulla vain suurimpia. Pienet eivät olisi hallituksen reaktioiden pelossa uskaltautuneet paikalle, eivätkä järjestöjen mielipiteet olisi edustaneet koko kentän näkemyksiä.

"Hallituksen haastaminen ei ole kenenkään etujen mukaista. Se johtaisi vain ongelmiin", kehitysyhteistyöosaston tiiminvetäjä Laura Gualdi toteaa. Sitä paitsi Vietnamin hallituksella ei ole paljoa hävittävää: alle neljä prosenttia budjetin tuloista koostuu kehitysyhteistyövaroista.

Pian hallinto saanee kuitenkin uutta päänvaivaa. YK:n kehitysohjelma UNDP on tulossa hämmentämään kansalaisjärjestö- ja kehitysyhteistyökenttää hankkeellaan, jonka otsikko kuuluu "Kansalaisten osallistumisen vahvistaminen Vietnamissa".

Talouskasvulta toivotaan poliittista vapautta

UNDP:n internetsivujen mukaan hankkeella halutaan tukevoittaa alussa mainittua kansalaisjärjestöjen katto-organisaatiota Vustaa. Tavoitteena on, että Vusta voisi "edustaa jäsenjärjestöjensä etuja vaikuttaessaan hallinnon virallisessa päätöksenteossa", siis valvoa ruohonjuuritason demokratian toteutumista käytännössä.

Lisäksi kuplinta käy kansalaisyhteiskunnan pinnan alla. Monen hanoilaisen järjestötyöntekijän toivo on talouskasvussa ja kansainvälistymisessä: kun kansalaiset vaurastuvat ja heidän yhteytensä muuhun maailmaan lisääntyvät, myös poliittisen vapauden vaatimukset voimistunevat.

Mutta kuinka kauan Vietnamin talouden vielä täytyy kasvaa usean prosentin vuosivauhtia, ennen kuin poliittinen vapaus lisääntyy?

Varmoja ei voida olla, järjestöaktiivit varovat sanojaan.

Mutta ainakin silmällä kannattaa pitää UNDP:n hankkeen päätösvuotta. Silloin järjestöjä ja viranomaisia lienee koulutettu riittämiin, ja viimeistään silloin Vietnam lienee kivunnut keskituloisten maiden kerhoon.

Se on vuosi 2011, eikä siihen ole enää kauan.