Köyhyyden moniulotteisuus muistettava avun keskittämisessä

Suomen ja EU:n avun vetäytyminen keskituloisista maista on pelättyä vähemmän dramaattista, Esa Salminen kirjoittaa kepa.fi:ssä. Salminen kehottaa kuitenkin pohtimaan, miten apua kannattaisi jatkossa suunnata, jotta äärimmäinen köyhyys poistuisi ja muistuttaa, että valtaosa köyhistä ihmisistä asuu muualla kuin kaikista köyhimmissä maissa.

Perinteisesti maiden varallisuutta on mitattu bruttokansantulolla, joka ei ole kovin hyvä mittari kuvaamaan kehitystä. Tästä syystä teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD on täydentänyt Maailmanpankin bruttokansantuloon perustuvaa luokitusta YK:n kehitysjärjestö UNDP:n inhimillisen kehityksen indeksillä.

Maailmanpankki jakaa kehitysmaat matalan tulotason, alemman keskitulon, ylemmän keskitulon ja korkean tulotason maihin. OECD käyttää neljää ryhmää: vähiten kehittyneet maat, muut matalan tulotason maat, alemman keskitulon maat ja ylemmän keskitulon maat.

Salmisen mukaan OECD:n luokitus ei tarkoita, että vähiten kehittyneet maat olisivat automaattisesti matalan tulotason maita. "Näin ei ole, vaan noin kolmannes vähiten kehittyneistä maista on kansantulonsa perusteella keskituloisia."

Näin ollen kehityspoliittisen ohjelman luonnoksessa esitetty yhteistyön jatkaminen Sambian kanssa sopii ohjelman peruslinjaukseen. Kansantulolla mitattuna Sambia on keskituloinen maa, mutta sen kuuluminen vähiten kehittyneisiin maihin perustelee yhteistyön jatkamisen.

Luokitus ei yksin ratkaise yhteistyön jatkoa

Kuitenkin joukko "perinteisiä" kehitysavun saajia, kuten alemman keskitulon Bolivia, Guatemala, Intia, Filippiinit ja Vietnam, ovat Salmisen mukaan joutumassa "leikkauslistalle". Ylemmän keskitulon maita ovat muun muassa Albania, Brasilia, Kiina, Kolumbia, Namibia, Peru, Thaimaa, Turkki ja Venezuela.

Kehityspoliittista ohjelmaa kirjoittanut neuvonantaja Iina Soiri ulkoasiainministeriöstä painottaa, että pääkumppanimaiden valintaan vaikuttavat muutkin seikat kuin maiden sijoittuminen kehitysmaaluokituksissa.

"Yleisenä tavoitteena on keskittyminen köyhimpiin maihin nimenomaan Afrikassa ja Aasiassa, ja kumppanien valintaan vaikuttaa myös, missä avun tarve on (vielä) suuri ja Suomella on mahdollisuus tehdä mielekästä kehitystyötä aikaisemman työn, maatuntemuksensa ja läsnäolonsa avulla", Soiri selventää.

Avun keskittämistä köyhimpiin maihin ajaa myös EU:n kehityskomissaari Andris Piebalgs. Hänen mukaansa osa kehitysmaista kykenee itsenäisesti taistelemaan köyhyyttä vastaan, minkä johdosta apua voidaan kohdentaa suurempaa apua tarvitseviin maihin.

Piebalgs tunnustaa keskituloisissa maissa esiintyvän köyhyyden ja hän vakuuttaa yhteistyön jatkuvan esimerkiksi HIV:n ja Aidsin vastaisessa työssä. Komissaarin mukaan unionin avun taso on matala verrattuna keskituloisten maiden budjetteihin. Vähiten kehittyneissä maissa avun vaikuttavuus on suurempi.

Etelä-Aasiassa eniten köyhiä

Centre for Global Development -ajatushautomon tutkijat Andy Sumner ja Amanda Glassman huomauttavat Guardianin blogissa Piebalgsin unohtavan, että kolmasosa vähiten kehittyneistä maista on keskituloisten maiden köyhyysrajaa rikkaampia.

Useissa keskituloisissa maissa on pieni joukko korkean tulotason alueita, mutta  vastaavasti laajoja alhaisen tulotason alueita. Esimerkiksi monessa Intian osavaltiossa henkeä kohden lasketut tulot ovat Saharan eteläpuolisen Afrikan luokkaa, Sumner ja Glassman muistuttavat.

Blogikirjoituksessaan Sumner ja Glassman viittaavat myös Oxford Poverty & Human Development Initiativen (OPHI) arvioon vuoden 2011 moniulotteisen köyhyyden indeksistä (MPI). OPHI:n arvion mukaan enemmistö MPI:n sekä köyhiksi että äärimmäisen köyhiksi luokitelluista elää keskituloisissa maissa.

Etelä-Aasiassa puolestaan elää puolet MPI:n köyhyysrajan alapuolella olevista, mutta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa vajaa kolmannes.

Salminen olettaa, että "tulevina vuosina näemme siis yhä hienosyisempiä kategorioita, joiden mukaan kehitysapua kohdennetaan paitsi erityyppisille maille, myös maiden sisällä, jotta apu yhä aidommin löytää maailman köyhät ihmiset."