(IPS) -- Venezuela on suivaantunut investointisopimuksiin, joiden ansiosta ylikansalliset yhtiöt voivat haastaa valtioita oikeuteen.

Venezuelalla on kosolti ongelmia omasta takaa. Hugo Cháveziin henkilöitynyt 17-vuotinen vasemmistovalta heikensi taloutta ja vahvisti kansan kahtiajakoa. Öljyn hinnan romahdus vaikeutti tilannetta, ja joulukuun vaalit voittanut oppositio vasta aloittelee valtakauttaan.

Lisämurhetta aiheuttavat ylikansalliset öljyjätit haasteineen. Ne hyödyntävät investointisuojaa (ISDS) eli sijoittajien ja valtioiden välistä riidanratkaisumenettelyä, joka sisältyy moniin kahden- ja monenkeskisiin investointisopimuksiin.

Sijoittaja voi haastaa valtion välimiesoikeuteen, joka on eräänlainen yksityistetty tuomioistuin. Kumpikin osapuoli saa valita yhden tuomarin, ja nämä valitsevat itselleen puheenjohtajan. Istunnot voidaan järjestää esimerkiksi Maailmanpankissa.

Taustalla kansallistaminen

"Koko välitysjärjestelmä toimii sijoittajan eduksi", moittii Bernard Mommer. Hän on entinen Venezuelan apulaisöljyministeri ja toimii maansa päätodistajana investointikiistoissa.

Venezuela on saanut Argentiinan jälkeen eniten haasteita sijoittajilta: vuoteen 2014 mennessä ainakin 37. Yksi on ylitse muiden: teksasilainen öljyjätti ConocoPhillips vaatii Venezuelalta 31 miljardin dollarin (dollari on 0,9 euroa) korvauksia. Investointisuojan arvostelijoiden mukaan tapaus kuvaa kaikkea, mikä järjestelmässä on pielessä.

Riita alkoi 2006, kun Venezuela päätti kansallistaa öljynsä ja kiristää veroja. Mommer johti ulkomaisten yhtiöiden kanssa käytyjä neuvotteluja korvauksista. Useimmat 41 yhtiöstä suostuivat ehtoihin, mutta teksasilaiset ConocoPhillips ja Mobil (nykyisin ExxonMobil) eivät.

"Kun aloitimme pakkolunastukset, yhtiöt haastoivat meidät välitysoikeuteen", Mommer kertoo. Hän ei ollut tiennyt sellaista mahdollisuutta olevankaan.

"Hollantilainen voileipä"

Haasteen mahdollisti Venezuelan ja Hollannin vuonna 1991 solmima investointisopimus.

Conoco ja Mobil siirsivät kiireesti omistustensa hallinnon Venezuelasta Hollantiin. Näin ne saattoivat esiintyä hollantilaisina sijoittajina, joille sopimus soi oikeuden valittaa välitystuomioistuimeen. Ne vaativat yhteensä 42 miljardin dollarin korvauksia.

"Sitä kutsutaan hollantilaiseksi voileiväksi. Sujauttamalla hollantilaisen holding-yhtiön omistusketjunsa keskelle yhtiö voi esiintyä hollantilaisena", kertoo Venezuelaa useissa jutuissa puolustava yhdysvaltalainen lakimies George Kahale.

Mobilin jutun kolme tuomaria totesivat pakkolunastuksen lailliseksi, joten yhtiö joutuu tyytymään alun perin tarjottuun korvaukseen. Conocon tapaus on mutkikkaampi.

Kovat korvaukset

Conocon jutussa kaksi tuomaria pitää kansallistamista laittomana ja vaatii Venezuelalta korvauksia, joiden perustana on paljon korkeampi öljyn hinta kuin vuoden 2006 taso.

Kahane sanoo ratkaisua järjettömäksi. "Kaikkiaan kuudesta välittäjästä neljä katsoi kansallistamisen lailliseksi, ja silti Venezuelalta vaaditaan jättikorvauksia."

Mommerin mielestä järjestelmän epäoikeudenmukaisuus näkyy siinäkin, että kanteita voivat nostaa vain sijoittajat, eivät valtiot. "Systeemi luotiin murtamaan kansallisvaltiot."

Kahane muistuttaa, että välitystuomarit ovat sijoitusalaan erikoistuneita juristeja, joiden tausta on liike-elämässä. "Kyse ei kuitenkaan ole enää yksityisistä kauppariidoista vaan megaluokan kiistoista, joissa pitäisi tuntea myös kansainvälistä oikeutta."

(ConocoPhillips ja ExxonMobil kieltäytyivät antamasta kommenttia.)