Husnia on onnekas siinä mielessä, että hänellä on yhä perheenjäseniä lähellään. Huolena ovat kuitenkin omat ja läheisten vakavat terveysongelmat ja lääkekulujen ja muiden hoitokustannusten aiheuttama taloudellinen taakka. Elämään kuuluu surua, koska kolme perheenjäsentä menehtyi aiemmin. 

Husnian koti Wavelin palestiinalaisleirissä, Libanonissa, on parakkirakennuksessa, jonne päivänvalo ei ulotu. 

Beit Atfal Assumoud (BAS) -järjestössä työskentelevä sosiaalikeskuksen johtaja ja sosiaalityöntekijä Aziza Chehade tuntee Husnian elämäntilanteen hyvin, koska käy hänen luonaan kerran kuussa. Hän auttaa työssään muitakin leirissä asuvia vanhuksia ja tietää, että suurimpia huolia heille on riittämätön toimeentulo.

”Libanonin talouskriisi vaikuttaa heihin, koska ruuan ja lääkkeiden hinnat ovat nousseet.”

Kaikki joutuvat ihmettelemään, mistä saisivat rahaa ruokaan, lääkkeisiin ja esimerkiksi kotiensa lämmittämiseen. 

Vuosikymmeniä pakolaisasemassa eläneet palestiinalaiset ovat syrjittyjä työelämässä, eikä lapsilla usein ole mahdollisuutta auttaa ikääntyviä vanhempiaan taloudellisesti. Moni vanhus on riippuvainen YK:n palestiinalaispakolaisia auttavan järjestön UNRWA:n rahallisesta tuesta. 

Tavallisesti 30 dollarin suuruinen tuki maksetaan kolmen kuukauden välein. 

”Se on pieni apu, mutta saa heidät tuntemaan olonsa rauhalliseksi.”

Viime aikoina vanhusten on pitänyt pelätä tuen loppuvan. UNRWA:lta saatavien rahallisten avustusten, kuten muidenkin järjestön tarjoamien palvelujen jatkuminen, on epävarmaa, koska UNRWA:lla on tarpeisiin nähden liian vähän rahaa käytettävissään. UNRWA:n toiminta rahoitetaan valtioiden vapaaehtoisilla lahjoituksilla, joita ei saada riittävästi. 

Keskusteleminen auttaa aina

Palestiinalaisia pakeni ja karkotettiin kotiseudultaan vuonna 1948, kun Israel perustettiin Palestiinaan.

Libanoniin tultiin pohjoisesta Palestiinasta. Tulijoita oli noin 100 000. Monet luulivat olevansa paossa vain pari viikkoa, mutta pakolaisuus on pitkittynyt yli 70 vuoden mittaiseksi.

Arviot siitä, kuinka paljon palestiinalaisia Libanonissa tällä hetkellä asuu, vaihtelevat lähteen mukaan. Lebanese Palestinian Dialogue Committeen vuoden 2017 laskennan mukaan palestiinalaisia on Libanonissa 193 000‒241 000.

Vanhusten tilanteen parantamiseksi BAS ja suomalainen Arabikansojen ystävyysseura (AKYS) etsivät heille kummeja. Husnialla ja kuudella muulla Wavelin leirin iäkkäällä asukkaalla on kummi Suomesta. Kummilta kuukausittain saatava 30 euron suuruinen tuki on säännöllinen ja siksi merkittävä. Tuki saa ikäihmiset tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Sekin, että kummi – kaukanakin – välittää, tuntuu jokaisesta vanhuksesta hyvältä. 

Vanhuskummitoimintaan kuuluu, että toiminnan piirissä olevilla vanhuksilla on omat sosiaalityöntekijät. Chehade ja muut työntekijät vievät kummeilta saadut rahat perille. Samalla iäkäs ihminen saa säännöllisen huolenpidon. 

”Iäkkäät ihmiset ovat hyvin herkkiä ja tuntevat olevansa yksin. Vierailen heidän luonaan, jotta he eivät tuntisi niin. Kysyn heidän terveydestään ja näen, millaisia tarpeita heillä on. Kun juttelen heidän kanssaan, vanhuksista tuntuu, että he ovat yhä aktiivisia”, Chehade kuvailee.

Hän tietää, ettei voi ratkaista läheskään kaikkia ongelmia – joskus keskusteleminen on ainoa keino auttaa.

Leireissä pelottavat myös sodat. Hizbollah-järjestö ja Israel ovat taistelleet Etelä-Libanonissa lokakuusta asti. Israel on tehnyt iskuja muuallakin maassa, myös niin lähellä Wavelin leiriä, että pommitusten äänet kuuluivat sinne. 

Samalla leirissä seurataan tarkasti Gazan tapahtumia. Sotiin liittyviä pelkoja on ikäihmisten kanssa käsitelty myös piirtämällä ja tarinoiden avulla.

Kummivanhuksiin tutustumassa

Kun AKYS:in kummitoiminnan vastuuhenkilö Sirkku Kivistö kulkee Shatilan pakolaisleirissä, vastaan saattaa tulla tuttuja. Kivistö kävi Libanonissa ensimmäisen kerran vuonna 1985 toimiessaan Psykologien rauhantoimikunnassa. 

Daoudiin Sirkku tutustui vuosia sitten. Palestiinalaismies oli saanut Suomesta kummin, joten Kivistö vieraili hänen luonaan. Kummivanhuksia on kaikkiaan kuudessa leirissä. Kivistö tapaa heitä, jotta voi välittää heille kummien posteja Suomesta ja kysellä kuulumisia välittääkseen niitä kummeille.

Daoudin vaimo on kuollut, ja iäkäs mies pitää huolta vammaisesta kotona asuvasta pojastaan. Toinen poika asuu lähellä, mutta hänellä on vaikeuksia omankin perheensä elättämisessä, eikä hän kykene tukemaan isää ja veljeä taloudellisesti.
Shatilassa kurjat asuinolosuhteet, eli ahtaat, pimeät ja kosteuden vaurioittamat asunnot kiinnittävät huomion nopeasti.

Leirin kadut ovat kapeita ja paikoin ruuhkaisia ja rauhattomia.

”Pyörätuolilla liikkuvia ihmisiä näkee hyvin vähän. Liikuntakyvyttömät vanhukset ovat infrastruktuurin takia aika lailla eristyksissä kotona. Shatilassa ei ole esteettömiä kulkureittejä”, Kivistö kuvailee.

Hän kävi Libanonissa viimeksi viime lokakuussa ja tapasi myös juuri kummin saaneen Imtithalin tämän tyttären luona. Kivistö kertoo, että myös tämän huomion saa palestiinalaisleireissä tehdä usein: perheiden iäkkäimpiä tuetaan aina olemalla paljon läsnä ja auttamalla heitä arjessa. Heitä selvästi arvostetaan.

Järjestöt paikkaavat palveluita

Valtion palveluita ei palestiinalaisleireissä ole. UNRWA tarjoaa koulutusta, joitakin sosiaalipalveluita sekä perusterveydenhuoltoa. Vanhukset kuuluvat UNRWA:n terveydenhuollon palvelujen piiriin. 

Mutta kysyypä keneltä tahansa, palvelut ovat riittämättömiä. Laatu on heikentynyt ja määrä pienentynyt.

Jos tarvitsee terveyspalveluita, joita UNRWA ei tarjoa, kuten esimerkiksi leikkauksen tai jatkuvan, kalliin lääkityksen, UNRWA voi kustantaa osan kuluista. 

”Ihmisillä on vaikeuksia saada omarahoitusosuus kasaan”, Kivistö huomauttaa.

Leireissä toimivat kansalaisjärjestöt pyrkivät paikkaamaan palveluita.

Mikäli sosiaalityöntekijä näkee, että vanhus tarvitsisi kummin, hän keskustelee asiasta vanhuksen kanssa. Syitä hakea kummia voivat olla esimerkiksi sairauksien aiheuttamat lääkekulut, joista ei selvitä perheen kesken, tai yksinäisyys ja se, ettei vanhuksen lähipiiristä löydy riittävästi tukea siihen, että hän pärjäisi arjessa. 

Toisinaan vanhuksia voidaan auttaa muullakin tavoin. Bourj el-Barajnehin leirissä asuvan Zakian sosiaalityöntekijä soitti Kivistölle ja sanoi, että iäkkään naisen on pakko päästä muuttamaan pois kosteuden vaurioittamasta vuokra-asunnostaan. 

”Kummirahoissa oli pieni ylimääräinen kertymä, joten muutto pystyttiin turvaamaan.”

Osa kummivanhuksista on syntynyt ennen vuotta 1948 ja tullut Libanoniin pakolaisina lapsuudessaan. Chehade sanoo, että he puhuvat Palestiinasta usein ja toivovat paluuta synnyinseudulle.

Palveluita ilmaantuu hiljalleen

Kivistö huomauttaa, että palestiinalaisvanhusten tilannetta pitäisi katsoa ihmisoikeusnäkökulmasta. Monen hänellekin tutun palestiinalaisvanhuksen kuuluisi saada myös YK:n vammaissopimuksen mukaiset oikeudet.

Kun palestiinalaisvanhuksilta pakolaisleireissä puuttuvat iso osa oikeuksista sekä usein myös riittävä käytännön apu ja tuki arjessa, läheisten merkitys heidän selviämisessään on valtava. 

Perheettömille etsitään apua muualta lähiympäristöstä, ja BAS:in sosiaalityöntekijät auttavat tässäkin.  Toisinaan vanhusten lääkekustannuksissa avustavat ”armeliaat ihmiset”.

Vuonna 2014 aloitettu vanhuskummitoiminta on laajentunut Suomesta. Suomesta kummeja on 22, ja kaikkiaan yli 50:llä Libanonin palestiinalaisleireissä asuvalla vanhuksella on kummi ulkomailta. 

Vaikka palestiinalaisen kulttuurin mukaan perheiden kuuluisi huolehtia iäkkäimmistään, Chehade ja Kivistö pitävät tärkeänä, että leireihin on alkanut ilmaantua edes pienissä määrin uusia palveluja vanhuksille. Kaikilla perhettä ei vain ole.