Ristiriitaisia arvioita kaivostoiminnasta Indonesiassa

Hyvät ajat ovat takanapäin Indonesian Sebukun saaren asukkailla, vakuuttaa Abidin-niminen kylänvanhin. Hänen mukaansa australialaisen kaivosyhtiön tulo on pilannut kalansaaliit ja metsät ja pakottanut asukkaat lähtemään.

Muutkin saarelaiset valittavat, ettei heille maksettu kunnollisia korvauksia menetetyistä maista ja kotieläimistä, kun Bahari Cakrawala Sebuku (BCS) ryhtyi tuottamaan hiiltä saarella 1998.

Australialaisen BCS:n osakkeista 15 prosenttia on indonesialaisten omistuksessa, ja yhtiöllä on yksinoikeus kaivostoimintaan 3 000 asukkaan Sebukun saarella.

"Korvauksista ei neuvoteltu meidän kanssamme. Yhtiö määräsi hinnan, joka meidän oli hyväksyttävä", Abidin sanoo.

Hänen mukaansa yhtiö maksoi maasta vain 5 000 rupiaa (noin 50 eurosenttiä) neliöltä, vaikka käypä hinta olisi ollut kymmenkertainen.

BCS:n lakimies Hasbiyadhi Munawir puolestaan vakuuttaa, että yhtiö kertoi kaivossuunnitelmistaan kyläläisille, eikä näillä ollut mitään niitä vastaan. "Puhuimme myös korvauksista ja pääsimme sopimukseen", hän sanoo.

Indonesian laki ei määrittele täsmällisiä korvaussummia, mutta edellyttää, että asiasta neuvotellaan maanomistajien ja ostajan kesken.

Munawir muistuttaa, että yhtiö on myös rakentanut teitä saaren syrjäkolkille. "Kyläläiset eivät ole enää eristyksissä. Me luomme infrastruktuuria ja autamme yhteisön kehitystä", hän selittää.

Indonesian presidentti Megawati Sukarnoputri palkitsi aiemmin tänä vuonna BCS:n parhaasta yhteisön kehityshankkeesta.

Kaivosministeriön tilastojen mukaan saarella on tuotettu kymmenen miljoonaa tonnia hiiltä pääosin vientiin, ja jäljellä olevat varannot ovat 14 miljoonaa tonnia. Saarella on lisäksi suuret kupari- ja rautaesiintymät.

BCS:n alkuperäinen toimilupa salli hiilenkaivun 30 000 hehtaarin alueella. Viime vuosina toiminta on kuitenkin levinnyt laajemmalle ja ulottuu jo suojeltuun metsään ja asuinalueiden liepeille.

"He kaatavat jätteensä suoraan jokeen ja meren rantaan niin, että kalat ovat kadonneet. Joudumme menemään kauas merelle saadaksemme kourallisen kalaa", kalastaja Muhammad Safaruddin valittaa.

Hänen mukaansa rannan tuntumasta sai aiemmin helposti 250 kilon kalansaaliin, mutta nyt ulkomereltäkään ei nouse 50 kiloa enempää.

Juansyah-niminen kyläläinen taas kertoo kaivosjätteen tärvelleen häneltä 1,5 hehtaarin kumipuuplantaasin. "Jäte tappoi meiltä sadoittain puhveleita ja kanoja, eikä yhtiö korvannut niistä mitään", hän jatkaa.

Sebukun asukkaat ovat valittaneet kaikkiin viranomaisasteisiin presidenttiä myöten, mutta vastauksia ei ole toistaiseksi kuulunut.

Hallitus on julistanut Sebukun saaren luonnonsuojelualueeksi, sillä siellä asuu monta harvinaista eläinlajia, kuten oranki ja bekantan-apina. Pinta-alaltaan 255 000 neliökilometrin Sebuku on pääosin suota ja sademetsää. Lisäksi siellä on kumi- ja pippuriviljelmiä.

Kun kaivostoiminta on heikentänyt kalastus- ja viljelymahdollisuuksia, monet saarelaiset ovat hankkiutuneet kaivosyhtiön leipiin. Abidinin mukaan se on merkinnyt elintason laskua, sillä paikallisille tarjotaan kaivoksilta kehnoimmin palkatut työt.

"Kalastus ja viljely tuotti minulle noin 300 euroa kuussa, nyt tienaan kaivoksella noin kolmasosan siitä", Ahmad Aini sanoo.

Moni sebukulainen on jättänyt kotisaarensa ja muuttanut sen pohjoispuolella sijaitsevan Kalimantanin kaupunkeihin.

Ahmad Yahya lähti rakennustöihin Etelä-Kalimantanin pääkaupunkiin Banjarmasiniin, koska "Sebukussa ei ole enää elämää".

Hänen mielestään kotisaarella on käynnissä "vinoutunut konflikti", jossa pieni yhteisö kamppailee oikeudestaan elää valitsemallaan tavallaan. Vastassa on valtava yhtiö, joka uskoo oikeuteensa syrjäyttää omalla toiminnallaan paikalliset elinkeinot ja perinteet.

(Inter Press Service)