Selvitys: Turvapaikanhakijalasten edustajat syyniin
Kukaan ei vastaa Suomeen yksin tulevien turvapaikanhakijalasten edustajien valvonnasta, käy ilmi Lastensuojelun Keskusliiton selvityksestä.
Suomeen yksin tulevien turvapaikanhakijalasten edustajajärjestelmässä on vakavia puutteita, sanoo Lastensuojelun Keskusliitto.
Käräjäoikeus määrää tällä hetkellä kaikille Suomeen yksin tulleille turvapaikkaa hakeville lapsille edustajan, joka auttaa esimerkiksi oleskeluluvan hankkimisessa ja valvoo lapsen edun toteutumista huoltajan tavoin.
Liiton mukaan ongelmana kuitenkin on, että edustajan tehtävistä säädetään laissa vain yleisellä tasolla. Edustaja käyttää huoltajan puhevaltaa, mutta on epäselvää, mitä se käytännössä tarkoittaa. Niinpä jotkut edustajat saattavat käydä lapsen koulun vanhempainilloissakin, jotkut taas pitäytyvät vain virallisissa asioissa.
"Harmaata aluetta ovat erityisesti kouluasiat, sairauksien hoito, lapsen rahankäyttö ja arkielämä vastaanottokeskuksissa. Tämä asettaa lapset hyvin eriarvoiseen asemaan", sanoo selvityksen toteuttanut tutkija, valtiotieteen tohtori Outi Lepola.
Edustajilta ei myöskään vaadita koulutusta eikä mikään taho vastaa heidän perehdyttämisestään tai valvonnastaan. Edustajien riippumattomuus on selvityksen mukaan vaarassa, koska heidät palkkaa se yksikkö, jossa lapsi asuu ja koska turvapaikkaprosessin aikana palkkion maksaa Maahanmuuttovirasto.
Edustajan tehtävän hoitoa vaikeuttaa myös se, että alaikäisten vastaanoton koordinointi on jakautunut usealle eri toimijalle.
Lastensuojelun Keskusliitto on vedonnut sosiaali- ja terveysministeriöön, työ- ja elinkeinoministeriöön sekä sisäasiainministeriöön, jotta edustajajärjestelmä arvioitaisiin uudelleen lapsen edun näkökulmasta ja havaitut puutteet korjattaisiin.
Suomeen on tullut viimeisten 20 vuoden aikana noin 4 000 lasta yksin. Selvityksessä haastateltiin muun muassa lapsia, heidän edustajiaan ja järjestöjen asiantuntijoita.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia