Kun oppositiojohtaja ja rauhannobelisti Aung San Suu Kyi astui Myanmarin johtoon vuonna 2016, odotukset olivat korkealla.

Maata vuodesta 1962 kovin ottein hallinnut sotilasjuntta oli aloittanut vallasta luopumisen vuonna 2010 pitkään jatkuneiden protestien ja kansainvälisen painostuksen seurauksena. Vuonna 2015 järjestetyissä ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa Aung San Suu Kyin puolue NLD (National League for Democracy) sai murskavoiton.

Samalla toivottiin, että Myanmaria lähes seitsemänkymmentä vuotta piinannut sisällissota saataisiin vihdoin loppumaan. Toisin kuitenkin kävi.

”Viimeiset neljä vuotta ovat olleet haastavia. Yhteenottoja on ollut enenevissä määrin etenkin pohjoisessa Shanissa ja Kachinissa, mutta myös Länsi-Myanmarissa, ja lisäksi on vielä rohingyoiden tilanne”, sanoo Myanmarin rauhanhankkeen johtava projektipäällikkö Johannes Vierula Suomen Lähetysseurasta.

Myanmarin länsiosassa Rakhinen osavaltiossa asuvan rohingya-vähemmistön vaino ja 730 000 rohingyan pakeneminen pakolaisleireille Bangladeshiin nousi kansainvälisen huomion kohteeksi vuonna 2017. Tällä hetkellä YK:n kansainvälinen tuomioistuin tutkii, onko kyseessä kansanmurha.

Rohingyat ovat kuitenkin vain yksi sivujuonne Myanmarin sisällissodassa, joka on yksi maailman pisimpään jatkuneista konflikteista.

Suomen Lähetysseuran ja Vierulan roolina on auttaa yhdessä paikallisen kumppanijärjestön kanssa etnisiä ryhmiä sanallistamaan pyrkimyksiään rauhanneuvotteluissa ja konfliktin osapuolia neuvotteluihin valmistautumisessa. Ulkoministeriön rahoittama hanke on ollut käynnissä vuodesta 2012.

Korona-ajan Vierula on työskennellyt Helsingistä käsin, mutta yhteyttä paikan päälle pidetään tiiviisti etänä.

”Se on onnistunut yllättävän hyvin. Meillä on jonkin verran tapaamisia myös aseellisten ryhmien kanssa, ja hekin ovat tehneet nopean digiloikan.”

Lähtökohta on alusta asti ollut, että muutoksen on tultava sisältä päin, Vierula sanoo.

”Siksi on tärkeää, että rauhaa rakennetaan paikallisten toimijoiden ehdolla, eikä lähdetä tuomaan mitään valmista länsimaista demokratiamallia Myanmarin kontekstiin, jonne se ei välttämättä lainkaan istu.”

Myanmar on etnisten ryhmien mosaiikki

Myanmarin konfliktin keskiössä on etnisten ryhmien halu saada enemmän päätösvaltaa alueillaan. Myanmarin yli 130 etnistä vähemmistöä muodostavat kolmasosan maan väestöstä. Enemmistö on burmalaisia eli bamareja.

Myanmar, silloinen Burma, itsenäistyi Iso-Britannian siirtomaavallan alta vuonna 1948 ja yhdistyi keskenään hyvin erilaisten osavaltioiden muodostamaksi liittovaltioksi. Etniset vähemmistöt, jotka siihen asti olivat eläneet melko itsenäisesti omilla alueillaan, kokivat pian joutuneensa bamarijohtoisen keskusvallan hallitsemiksi tasaveroisen liittovaltion sijaan.

”Monet etnisistä aseellisista ryhmistä syntyivät jo silloin ja ovat käytännössä taistelleet siitä asti”, Vierula sanoo.

Vähemmistöt asuvat pääosin maan vuoristoisilla reuna-alueilla, missä sijaitsee myös valtaosa Myanmarin rikkaista luonnonvaroista. Armeijan ja maan hallinnon halu päästä niihin käsiksi on johtanut monenlaisiin ihmisoikeusloukkauksiin, Vierula sanoo.

Sekavaksi ja monimutkaiseksi konfliktin tekee se, että etnisiä aseellisia ryhmiä on paljon ja niiden tavoitteet ja intressit ovat erilaisia.

Osa ryhmistä on poliittisia ja havittelee alueelleen itsehallintoa, toisia kiinnostavat luonnonvarat ja taloudellinen hyöty. Jotkut taistelevat keskenään, toiset armeijaa vastaan, osa armeijan liittolaisina. Jotkut ovat sekaantuneet huumekauppaan ja muuhun rikollisuuteen.

Aseellisia etnisiä ryhmiä on perustettu myös turvaamaan omaa väestöä muiden ryhmien tai armeijan ja poliisin väkivaltaa vastaan tai vain, jotta saataisiin oma ääni kuuluviin ja paikka neuvottelupöydästä.

Takkuileva rauhanprosessi

Nyt käynnissä oleva rauhanprosessi alkoi vuonna 2010, kun presidentiksi valittiin armeijataustainen mutta näkemyksiltään uudistusmielinen Thein Sein.

Yhdeksi välittäjäksi aseellisten etnisten ryhmien ja sotilashallinnon välille pyydettiin Lähetysseuran kumppanijärjestö Euro-Burma Officessa työskentelevää demokratia-aktivistia Harn Yawnghwea.

Hän kuuluu Myanmarin shan-vähemmistöön, ja hänen isänsä Sao Shwe Thaik oli Burman ensimmäinen presidentti.

”Ensimmäiset neljä viisi vuotta neuvottelut etenivät hyvin”, sanoo Harn Yawnghwe, joka vastaa videopuheluun kotoaan Montrealista.

Vuonna 2015 saatiin allekirjoitettua kansallinen tulitaukosopimus. Sitten valtaan nousi Aung San Suu Kyi, ja rauhanprosessi alkoi takkuilla.

”Kun rauhanneuvottelut alkoivat, hallitus ja armeija tarvitsivat niitä saadakseen kansainvälisen yhteisön hyväksynnän. Nykyisellä hallituksella hyväksyntä jo on, joten sen ei tarvitse neuvotella”, Harn Yawnghwe tiivistää.

Aung San Suu Kyi lakkautti rauhanprosessista vastaavan Myanmar Peace Centerin ja nimitti neuvottelujen johtoon henkilökohtaisen lääkärinsä, jolla ei ollut juurikaan kokemusta rauhanprosesseista.

”Luottamuksen rakentaminen piti aloittaa alusta”, Vierula sanoo.

Sitä ei helpottanut, että Aung San Suu Kyi teki jo sovittuihin neuvotteluraameihin yksipuolisia muutoksia, jotka heikensivät etnisten ryhmien neuvotteluasemaa.

”Vallan keskittyminen Aung San Suu Kyille johti siihen, että moni alkoi suhtautua häneen skeptisesti eikä enää uskonut rauhanprosessiin. Tällä hetkellä vähemmistöt katsovat, että Aung San Suu Kyin linja on lähempänä armeijaa kuin heidän linjaansa”, Vierula sanoo.

Maailma.net kirjoitti jo Myanmarin vuoden 2015 vaalien jälkeen, että vaarana on, ettei uusi hallinto huomioi tarpeeksi etnisiä ryhmiä. Ennustus näyttää käyneen toteen.

”Kun aseellisten etnisten ryhmien kanssa keskustelee, monet haikailevat sotilasjohtoisen hallituksen aikaa”, Vierula sanoo.

Joidenkin ryhmien mielestä sotilasjohtoisen hallituksen kanssa oli helpompi neuvotella, sillä toimijoita oli nykyistä vähemmän ja neuvottelulinjat aseellisten ryhmien ja armeijan välillä suorat.

Yksi askel eteen ja toinen taakse

Myanmarissa järjestetään parlamenttivaalit marraskuun kahdeksantena päivänä. Positiivinen askel eteenpäin on, että rauhanneuvottelujen jatkumisesta vaalien jälkeen on saatu sovittua. Vierula on kuitenkin huolissaan tiedoista, joiden mukaan monilla etnisten ryhmien asuttamilla alueilla vaaleja ei järjestetä lainkaan. Virallinen syy on turvallisuus.

”Etnisellä puolella on koettu, että perusteet rajoituksille ovat poliittiset, sillä ne vaikuttavat ennen kaikkea etnisten poliittisten puolueiden menestymismahdollisuuksiin. Joidenkin analyysien mukaan esimerkiksi Rakhinen osavaltiossa tilanne on kääntymässä rajoitusten vuoksi valtapuolue NLD:lle suotuisaksi. On selvää, että rajoitukset lisäävät entisestään konfliktin eskaloitumisen riskiä”, Vierula sanoo.

Myanmarissa on tälläkin hetkellä satoja tuhansia sisäisiä pakolaisia ja lähes miljoona ihmistä tarvitsee humanitaarista apua. Mitä pitäisi tehdä, jotta konflikti vihdoin saataisiin loppumaan?

Ensinnäkin kansanvälisen yhteisön tulisi painostaa Aung San Suu Kyin hallintoa samalla tavoin kuin se aiemmin painosti sotilasjunttaa, Harn Yawnghwe sanoo. Vähemmistöjen tilanne maassa ei ole parantunut, pikemminkin päinvastoin.

”Hyvin yksinkertaisetkin asiat auttaisivat konfliktin ratkaisemiseen. Ei tarvita edes autonomiaa [etnisille alueille], riittäisi kun armeija, hallitus ja poliisi lakkaisivat tekemästä asioita, jotka eivät ole oikein, kuten viemästä ihmisiltä maata ja pahoinpitelemästä heitä. Se auttaisi jo paljon.”

Oikaisu 6.11: Myanmarin vaalit järjestetään sunnuntaina 8.11, ei seuraavalla viikolla.

Maailma.netin Unohdetut kriisit -juttusarjassa käsitellään vähemmälle huomiolle jääneiden konfliktien, humanitaaristen kriisien ja katastrofien taustoja.