Artikkelista on julkaistu aiemmin lyhennetty versio Siemenpuu-säätiön blogissa.

On selvää, että koronaviruksen torjuntaan kohdistetut liikkumisen rajoitukset nostavat kärjistyneesti esiin yhteiskuntien eriarvoisuuden ympäri maailman. On erikseen ne, jotka pääsevät testattaviksi, terveydenhuollon piiriin ja kykenevät hankimaan toimeentulonsa karanteenioloissa, ja ne, joiden elämä muodostuu entistä vaikeammaksi. Tai sitten kerta kaikkiaan ylivoimaiseksi: sekä suojautuminen pandemialta että suojautumatta jääminen saattavat viedä hengen.

Ihmisoikeusaktivisti, vaihtoehto-Nobelin eli Right Livelihood -palkinnon vuonna 2010 saanut nigerialainen Nnimmo Bassey kuvaa kotimaansa tilannetta synkästi blogissaan.

”Useat kommentaattorit ovat panneet merkille, että täydellinen toimintojen lopettaminen niissä yhteiskunnissa, joissa suuri osa väestöstä saa toimeentulonsa epävirallisen talouden puitteissa, voi olla itsemurha. Me puhumme nyt 70 prosentista nigerialaisista, jotka saavat tulonsa tekemällä epävirallista työtä ja ovat siksi jatkuvasti liikkeellä, usein saamatta päiväkausiin mitään. Se 70 prosenttia, johon viittaamme, antaa meille aavistuksen ongelman suuruusluokasta.”

Eri arvioiden mukaan väestömäärä Nigeriassa lienee 120–200 miljoonan välillä.

Bassey huomauttaa, että ihmiset, jotka pyörittävät Nigerian taloutta ja tarjoavat palvelujaan keskiluokalle ja rikkaille, eivät itse saa merkittävästi julkisia palveluita.

”He ovat niitä, joiden lapset käyvät julkisia kouluja, joissa oppiminen usein tapahtuu puiden varjossa tai risoilla lattioilla. He ovat niitä, joiden epäviralliset asumukset tuhotaan säälimättömästi tai ihan vain eristetään, kuten äskettäin tapahtui Monkey Villagen asukkaille Lagosissa. He ovat niitä, jotka nukkuvat siltojen alla tai keskeneräisissä rakennuksissa, mutta kuitenkin heräävät joka päivä töihin pitämään talouden pyörät pyörimässä. He ovat niitä, jotka epäröimättä uhrataan ilman omantunnontuskia.”

Myös Yle on yleisesti uutisoinut Afrikan maista, joissa asumisolot ovat tiiviit: ”Näissä oloissa puhdas vesi on vähissä, eikä sosiaalinen eristäytyminen onnistu, kun yhdessä asunnossa asuu kymmenen ihmistä.”

Ja kun eurooppalaiset toivat koronan Afrikkaan, saavat nyt Ylen mukaan antiikin Kreikan perilliset kokea, miltä tuntuu olla ei-toivottu ja hyljeksitty – edes kerjäläiset eivät uutisen mukaan ota tartunnan pelossa valkoisilta vastaan rahaa. Yleisafrikkalainen nimitys valkoisille on toimittajan sanoin nykyään ”Corona!”.

Satoja kilometrejä jalkaisin

Bassey rinnastaa nigerialaisten enemmistön tilanteen Intiaan, jossa pääministeri Narendra Modi määräsi alle neljän tunnin varoitusajalla maan 1,3 miljardin ihmistä pysymään sisätiloissa.

Määräys nostatti humanitaarisen kriisin satojen tuhansien maansisäisten siirtotyöläisten yrittäessä päästä jalkaisin suurista, Delhin ja Mumbain kokoluokan kaupungeista koteihinsa maaseudulle. On jopa raportoitu poliisin käyttäneen kyynelkaasua työläisiä kohtaan. Nämä ovat yrittäneet selittää, ettei ole mahdollista päästä puolen tuhannen kilometrin päähän, kun junat ja bussit eivät kulje. Myös puolisotilaallisten joukkojen on kerrottu osallistuneen väkivaltaisiin toimiin. 

Kuten Nigeriassa, Intiassakin sen väestönosan koko, joka työskentelee talouden epävirallisella sektorilla, on valtava. Pandemiamääräykset iskevät heihin, sillä he ovat tavallisesti poissa kotikylistään puolet vuodesta tai heillä ei ole pysyvää asuinpaikkaa lainkaan.

”Jos emme voi mennä kaduille, kuinka voimme tietää, tuleeko joku auttamaan tai tuomaan ruokaa?”

Kylttimaalari Sundar Ramaswamy, dalit-aktivisti Padmanabhanagarin naapurustosta Bangaloresta, jossa hän on työskennellyt 10 vuotta, toteaa People's Archive of Rural India (PARI) -hankkeen sivuilla: ”Jos emme voi mennä kaduille, kuinka voimme tietää, tuleeko joku auttamaan tai tuomaan ruokaa? Sosiaalisen etäisyyden kanssa on vaikeaa. On mentävä kaduille, että saa ruokaa.” Ihmiset ovat nälissään.

P. Sainath, PARI-hankkeen perustaja ja Aasian hankalien kehityskysymysten ratkaisuja huomioivan Ramon Magsaysay -palkinnon saaja, on kirjoittanut siirtotyöläisten olosuhteista vuosikymmeniä. PARI on köyhiä koskeva ajankohtaisen journalismin ja arkistoinnin hanke.

Tuoreessa haastattelussa hän toteaa: ”93 prosentilla Intian työläisistä ei ole oikeuksia, joita he kykenisivät valvomaan millään tavalla, koska he työskentelevät epävirallisella sektorilla.” 

Kolme vuotta sitten työläisiä oli Intiasssa virallisten tilastojen (pdf) mukaan kaikkiaan 473 miljoonaa ihmistä, melkein yhtä paljon kuin kaksi kolmasosaa Euroopan koko väestöstä samana vuonna.

Viranomaiset turvautuvat väkivaltaan

Mediat ovat uutisoineet väkivallasta myös Nigeriassa. PMNewsin mukaan korruption vastaisuuden ja avoimen johtajuuden keskus CACOL tiedotti poliisin käyttäneen kuolemaan johtanutta oikeudetonta aseellista väkivaltaa koronarajoitusten julkistamisen jälkeen. Sama lähde kertoo myös kansallisen ihmisoikeuskomission NHRC:n panneen merkille vastaavaa eri puolilta maata.

Ei liene yllätys, että Filippiineillä presidentti Rodrigo Duterte uhkaa ulkonaliikkumiskiellon rikkojia kuoliaaksi ampumisella, kun tämä on käyttänyt samaa keinoa niin sanotussa huumeiden vastaisessa sodassa, joka kääntyi nopeaksi sodaksi köyhiä vastaan. Duterten presidenttikauden alusta 2016 on pandemiaan mennessä ammuttu ainakin 30 000 ihmistä, uutisoi International Observatory Human Rights.

”Käskyni poliisille ja armeijalle...ampukaa heidät kuoliaiksi”, presidentti julisti ja jatkoi: ”Ymmärrättekö? Kuoliaiksi. Lähetän teidät hautaan. . . Älkää testatko hallitusta.”

Duterten käsky tuli sen jälkeen, kun Manilan Quezon City -nimisen slummin asukkaat olivat lähteneet protestoimaan kaupungin valtaväylälle, koska eivät olleet saaneet ruokaa ja muita päivittäisiä välttämättömyyksiä rajoitusten alun jälkeen kahteen viikkoon.

Human Rights Watchin tutkija Carlos Conde kuvaili, kuinka kiinniotot edistävät viruksen leviämistä samalla, kun viranomaiset syyllistyvät köyhien kaltoin kohteluun.

”Kymmenilletuhansille kiinniotetuille kaikkein huolestuttavinta on, että heidät heitetään täyteen ahdettuihin selleihin ja vangitsemisalueille, mikä tekee sosiaalisen etäisyyden pitämisen täysin mahdottomaksi.”

Maailmanpankin käyttämän köyhyysrajan alapuolella eli vuonna 2019 filippiiniläisistä viidennes. Yalen yliopiston sivuilla kerrotaan kahden viidestä työntekijästä saavan toimeentulonsa ”epämuodollisella sektorilla” 109 miljoonan asukkaan maassa. 

Apartheidin jatkumo Etelä-Afrikan pandemiassa

Etelä-Afrikassa hallituksen poliisitoimea tutkiva yksikkö IPID syyttää poliisin ampuneen pandemiarajoitusten alusta huhtikuun loppuun mennessä viisi ihmistä. Sen lisäksi on kirjattu 152 pahoinpitelyä, viisi korruptiotapausta ja 37 valitusta poliisin aseenkäytöstä. Jotkut pahoinpidellyistä  menehtyvät selleissä vammoihinsa. Lisäksi on epäselvistä syistä kirjaamattomia tapauksia.

Viewfinder, joka on eteläafrikkalainen vastuullisen journalismin hanke ja tutkii muun ohella myös viranomaisväkivaltaa, luonnehtii pandemian aikaisia olosuhteita kirjoittamalla, että ”rikoksesta epäillyiksi katsottuja ihmisiä, jollaisia monet kaduilla kulkijat pandemiarajoitusten aikana ovat, pahoinpidellään tai ammutaan ilman syytä. Jotkut näistä kuolevat.”

Professori Mike Rogan ja vanhempi tutkija Caroline Skinner kuvailivat tiedeyhteisön riippumattomassa uutis- ja näkökulmajulkaisussa The Conversationissa syksyllä 2019, kuinka lähes viidesosa maan työläisistä, noin kolme miljoonaa ihmistä, saa toimeentulonsa epämuodollisella sektorilla. 

Heistä enemmistö on miehiä rakennus- ja kuljetusaloilla. Liikkumiskieltojen aikana kuljetuselinkeinot eivät juuri tarjoa toimeentuloa ja rakennustöitä ei voi tehdä etätöinä. Tavallisenakaan aikana palkka ei riitä: 60 miljoonan ihmisen maassa, jossa mediaani-ikä on 27,6 vuotta eli yli kolmanneksen alhaisempi kuin Euroopassa, yli puolet elää alle kahdella eurolla päivässä. Apartheidin perintönä heistä vain yksi prosentti on valkoihoisia.

Etelä-Afrikan ihmisoikeuskomission virkailijat Yuri Ramkinsoon ja Shanelle van der Berg luonnehtivat maan olosuhteita: ”Maa ei ole onnistunut käsittelemään köyhyyden ja epätasa-arvon systeemisiä syitä, mikä ilmenee kautta linjan rotu-, sukupuoli- ja vammaiskysymyksissä ja lopulta aiheuttaa rasismia tai kärjistää sitä.”

Covid-19 voisi tarjota mahdollisuuksia elämistä parantavaan kehitykseen, jos ...  

Kolonialismin perintönä ja uusliberaalin talouden globalisaation seurauksena erot tuloissa ja varallisuudessa syvenevät. Kärjistyminen johtaa vastalauseisiin, joiden tukahduttamiseen tarvitaan voimakeinoja, kuten nyt pandemian oloissa on tapahtunut.

Yleisesti tiedetään, ettei jatkuvan kasvun järjestelmä ole ekologisesti mahdollista rajallisella planeetalla. Katveeseen helposti jää, ettei se ole mahdollista ihmisoikeuksienkaan kannalta. Katvetta syventää valtavirtaisessa tiedottamisessa tarve ”ajatella positiivisesti” ja kertoa ”myönteisiä kehitystarinoita”. Eri maissa ruohonjuuritason toimijat ja järjestöt ovat etsineet mahdollisia kestäviä vaihtoehtoja talouskasvuhakuiselle kehitykselle. Yhteistä näille on yhteisökeskeinen toiminta yksilöllisen kilpailun asemesta vapaakauppamaailman taistelukentällä.

Yleisesti tiedetään, ettei jatkuvan kasvun järjestelmä ole ekologisesti mahdollista rajallisella planeetalla. Katveeseen helposti jää, ettei se ole mahdollista ihmisoikeuksienkaan kannalta

Ensimmäinen askel on suorasta väkivallasta pidättäytyminen ja ihmisoikeuksien toteuttaminen yhdessä eri yhteiskuntien tahojen kanssa.

Mosambikissa ‘Justiça Ambiental’ (JA!) -järjestön julkilausumassa liikkeet, ammattiliitot, akateemiset, taiteilijat, ja muut maan kansalaisyhteiskunnan ryhmät ja järjestöt – yli sata järjestöä ja henkilöä – vaativat talouden ja yhteiskunnan sekä valtion roolin uudelleenajattelua. Pandemia kärjistää ”syvästi eriarvoisen yhteiskunnan” epäreiluutta omassa maassa ja maailmassa yleensä.

Toimijat huomauttavat silti, että kriisi tarjoaisi mahdollisuuksia suotuisammalle, reilummalle tulevaisuudelle, jossa ruokasuvereniteetti sekä pientilallisten asema, ympäristö ja biodiversiteetti voitaisiin turvata terveydelle vaarattoman ravinnon ohella.

Myös Suomen kehityspoliittinen toimikunta toteaa analyysissään (pdf) Koronavirus uhkaa murentaa Afrikan kehityspyrkimykset, että ”kansalaisjärjestöjen mukaan ottaminen on tärkeää myös tässä” tarkoittaen koronapandemian aiheuttamia seuraamuksia.

Koronaviruksen vuoksi noin 80 maata on julistanut hätätilan. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston korkean virkahenkilön mukaan tilanne on kaikkein huolestuttavin Nigeriassa, Keniassa, Etelä-Afrikassa, Filippiineillä, Sri Lankassa, El Salvadorissa, Dominikaanisessa tasavallassa, Perussa, Hondurasissa, Kambodžassa, Uzbekistanissa, Iranissa ja Unkarissa.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michele Bachelet on samoilla linjoilla sanoessaan, että ”hätätilavaltuudet eivät saa olla ase, jota hallitukset voivat käyttää eri tavoin ajattelevien tukahduttamiseen, väestön kontrolloimiseen tai jopa vallassaoloaikansa jatkamiseen”. Lausunto viittasi raportoituihin ampumisiin ja vangitsemisiin.

Kirjoittaja on Siemenpuu-säätiön varapuheenjohtaja ja Maailma.netiä julkaisevan Suomen OneWorld-portaaliyhdistyksen hallituksen jäsen.