Vapaaehtoiset päästökompensaatiomarkkinat ovat kasvaneet Suomessa etenkin siitä lähtien, kun hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC lokakuussa 2018 julkaisi raportin, jonka mukaan ilmaston lämpeneminen pitää pysäyttää kahden asteen sijasta puoleentoista.

Niin yrityksille ja yhteisöille kuin yksityishenkilöillekin on nykyisin tarjolla mahdollisuuksia kompensoida aiheuttamansa hiilidioksidipäästöt. Erilaisia päästökompensaatiopalveluita tuottavat sekä yhtiöt että järjestöt ja säätiöt.

Ilmastonmuutoksesta huolestuneen kansalaisen ei kuitenkaan ole helppoa tietää, mikä vaihtoehto kannattaisi valita – tai mitä ylipäätään ajatella kompensoinnista, sillä menetelmää on pahimmillaan kritisoitu anekaupaksi, jossa kuluttaja saa hyvän omantunnon vähentämättä omia päästöjään.

Mikä päästökompensointi?

Yleisimmin kompensointi toteutetaan maksamalla esimerkiksi matkustamisen tai lämmityksen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä tai muista kasvihuonekaasupäästöistä hyvitysmaksua, jolla rahoitetaan päästöjä vähentäviä toimia jollain muulla sektorilla.

Käytännössä päästöt korvataan usein istuttamalla puita tai tuottamalla uusiutuvan energian käyttöä edistäviä hankkeita kehitysmaissa. Jotkut palveluntarjoajat ostavat päästöoikeuksia pois Euroopan unionin päästökaupan kiintiöstä.

Metsitystä ja puuta säästäviä liesiä

Suomessa vapaaehtoisia päästöhyvityksiä kauppaavat esimerkiksi Nordic Offset, Ilmastoapu, Co2Esto Oy ja Compensate. Joillakin liikeyrityksillä, esimerkiksi Finnairilla, on myös omat järjestelmänsä.

Järjestöpuolella uusin tulokas on Hope Fund. Keväällä 2019 toimintansa aloittaneen rahaston taustalla on kehitysyhteistyötä ja lähetystyötä tekevä Suomen Lähetysseura.

Sen palvelut on suunnattu pääasiassa yrityksille ja yhteisöille, ja tarjolla on keinoja sekä päästöjen vähentämiseen että kompensointiin.

”Perusohjeena on vähentää niin paljon kuin mahdollista ja kompensoida loput”, kertoo Suomen Lähetysseuran palvelupäällikkö Milja Salo.

Ilmastorahaston nettisivuilta löytyy myös laskuri, jonka avulla yksityishenkilötkin voivat kompensoida matkustamisen päästöjä.

Alun perin kiinnostus päästöjen kompensoimiseen lähti järjestön omista tarpeista, Salo kertoo.

”Kirkon ympäristöohjelma vaikutti myös asiaan. Ajatus ilmastorahastosta syntyi siinä vaiheessa, kun huomattiin, että seurakunnissa kaivattiin usein apua hiilijalanjäljen laskentaan ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppanit maailmalla ilmaisivat kasvavaa huolta ilmastonmuutoksesta.”

Milja Salon mukaan keskustelut päästöjen vähentämisestä ja kompensoimisesta on tähän mennessä aloitettu noin 50 yrityksen kanssa.

”Mukana on hyvin erityyppisiä ja -kokoisia toimijoita. Kompensointi aloitetaan usein matkustamisen päästöistä, mutta aika yleisesti halutaan ottaa huomioon koko hiilijalanjälki. Tämä tarkoittaa usein pitkää, esimerkiksi neljä vuotta kestävää prosessia. Yhteistyötä päästöjen kompensoinnissa tehdään myös seurakuntien ja muiden järjestöjen kanssa.”

Käytännössä kompensaatiot toteutetaan metsityshankkeilla Tansaniassa ja Nepalissa. Hinta perustuu konsulttitoimiston tekemään tutkimukseen hankkeen hiilensidontakapasiteetista.

Lisäksi hankkeisiin sisältyy aina sopeutumistoimenpiteitä, kuten ruokaturvan vahvistamista, elinkeinojen monipuolistamista ja ympäristökasvatusta. Hankkeissa rakennetaan myös puuta säästäviä liesiä metsien käyttöpaineen vähentämiseksi.

”Tansaniassa uutta metsää kasvatetaan hakatun tilalle ja istutuksissa käytetään monia seudulla kasvavia puulajeja. Metsiä myös vartioidaan”, Salo kertoo.

Salo painottaa, että paikalliset toteuttavat projektit kokonaan ja että ne lähtevät paikallisten asukkaiden oikeuksista ja tarpeista. Lähetysseuran osuudeksi jää osallistuminen suunnitteluun sekä seuranta. Salon mukaan toiminta on läpinäkyvää.

Ongelmana vaihteleva laatu ja sääntelyn puute

Päästökompensointi ei ole ongelmatonta, ja jotkut ympäristöjärjestöt ja tutkijat ovat nähneet siinä jopa merkkejä viherpesusta tai anekaupasta.

Eräs ongelma liittyy päästöjen laskemiseen. Sitä ei säädellä lailla, ja niinpä käytössä on monenlaisia laskentaperusteita. Tämä käy ilmi esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen helmikuussa 2019 julkaisemasta raportista. Erot tuloksissa riippuvat muun muassa siitä, onko laskelmissa otettu huomioon myös muut kuin hiilidioksidipäästöt.

Ongelmana on myös se, että hankkeiden päästövähennyslupaukset saattavat olla liioiteltuja eikä hankkeissa aina kunnioiteta paikallisyhteisöjen oikeuksia.

Kompensaation tueksi on luotu sertifikaatteja, joilla pyritään varmistamaan päästövähennysten toteutuminen ja projektien laatu. Silti nekään eivät aina takaa päästövähennysten toteutumista.  Esimerkiksi saksalaisen Öko-instituutin vuonna 2016 tekemä tutkimus paljasti, että jopa 85 prosenttia YK:n CDM-sertifikaatin piiriin hyväksytyistä hankkeista ei todennäköisesti ole tuottanut todellisia päästövähennyksiä.

Ongelmien vuoksi etenkään kaikki ympäristö- tai kehitysjärjestöt eivät kannata päästökompensointia. Kehitysmaiden ympäristöjärjestöjä tukeva Siemenpuu-säätiö on sanoutunut irti päästöjen kompensoinnista laskureiden ja hankkeiden laadun vaihtelun vuoksi. 

Se peräänkuuluttaa radikaaleja päästövähennyksiä ja tarjoaa päästöhyvitysten asemasta mahdollisuuden tukea kehitysmaiden järjestöjen suunnittelemia ja toteuttamia hankkeita, jotka edistävät ympäristönsuojelua tai ekosysteemien kestävää käyttöä.

Myös Maan ystävät pitää päästöjen hyvittämistä ongelmallisena, koska ilmastonmuutosta ei sen avulla voida pysäyttää.

Hyvän omantunnon ostamista vai hyödyllinen lisäkeino?

Päästöjen kompensoinnin suurin vaara on selvä: sen varjolla aidot päästövähennykset saattavat jäädä tekemättä.

”Kompensaatio muuttuu ongelmaksi, jos sillä korvataan päästövähennystoimia”, tiivisti esimerkiksi Sitran ennakointitiimin johtava asiantuntija Veli-Matti Lahti Talouselämä-lehden haastattelussa elokuussa 2019.

Hänen mukaansa kompensointia kuitenkin tarvitaan hyvittämään niitä päästöjä, joita ei ole vielä mahdollista leikata.

Samoilla linjoilla on Suomen ympäristökeskuksen kehittämispäällikkö Ari Nissinen.

 ”Ei täysin”, hän vastaa kysymykseen, onko päästöjen kompensoiminen viherpesua tai anekauppaa. ”Investoinnit ohjaavat rahaa hyviin tarkoituksiin. Kompensaatio vain ei riitä: olennaista on vähentää päästöjä.”

Mitä kuluttajan sitten kannattaisi tehdä? Vinkkejä antaa muun muassa Suomen luonnonsuojeluliiton perustama Hiilipörssi. Sen marraskuussa 2019 teettämässä Matkalla hiilineutraaliksi -selvityksessä on listattu kriteereitä, joita suomalaiset ympäristöalan asiantuntijat asettavat uskottavalle kompensaatiolle. Niitä ovat muun muassa kompensoinnin pohjautuminen tieteelliseen tietoon, riittävän pysyvät ja todennettavat päästövähennykset sekä läpinäkyvä toiminta.

Kirjoittaja on Laajasalon opiston medialinjan opiskelija.