Suomen ulkopoliittinen linja on ollut ydinaseriisunnan suhteen vuosikymmenien ajan varsin selkeä: Suomi pyrkii estämään ydinaseiden leviämistä maailmassa ja tukee ydinaseriisuntaa.

Naton jäsenenä linjaan tulee ainakin jonkinlainen muutos, sillä Suomi siirtyy Naton ydinasepelotteen suojiin, ja sen odotetaan myös tukevan tätä pelotetta. 

Voiko Suomi siis vielä jatkossa ajaa politiikkaa, jonka tavoite ainakin teoriassa on ydinaseeton maailma?

Kyllä ja ei.

”Muutos on merkittävä. Kaikki ydinaseliittoumassa olevat valtiot kannattavat kyllä periaatteen tasolla ydinaseriisuntaa, eikä se linja muutu. Mutta käytännössä jos valtio nojaa omassa turvallisuuspolitiikassaan ydinasepelotteeseen, se vie vähän uskottavuutta tällaisilta pyrkimyksiltä. Jatkossa Suomen pitää miettiä, mitä ydinaseriisunnan kannattaminen käytännössä tarkoittaa ja miten se osaltaan elää tämän ristiriidan kanssa”, sanoo Tukholman rauhantutkimusinstituutin Siprin vanhempi tutkija Tytti Erästö.

Muutos huolettaa etenkin rauhanjärjestöjä, sillä vaikka ne toivovat Suomen vanhan linjan jatkuvan, ne pelkäävät, että käytännössä jäsenyys johtaa aseriisuntapolitiikan heikkenemiseen.

”Suomen ja Ruotsin liikkumavara rauhanpoliittisina toimijoina ja ydinaseriisunnan kannattajina kapenee, koska Nato perustaa niin vahvasti omaa identiteettiään ja politiikkaansa ydinaseiden tuomaan pelotteeseen”, toteaa Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius.

Suomi on ollut vakaa mutta varovainen

Perinteisesti Suomi on  ulkopolitiikassaan tukenut vahvasti vuonna 1968 hyväksyttyä ydinsulkusopimusta, jonka ensimmäisiä allekirjoittajia se oli.

Sopimuksen mukaan vain Venäjällä, Yhdysvalloilla, Kiinalla, Isolla-Britannialla ja Ranskalla voi olla ydinase. Se velvoittaa maat myös ydinaseriisuntaan. 

Toisaalta Suomen ydinaseriisuntalinja on ollut melko varovainen, mahdollisesti Nato-option takia. Siksi Nato-jäsenyys ei välttämättä tuo kovin paljon muutoksia verrattuna aiempaan, Erästö arvioi. 

Käytännössä Suomen ydinaseriisuntapolitiikan peruslähtökohdat tulevat pysymään ennallaan, ainakin karkeasti ajateltuna, sanoo myös ulkoministeriön asevalvonnan yksikön johtava asiantuntija, suurlähettiläs Jarmo Viinanen.

Uutta on kuitenkin ydinasepelote, ja sillä on vaikutuksensa.

”Se vaikuttaa varmasti jos ei politiikan peruslähtökohtiin niin joihinkin sen ilmentymismuotoihin”, hän sanoo.

Käytännössä Suomen linjaa ohjaa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mietintö, joka annettiin joulukuussa hallituksen Nato-jäsenyysesitykseen. Sen mukaan Suomi voi jatkossakin ajaa ydinaseriisuntaa, kunhan se ei kyseenalaista Naton ydinasepelotetta. 

”Mietintö on meille selkeä ohjaus siitä, että emme voi toimia ydinaseriisuntapolitiikassa sillä tavoin, että se jotenkin vaarantaisi Naton ydinpelotteen tai sen oikeutuksen”, Viinanen sanoo.

”Aidalla istujista” ydinaseiden puolustajiksi

Käytännössä Nato-jäsenyys voi tarkoittaa muutoksia esimerkiksi tekstimuotoiluihin tai Suomen äänestyskäyttäytymiseen kansainvälisillä areenoilla.

Yksi esimerkki siitä nähtiin jo viime syksynä, kun Suomi ja Ruotsi äänestivät YK:n yleiskokouksessa ydinasekieltosopimusta puolustavaa päätöslauselmaa vastaan ja pidättäytyivät äänestämästä ydinaseiden humanitaarisia seurauksia koskevasta päätöslauselmasta. 

Vuonna 2017 hyväksytyn ydinaseet kieltävän sopimuksen on allekirjoittanut 92 maata, mutta yksikään ydinasevaltio tai Nato-maa ei ole mukana. Suomi vastusti sopimusta jo ennen Nato-jäsenyyshakemusta, koska se on halunnut mieluummin tukea ydinsulkusopimusta.

Aiemmin vastaavissa äänestyksissä Suomi ja Ruotsi kuitenkin äänestivät sopimusta koskevan päätöslauselman kohdalla tyhjää ja puolsivat humanitaarisia seurauksia koskevaa päätöslauselmaa.

Nyt kanta on siis muuttunut. Viinasen mukaan päätöstä ei sanellut Nato vaan ulkoasiainvaliokunnan mietintö.

”Arvioimme, että se [aiempi äänestyskäyttäytyminen] olisi ollut väärä signaali. Kun ollaan liittymässä liittokuntaan, pitää olla tarkka siitä, millä tavalla toimitaan tällaisissa asioissa, joista Nato-mailla on selkeä yhteinen linja”, Viinanen toteaa.

Etenkin rauhanjärjestöt ovat olleet pettyneitä Suomen ja Ruotsin äänestyskäyttäytymiseen.

”Muutos oli tavallaan pieni mutta periaatteellisella tasolla iso. Me ikään kuin siirryimme aidalla istujista niihin, jotka vastustavat ydinaseriisuntaa ja puolustavat ydinaseiden oikeutusta”, Lodenius toteaa.

Rauhanjärjestöjen toiveissa on ollut, että Suomi vielä liittyisi sopimukseen. Vielä ennen viime vaaleja liittymistä kannattivat ainakin sdp, vasemmistoliitto ja vihreät. Suomi myös osallistui viime kesänä sopimuksen osapuolikokoukseen tarkkailijana. 

Viinasen mukaan Suomen asenne sopimusta kohtaan tuskin muuttuu ainakaan myönteisemmäksi sitten, kun Suomi on Naton jäsen. Vielä ei myöskään tiedetä, osallistuuko Suomi enää jatkossa osapuolikokouksiin.

”Poliittiset realiteetit huomioidaan”

Vaikka Nato-jäsenyys vaikuttaa jäsenmaiden linjauksiin, asiantuntijoiden mukaan ne voivat halutessaan kyllä silti olla aktiivisia ydinaseriisunnassa. Nykyisistä jäsenmaista esimerkiksi Norja on tunnettu varsin aktiivisena ydinaseriisunnan tukijana, vaikka se on sotilasliiton alkuperäisjäsen.

”Nato ei ole sellainen instanssi, joka pakottaisi hyvin kapeaan ulkopoliittiseen karsinaan, vaan siellä on tilaa erilaisille toimijuuksille. Paljon on kiinni kulloinkin vallassa olevasta hallituksesta”, sanoo Tampereen yliopiston yliopisto-opettaja, ydinasepolitiikkaan perehtynyt Tapio Juntunen.

Toistaiseksi näköpiirissä ei ole, että Suomen ydinaseriisuntapolitiikka tulisi Naton jäsenenä olemaan erityisen omaperäistä. Viinasen mukaan Natossa on vain vähän yhteisiä kantoja, mutta silloin kun on, Suomi todennäköisesti noudattaa niitä.

”Joissakin peruskysymyksissä Nato-maat esiintyvät hyvin yhtenäisesti, ja on oletettavaa, etteivät Suomen linjaukset tule poikkeamaan niistä merkittävästi. Eli pakkopaitaa ei ole, mutta poliittiset realiteetit kuitenkin huomioidaan.” 

Juntunen uskoo, että Suomen linja tulee jatkossa pysymään suhteellisen samanlaisena kuin aiemminkin, koska se on sitoutunut niin vahvasti juuri ydinsulkusopimukseen. Koska Natokin on linjannut edistävänsä ydinsulkusopimuksen toteutumista mutta silti tukeutuvansa ydinaseisiin, voi Suomikin turvautua samaan perusteluun. 

”Yhteisymmärrys siitä, että ristiriitaa ei ole, on ollut olemassa pitkään, ja Suomi on ankkuroinut tähän oman ydinasepoliittisen linjansa jo kauan ennen Nato-jäsenyyshakemusta. Periaatteellisella ja moraalisella tasolla asiasta voi toki keskustella”, hän toteaa.

Ei pelkkää tahtomista

Tähän mennessä Suomessa on keskusteltu ydinaseiden suhteen eniten siitä, tuleeko Suomeen ydinaseita. Asiantuntijat toivovat, että keskustelua käytäisiin myös tulevasta ydinaseriisuntapolitiikasta.

”Demokraattisessa valtiossa olisi toivottavaa, että tästä käytäisiin laajempaa periaatteellista ulkopolitiikan linjaan ulottuvaa keskustelua. On mielenkiintoista nähdä, tuleeko tästä esimerkiksi vaaliteemaa”, Juntunen huomauttaa.

Tytti Erästön mukaan esimerkiksi siitä, ettei Suomeen tuoda ydinaseita, olisi hyvä löytää periaatteellinen linja.

Myös Rauhanliiton Laura Lodenius toivoo, että Suomi huolehtisi ainakin siitä, että ydinenergialaki pysyisi voimassa eikä Suomeen voisi lain mukaan jatkossakaan tuoda ydinaseita. Samalla lakia voitaisiin vahvistaa kattamaan myös ilmatila.

Hän toivoo Suomelta etenkin aktiivisuutta.

”Toivon, että Suomessa puhuttaisiin enemmän siitä, miten rohkeaa ja vahvaa omaa tahtotilaa pitää olla, jos haluamme Nato-maana olla aktiivisia rauhan ja aseriisunnan puolustajia. Se ei ole mahdotonta, mutta se vaatii aktiivista tahtomista, pelkällä myöntelyllä ei selvitä.”