”Älkää viekö äitiäni. Älkää viekö äitiäni!” 

Lapsen ääni voimistuu ja murtuu itkuksi. Anelu jatkuu, mutta lopulta poliisi huomaa kameran ja kuva pimenee. Katsoja ei saa tietää, mitä äidille tapahtuu.

Kohtaus on dokumenttielokuvasta Myanmar Diaries (2022), joka esitetään tällä viikolla Helsingin Docpoint-dokumenttielokuvafestivaalilla.

Se koostuu lyhyistä videoista, jotka kertovat siitä, mitä Myanmarissa tapahtui 1.2.2021 ja sen jälkeisinä viikkoina, kun sotilasjuntta kaappasi maassa vallan.

Elokuvan tekotapa oli poikkeuksellinen. Taustalla on kymmenen nuorta myanmarilaista elokuva-alan osaajaa, joiden nimiä ei kerrota. Lopputeksteissä lukee tuotantoyhtiöiden ja sponsorien lisäksi vain ”The Myanmar Collective”.

”Olemme moninainen ryhmä elokuvantekijöitä. Osalla on dokumentti-, osalla fiktiotaustaa”, kertovat Nemo ja Natalia, kaksi kollektiiviin kuuluvaa ohjaajaa.

He antoivat haastattelun Maailma.netille sähköpostitse ja salanimillä, sillä Myanmarissa on tällä hetkellä äärimmäisen vaarallista harjoittaa minkäänlaista journalismia tai aktivismia. Välittäjänä toimi elokuvan alankomaalainen tuottaja Corinne van Egeraat.

Elokuva vastarinnan muotona

Myanmar oli vuosikymmeniä sotilasjuntan vallassa, kunnes kymmenisen vuotta sitten maa aloitti hitaan demokratisoitumisprosessin. Juntta vapautti kotiarestista toisinajattelija Aung San Suu Kyin ja suostui vaaleihin. Kansainväliset avunantajat uskaltautuivat takaisin maahan, ja pakotteita alettiin purkaa. Armeija säilytti osan vallasta itsellään, mutta maa näytti olevan menossa eteenpäin. 

Sitten tuli helmikuun 1. päivä vuonna 2021, ja armeija kaappasi vallan takaisin itselleen ja vangitsi siviilijohtajat.

Kansa aloitti protestiliikkeen, johon kuului rauhanomaista vastarintaa aina kattiloiden kilkuttelusta taideprojekteihin ja lakkoiluun.

Myös nuoret myanmarilaiset elokuvantekijät halusivat toimia ja ryhtyivät suunnittelemaan elokuvaa jo vallankaappauksen aamuna. He päättivät, että elokuva koostuisi lyhyistä, eri tekijöiden kuvaamista episodeista.

”Päätimme, että olisi tehokkaampaa ja emotionaalisesti vaikuttavampaa, jos lyhyet tarinat yhdistettäisiin yhdeksi. Oli oikeastaan yllätys, että tarinat on saatu sovitettua yhteen, vaikka kommunikaatiota tekijöiden välillä on ollut turvallisuustilanteen takia vähän”, Nemo ja Natalia kertovat.

Nuoret pyysivät elokuvan luoviksi tuottajiksi hollantilaisen Corinne van Egeraatin ja tämän puolison Petr Lomin, jotka olivat asuneet Myanmarissa vuosina 2012–2017. Nämä olivat kuvanneet maassa elokuvaa, pitäneet opiskelijoille työpajoja ja tutustuneet samalla nuoriin ohjaajiin.

Mukana tuottamassa elokuvaa oli myös norjalainen Mette Cheng Munthe-Kaas.

”Olimme raivoissamme ja huolissamme vallankaappauksesta ja vaikuttuneita heidän rohkeasta päätöksestään tehdä tämä elokuva. Päätimme, että teemme kaikkemme, että elokuva toteutuu”, van Egeraat kertoo sähköpostitse.

Ei mitään menetettävää

Elokuvan tekeminen oli vaarallista, sillä armeija otti kovat otteet käyttöön heti vastarinnan alkaessa. Ihmisiä on pidätetty, kidutettu, raiskattu ja tapettu joukoittain.

”Siinä vaiheessa, kun saimme esituotannon tehtyä, joukkoampumisia tapahtui jo. Kameran kanssa nähdyksi tuleminen on äärimmäisen vaarallista, koska armeija on ottanut kohteekseen erityisesti toimittajat ja elokuvantekijät. Siksi suurin osa elokuvasta tapahtuu sisätiloissa”, Nemo ja Natalia kertovat.

Ohjaajat päättivät, että kenenkään kasvoja ei saa näyttää elokuvassa. Elokuvassa nähdään esimerkiksi ihmisiä kuvattuna selkäpuolelta ja kaulasta alaspäin sekä animoituja kohtauksia. Osa kohtauksista on todellisissa tilanteissa puhelimella kuvattuja, osa taide-elokuvatyyppistä materiaalia ja osa rekonstruktioita. Siksi tekijät kutsuvat sitä hybrididokumentiksi.

Lopputulos on osin surrealistinen, osin raadollisen realistinen. Eräs elokuvanpätkä näyttää iäkkään naisen saarnaamassa sotilaille ja vetoamassa siihen, että nämä ovat saman ikäisiä kuin hänen omat lapsensa. Toisessa nuori mies yrittää neuvotella alhaalla kadulla olevien viranomaisten kanssa siitä, ettei häntä vielä pidätettäisi. Kolmannessa ihmiset yrittävät auttaa ammuttua siviiliä.

YK:n mukaan vallankaappauksen jälkeen Myanmarissa on tapettu yli 2 890 ihmistä ja pidätetty yli 16 000. Siksi videoilla näkyvien ihmisten aktiivisuus tuntuu uhkarohkealta. 

Nemo ja Natalia yrittävät selittää, mistä rohkeus kumpuaa.

”Ehkä ihmiset kyllästyivät viimeinkin siihen, että armeija sekaantui maan kehitykseen itsekkäistä syistä. Viimeisten viiden vuoden aikana olemme maistaneet hiukan vapautta ja demokratiaa. Sitten kaikki se vietiin meiltä, ja se ruokki rohkeutta. Armeijalla ei ole mitään, millä uhata meitä. Enemmän kuin kuolemaa pelkäämme sitä, että emme ole vapaita.”

Lisää tietoisuutta

Myanmar on ajautunut kaaokseen vallankaappauksen jälkeisenä kahtena vuotena. Maan talous on romahtanut, ja tänä vuonna noin 17,6 miljoonaa ihmisen arvioidaan tarvitsevan humanitaarista apua. Yli 1,2 miljoonaa on paennut kodeistaan. Aung San Suu Kyi istuu 33 vuoden vankeustuomiota.

Uinuneet etniset konfliktit ovat kärjistyneet uudelleen, ja osa ihmisistä on liittynyt aseelliseen vastarintaan armeijaa vastaan. Sotilasjuntta on vaikeuttanut humanitaarisen avun perillemenoa, polttanut kyliä ja pommittanut siviilien asuinalueita. Viime kesänä aloitettiin protesteihin osallistuneiden teloitukset. 

”Dokumentti kuvattiin heti vallankaappauksen jälkeen, ja sen jälkeen tilanne on vain pahentunut. Jos Myanmar Diaries tehtäisiin nyt, siinä olisi vanhempia, jotka ovat jääneet yksin lastensa vainon seurauksena, kotinsa menettäneitä ihmisiä, armeijassa olevia nuoria, jotka eivät voi palata, lapsia, jotka kaivavat pommisuojia, kun heidän pitäisi olla koulussa, ja ihmisiä, jotka menettivät rakkaansa”, Nemo ja Natalia kirjoittavat.

Ohjaajat toivovat, että maailma ei unohda Myanmaria.

”Yritimme näyttää omat kokemuksemme ja kertoa maailmalle, miltä meistä tuntuu. Haluamme ihmisten todella kuulevan tuskamme. Maamme saa vähän tai ei lainkaan huomiota tilanteensa takia. Toivomme, että lisäämme tietoisuutta.”

Myanmar Diaries -dokumenttielokuva Docpointissa 1.2. klo 21, 3.2. klo 21.45 ja 5.2. klo 17.30.