Köyhyyden ammattilaisen kehitysahdistusta Sambiassa
Kepan entisen Sambian yhteystoimitsijan Esa Salmisen kirja Köyhyyden ammattilainen on fiktion muotoon puettu matkakertomus, jonka teemoina ovat kehitys sekä kulttuurien kohtaaminen ja kohtaamattomuus. Ja se mystinen z-tekijä, jonka takia asiat aina romahtavat.
Sambiaan on muodostunut oma kansalaisjärjestöeliitti, joka toimii välikätenä pohjoisen lahjoittajajärjestöjen ja Sambian hyödynsaajien välillä. Sambian kansalaisjärjestöt eivät ole vapaaehtoisten puuhapiirejä niin kuin Suomessa ajatellaan, vaan sambialaiset nuoret haaveilevat oman järjestön perustamisesta, jotta pääsevät mukaan apubisnekseen, jossa työskentely takaa kohtuullisen hyvän elintason. ”Toisaalta pitkäaikaisilla projekteilla on saatu aikaan hyviä juttuja. Suomalaisten vammaisjärjestöjen hankkeet ovat tuoneet vammaiset näkyvämmin osaksi sambialaista yhteiskuntaa. Itä-Sambian naisjärjestöjen tukeminen on taas selkeästi parantanut naisten asemaa Sambiassa”, Salminen luettelee
Samaan aikaan ,kun Salminen pyöritti kansalaisjärjestöjen raporttirumbaa Sambiassa, tehtiin Suomen kehityspolitiikassa suunnanmuutoksia. Sektorituki ja budjettituki nousivat haastamaan perinteistä projektiajattelua.
”Kun kuulin budjettitukisuunnitelmista, tuli heti mieleen Sambian presidentin pröystäilevä ulkomaanmatkailu. Tätäkö tässä ruvetaan tukemaan? Mutta toisaalta, miten maa voisi kehittyä, jos sen päättäjät eivät itse päätä asioista, vaikka tekevät välillä huonojakin päätöksiä?”, Salminen pohtii.
”Toki annetun tuen voi ehdollistaa, mutta olisi parempi, että sen ehdollistamisen tekisivät sambialaiset äänestäjät eivätkä ulkomaiset rahoittajat.”
Salmisen kirja avaa kehityspohdintojen lisäksi kiinnostavan näkökulman virallisen kehitysyhteistyön julkisivun taakse, köyhyyden ammattilaisten yksityiselämään. Lusakan ulkomaalaiset avustustyöntekijät muodostavat sosiaalisen kuplan, jossa ihmiset tulevat ja lähtevät, ihmissuhteita syntyy ja hajoaa ja gin tonic -kannut tyhjenevät. Välillä vaivaa yksinäisyys. Kolme yleisintä syytä kehitysyhteistyöntekijän sairaslomaan ovat liikenne, alkoholismi ja masennus. Kulttuurierojen kanssa kamppaillaan vapaa-ajallakin. Kirjan päähenkilöä rassaa palvelusväen hankkiminen, palvelijoita kun kuuluu ulkomaalaisella olla. Erityisen vaikeaa on varastelevan palvelusväen erottaminen. Päähenkilö saa tasapainoilla pohjoismaisen idealisminsa ja valkoisen päällikön roolia odottavan ympäristön välillä. Miten elää hyvin syöneenä isossa muurien ympäröimässä talossa, kun samassa kaupungissa aids-orvot kuolevat kaduille? ”Toisaalta olisi paskaa romantisointia ajatella, että kehitysyhteistyön tekijöiden pitäisi asua savimajoissa. Se mitä voi yrittää tehdä, on pitää pään kylmänä ja koettaa löytää oikean suhtautumisen niihin muureihin ja luksukseen”, Salminen pohtii. Kaikilla ei pää pysy kylmänä. Kirjassa kohdataan muutamia suomalaisiakin, joille Afrikka tarkoittaa loputonta temmellyskenttää, jossa voi nauttia luksuselämästä vailla sellaisia rasitteita kuin vaikkapa pohjoismainen käsitys sukupuolten tasa-arvosta. Köyhyyden ammattilaiset ja rakkauden ammattilaiset löytävät toisensa.
Salmisen kirjassa on paljon mustan huumorin sävyttämää kuvausta kehitysmaassa toimimisen käytännön vaikeuksista: siitä, miten asiat eivät toimi, sovitut tapaamiset eivät toteudu, viesteihin tai puhelinsoittoihin ei vastata. Sambian kehitysyhteistyöntekijät ovat purkaneet kulttuurishokkia nimeämällä syyllisen Z-tekijäksi. Kun asiat eivät jollakin selittämättömällä tavalla taaskaan toimi, kohotetaan hartioita ja todetaan, että Z-tekijä iski taas. Salmisen mukaan vieraassa ympäristössä ei pysty ymmärtämään, miksi asioiden käy niin kuin käy, mutta kokemuksen myötä Z-tekijän rooli pienenee. ”Kun alkaa tottua erilaiseen aikakäsitykseen ja ymmärtää, miten asiat toimivat, alkaa myös mukauttaa odotuksensa ja toimintatapansa niihin. Z pomppaa esiin entistä harvemmin.”
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia