Kolumni: Vievätkö ulkomaiset yritykset Mosambikin rikkaudet?

Mosambikissa löydetään tämän tästä uusia luonnonrikkauksia, jotka ovat saaneet akateemikot ja kadunmiehet puhumaan ja odottamaan tulevaisuudelta paljon. On maakaasua, rubiineja, kaatamattomia metsiä sekä mahdollisesti öljyä täällä Pohjois-Mosambikissa, missä itsekin asun.

Samaan aikaan uudet yritykset ovat kiinnostuneet arvioimaan näiden luonnonvarojen arvoa ja mahdollista hyväksikäyttöä.

Optimistisimmat mosambikilaiset näkevät luonnonvaroissa maan loistavan tulevaisuuden, kehityksen ja absoluuttisen köyhyyden jäämisen historiaan. Pessimistit taas uskovat, että resursseja käytetään väärin, mikä voi johtaa konflikteihin. Siitä ei esimerkkejä maailmalta puutu.

Itse haluaisin miettiä, miten nämä usein ulkomaiset yritykset saataisiin kantamaan yhteiskunnallinen vastuunsa ja auttamaan Mosambikia kohti kehitystä. Enkä ole yksin: kansalaisyhteiskunta ja laajat kasanjoukotkin ovat alkaneet vaatia yrityksiltä aiempaa inhimillisempää ja kehitystä tukevaa käytöstä.

Täällä on liikkunut huhuja siitä, että hallitus haluaisi yritysvastuulain, joka sääntelisi keskitetysti maassa toimivien yritysten eettisiä ja ympäristövelvoitteita. Toistaiseksi se on jäänyt huhun asteelle, ja käytännössä olemassa olevia lakeja rikotaan helposti. Jos yritys jää kiinni vilungista, helposti syytetään heikkoa hallintoa ja korruptiota.

Mutta väärinkäytökset ovat paljon joitakin paikallistason yksittäisiä korruptiotapauksia laajempi ilmiö. Esimerkiksi Montepuezin kunnassa sijaitsevan rubiinikaivoksen lähellä asuvat ihmiset valittavat veden saastumisesta ja eroosiosta sekä uusista seisovan veden altaista, jotka pahentavat malariaepidemioita sadekaudella. Yritys ei myöskään ollut tehnyt lain vaatimaa konsultointia paikallisväestön kanssa ennen toiminnan aloittamista.

Kaivoksen työntekijöillä taas ei viime vuonna heitä haastatellessani ollut käsineitä, kypäriä tai suojalaseja — ei edes työsopimuksia.

Minusta yrityksillä on velvollisuus toimia sen puolesta, että ihmisten elinolot paranevat ja köyhyys vähenee kestävällä tavalla. Täytyy muistaa, että kun yritykset täyttävät yhteiskuntavastuunsa, ne eivät silloin tee palveluksia kansalle tai sille valtiolle, jonka alueella ne toimivat: ne vain täyttävät velvollisuutensa.

Yritykset eivät ole meidän pelastajiamme, vaan ne käyttävät meidän resurssejamme, ja niiden tulee noudattaa meidän lakejamme.

Puhuin jokin aika sitten epämuodollisesti texasilaisen Anadarko-öljy-yhtiön työntekijän kanssa. Hänestä olisi parempi olla maksamatta veroja Mosambikin valtiolle, sillä hallitus on korruptoitunut ja täyttää vain taskujaan. Hänestä hallitus vaatii yrityksiltä yhteiskunnallisia hankkeita, koska ei itse käytä verorahoja oikein.

Kyllä hänestäkin yrityksillä oli vastuuta, ja ne aikoivat tarjota hyväntekeväisyyttään yhä useammille, mutta hän vaikutti huolestuneelta siitä, ettei valtio tehnyt osaansa ja pyrki vain hyötymään yritysten tekemästä työstä.

Ei se minustakaan niin ole, että meidän pitää vain osoittaa syyttävällä sormella yrityksiä — meillä mosambikilaisinakin on oma osuutemme asiassa, ja meidän täytyy tehdä töitä kehityksemme eteen.

Mutta yritysten tulee tietenkin maksaa veronsa ja noudattaa maan lakeja. Korruptio ja se, ettei hallitus tee rahoilla mitä lupaa on toinen ongelma, ja se on meidän mosambikilaisten ratkaistava. Täytyy myöntää ääneen, että kansalaisyhteiskuntamme on tämän asian suhteen vielä unessa.

Meidän täytyy vaatia hallitukseltamme, että se kiireesti julkaisee ulkomaisten yritysten kanssa tehdyt sopimukset ja niihin liittyvät raportit, samoin kuin kaikki sopimukset yritysten yhteiskuntavastuuhankkeista. Avoimessa tiedossa ei ole kysymys siitä, että hallitus tekisi meille palveluksia: se on heidän velvollisuutensa, ja on meidän oikeutemme vaatia saada tietää, mitä maassa tapahtuu.

Kirjoittaja toimii Kepan kehityspoliittisena työntekijänä Mosambikissa. Tämä kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Kepan sivuilla.