Kun perinteet murtuvat ja kaupallisuus lisääntyy: Vanhus jää yksin jo Intiassakin

Perinteisten elämäntapojen ja -arvojen murtuminen aiheuttaa ylikansoitetuissa kehitysmaissa valtavan vanhusongelman. Ihmisten eliniän pidentyessä yhteiskunnan iäkkäiden jäsenten määrä kasvaa suhteessa nopeammin kuin muiden, eivätkä alikehityksen parissa kamppailevat maat millään kykene vastaamaan "kehityksen" mukanaan tuomiin sosiaalisiin haasteisiin.

Intia on tästä kenties raadollisin esimerkki. Kun intialaiset elivät vielä itsenäistyessään vuonna 1947 keskimäärin vain 32- vuotiaiksi, on odotettavissa oleva elinikä nyt jo 56 vuotta. Vuonna 2001 syntyvän intialaislapsen odotetaan elävän jo 65- vuotiaaksi asti.

Vanhusten suhteellinen määrä kasvaa koko ajan, vaikka kehitysmaiden yleensä odotetaankin pääsevän teollisuusmaiden 50- luvun tasolle, 11 prosenttiin, vasta vuonna 2025.

Nyt 850 miljoonan asukkaan Intiassa tämä merkitsee sitä, että yli 60-vuotiaita on jo saman verran kuin yhdistyneessä Saksassa asukkaita yhteensä, yli 60 miljoonaa.

Vanhukset yksin
iljoonakaupungeissa

Silti: "Yksinäisyys on pahin tappaja", sanoo Chandra Mohan Bhahia, intialaisen vapaaehtoista vanhustyötä tekevän Age Care India-järjestön 73- vuotias projektisihteeri.

Kiivasta vauhtia etenevä taloudellinen murros vaikuttaa kaikilla elämän aloilla, kovat arvot hajottavat perinteisiä suurperheitä varsinkin kasvavien kaupunkien keskiluokassa. Murros, joka Suomessa koettiin 1950- 60-luvuilla, tapahtuu nyt Intiassa niin suurissa mittasuhteissa, että sen hallitseminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä.

Vanhan intialaisen ajattelutavan mukaan poikalapset perheineen huolehtivat vanhuksistaan. Maaseudulla näin vielä onkin, mutta vanhemmat ihmiset myös tekevät töitä niin kotona kuin kodin ulkopuolella ja osallistuvat perheen tulon hankintaan. Heitä kunnioitetaan ja arvostetaan perheyhteisön tärkeinä jäseninä.

Suurin osa Intian väestöstä asuu edelleen maaseudulla, mutta se ei enää elätä väestöään. Suunnittelemattoman maankäytön, puiden hakkaamisen myötä tulleen aavikoitumisongelman ja monien muiden vakavien ympäristöongelmien myötä on viljelykelpoisen maan osuus vähentynyt hälyttävästi. Väestö muuttaa kaupunkeihin, vanhukset jäävät yksin maaseudulle tai muuttavat mukaan kaupunkien vieraaseen ympäristöön, ahtaisiin, usein surkeisiin asunto-olosuhteisiin.

Ja perhe muuttuu kaupungeissa. Ahtaat asunnot lisäävät kahnausta eri sukupolvien välille eikä vanhuksilla ole enää tuttua naapuria, jonka luokse voisi mennä rupattelemaan, tai vaikka edes sitä kylän kauppaa.

Yläluokka
ylkää vanhuksensa

Hyvintoimeentuleva kaupunkien yläluokka on vieraantunut aasialaisesta ajattelutavasta, jossa vanhempia kunnioitetaan ja heidän elämänkokemuksensa välittyy lapsille ja lapsenlapsille luonnollisesti, läheisen kanssakäymisen kautta. Tilalle on jo astunut länsimainen menestyskultturi, joka kokee vanhukset taakkana "aktiiviselle sukupolvelle".

Juuri tästä luokasta ja kulttuurista nousee suurin osa Intian poliittisista päättäjistä.

Tohtori S.Sachdeva Intian Geriatrisesta yhdistyksesta kertoo esimerkin muuttuneista arvoista omasta naapuripiiristään. Perheen jo ikääntynyt isä osti maata rakentaakseen talon perheelleen, johon kuului jo kaksi aikuista poikaa. Rahojen loppuessa kesken huolehtivat pojat talon rakentamisen kuluista. Rakennettiin kolmen makuuhuoneen talo, johon kaikki mahtuivat hyvin.

Ajan kuluessa toinen pojista avioitui ja perhe jäi tapojen mukaisesti asumaan pojan vanhempien luo. Pian avioitui toinenkin pojista, mutta he eivät enää sopineetkaan samaan talouteen, vanhempi pojista vaati nuorempaa poikaa muuttamaan pois yhteisestä kodista. Se mursi perheen äidin jo ennestään huonon terveyden ja tämä kuoli. Suruun, sanoo Sachdeva.

Tänä päivänä erittäin hyvin ansaitseva vanhempi veli asuu perheineen taloa ja poikien isä elää laiminlyötynä ja yksinäisenä heidän kanssaan. Palvelija on ainoa, joka enää puhuu vanhalle isälle.

Kansalaisjärjestöt
hteiskunnan avuksi

Väestöltään valtavan kehitysmaan kaikkien muiden ongelmien keskellä yhteiskunnalta ei ole riittänyt huomiota vanhusten ongelmille. Resurssipulan vuoksi jopa tilasto- ja tutkimusmateriaalia on julkaistu vain vähän.

Valtion järjestämää vanhusten palvelutoimintaa ei ole, ei erityisiä päiväsairaaloita, perusterveydenhuollon järjestämisessäkin on ongelmia puhumattakaan vapaa-ajan vieton mahdollisuuksien järjestämisestä.

Vapaaehtoiset vanhusjärjestöt yrittävät osaltaan lievittää ongelmia, mutta ovat melko voimattomia mittavien tehtävien edessä.

Yhteistyö vapaaehtoistyötä tekevien järjestöjen ja valtion välillä onkin ehkä ainoa mahdollisuus saada iäkkäälle väestölle tarvittavat elämän perusedellytykset, kuten mahdollisuudet nauttia puhtaasta vedestä ja kunnollisesta ravinnosta, tyydyttävät asunto-olot ja perusterveydenhuollon palvelut.

Kansalaisjärjestöillä on erilaisia liikkuvia klinikoita, jotka toimivat lähinnä kaupunkien slummialueilla, tarjoten pieneltä osaltaan terveydenhuoltopalveluja niitä vaikeimmin tavoittaville.

Aliravitsemus
ltistaa sairauksille

Tohtori Sachdeva kertoo Intian vanhemman ikäluokan kärsivän melko lailla samoista sairauksista kuin muukin maailman vanhusväestö. Tilannetta vaikeuttavat kehitysmaan tyypilliset erityisolosuhteet, aliravitsemus ja naisten heikko asema yhteiskunnassa. Perheen rahoja käytetään vasta viimeiseksi naisen terveydenhoitoon.

Aliravitsemus nopeuttaa elimistön rappeutumista ja altistaa sairauksille, lisäksi huonot hygieniaolot vaikuttavat monien iho- ja silmäsairauksien syntyyn.

Sachdeva toteaa yli 60-vuotiaiden intialaisten tyypillisten ongelmien olevan krooninen bronkiitti ja muut hengityselinsairaudet, lisäksi tuberkuloosi usein aktivoituu vanhemmalla iällä. Elintasosairaudet, kuten verenpainetauti ja muut sydän- ja verisuonitaudit sekä syöpä ovat keskiluokan tauteja jo täälläkin.

Mielenterveydellisten ongelmien kasvu vanhusväestön keskuudessa huolestuttaa vanhustyötä tekeviä. Niitä aiheuttavat lisääntyvä yksinäisyys, perherakenteiden murtuminen ja taloudelliset ongelmat.


Kunnon eläke on
aukainen unelma


orkeatasoisen hoidon saaminen on mahdotonta monille jo pelkästään taloudellisista syistä. Valtion sairaaloissa hoito on muuten edullista ja joissakin tapauksissa ilmaistakin, mutta niissäkin laskutetaan isommista verisuonileikkauksista ja kalliista lääkehoidosta (esimerkiksi sytostaattihoidot ja muut erityislääkehoidot) niin paljon etteivät hyvinkään toimeentulevat pysty maksuista selviytymään.

Summat liikkuvat useissa kymmenissä tuhansissa rupioissa, joka on jo parempituloisen virkamiehen vuosipalkka. Valtiollista sairasvakuutusjärjestelmää Intiassa ei ole.

Pelkästään taloudelliset ongelmat ovat ankeaa todellisuutta suurimmalle osalle vanhusväestöä. Intialaisista vain joka kymmenes on elinaikanaan sellaisessa vakituisessa työsuhteessa, josta voi olettaa saavansa eläkettä.

Kansaneläkejärjestelmää ei tunneta kuin muutamissa osavaltioissa, joissa niissäkin eläke on vain nimellinen 50-150 rupiaa kuussa (10-35 Smk). Suuremmissa yksityisissä yrityksissä työeläkkeitä jo maksetaan, mutta käytännössä vain hyvin harvat voivat tulla toimeen yksin niiden avulla.

Esimerkiksi 35-vuotta yksityisen öljy-yhtiön puhelinvaihteena toiminut bombaylainen Nirmala Babani saa eläkettä 850 rupiaa (n.210 Smk) kuussa, joka ei riitä ainoaksi tulolähteeksi. Yksityiset eläkevakuutukset ovatkin monen turva vanhuudenpäivinä, mutta vain osalla on työvuosinaankaan varaa maksaa vakuutusmaksuja.

Vain eräillä valtion sektoreilla on eläkejärjestelmä kunnossa, armeijassa parhaiten, mutta esimerkiksi posti- ja koululaitoksen palveluksessa olleiden eläkkeet ovat mitättömiä.

Suurimman osan eläkeläisistä onkin pakko käydä töissä. Delhissä tehdyn tutkimuksen mukaan yli 50 % miespuolisista yli 60-vuotiaista miehistä on edelleen töissä. Naisilla osuus on matalampi, koska naiset eivät perinteisesti käy töissä perheen ulkopuolella. Saman tutkimuksen mukaan 0,5 % joutuu turvautumaan jopa kerjäämiseen selvitäkseen hengissä.

Kuitenkin monet kansalaisjärjestöjen iäkkäät jäsenet ovat sitä mieltä, että työ pitää myös mielen virkeänä eivätkä lainkaan kannata alhaista eläkeikää. Usein juuri heidän ei ole pakko käydä työssä elääkseen.


"Takaisin terveeseen
tämaiseen ajatteluun"


anhusten ongelmat Intiassa ovat niin suuret, ettei niitä ratkaista poliittisin taikatempuin. Tohtori Sachdevan mukaan kysymys on koko yhteiskunnan kehityksen suunnasta. "Tarvitaan asennemuutos, meidän pitää päästä pois länsimaisesta oman edun tavoittelusta ja palata perinteiseen itämaiseen yhteisöajatteluun".

"Pitäkää vanhukset kotona, osana perheyhteisöä niin kauan kuin se vain on mahdollista", hän kehottaa. "Jos nykyaikainen intialainen tekee mitä hyvänsä saadakseen hallitukselta verohelpotuksia, miksei niitä voisi myöntää niille, joiden vanhemmat asuvat lastensa luona?"

Tohtori Sachdev myöntää tehtävän suuruuden ja vaikeuden, mutta pysyy optimistina. "Jos olemme pystyneet hävittämään isorokon Intiasta, monta muutakin tautia voidaan eliminoida, myös ajattelun tasolla."

© Muista tekijänoikeudet