Kaikki sai alkunsa Eettisen kaupan puolesta -järjestön tutkija Anna Härrin mökiltä, minne järjestön työntekijät olivat kokoontuneet viettämään aikaa yhdessä.

”Kävelimme metsässä ja mietimme, miten voisimme muuttaa maailmaa. Perinteinen kampanjointi on joskus niin hidasta. Niinpä päätimme alkaa tehdä itse, näyttää hyviä esimerkkejä siitä, miten on mahdollista toimia”, Härri sanoo.

Metsäkävelyn seurauksena polkaistiin pystyyn Eettinen läppäri -hanke. Sen kunnianhimoisena tavoitteena on ”voimaannuttaa nuoria suomalaisia vaatimaan eettisempää elektroniikkaa osoittamalla, että eettisen läppärin tekeminen on mahdollista”, niin kuin hanketta kuvataan sitä rahoittavan Koneen säätiön sivuilla.

No, onko eettisen läppärin tekeminen mahdollista, Anna Härri?

”Projekti on vasta alussa”, Härri toppuuttelee. Nyt on käynnissä on taustatutkimusvaihe, minkä jälkeen lanseerataan tiedotuskampanja ja aletaan tuottaa lyhytdokumentteja aiheesta.

”Tässä vaiheessa tarkoituksena on tutkia, voisiko se olla mahdollista”, Härri muotoilee.

Mukana projektissa on eri alojen asiantuntijoita, tutkijoita ja Aalto-yliopiston opiskelijoita. Yhteistyötä tehdään muun muassa eettisiä puhelimia valmistavan hollantilaisen Fairphonen ja eettistä tietokonehiirtä kehittelevän berliiniläisfirman kanssa.

Myöhemmin edessä on matka Kongoon, missä elektroniikan valmistamisessa tarvittavia mineraaleja louhitaan.

Pitkällä tähtäimellä lopputuloksena saattaa hyvinkin olla eettinen läppäri. Mutta helppoa tai nopeaa sellaisen tekeminen ei tule olemaan.

Elektroniikkatuotannossa moni asia pielessä

Mihin eettistä läppäriä sitten tarvitaan? Mikä tekee kannettavista tietokoneista niin epäeettisiä?

”Läppäristä on lähes mahdotonta tietää, miten se on tuotettu, koska teollisuudenalalla läpinäkyvyyttä on niin vähän”, Härri sanoo.

Yksi asia, mitä on tutkittu, ovat kannettavissa tietokoneissa ja muussa kulutuselektroniikassa käytettävät mineraalit. Niitä tulee paljon muun muassa Kiinasta, Venäjältä ja Indonesiasta.

Ja Kongosta. Sieltä on peräisin esimerkiksi valtaosa koboltista, jota käytetään muun muassa akkuihin. Kongosta ja sen naapurimaista tulee myös elektroniikkakomponenteissa käytettävää tinaa, tantaalia, volframia ja kultaa.

”Mineraalien louhintaan liittyy paljon ihmisoikeusloukkauksia. Kokonaisia yhteisöjä on joutunut muuttamaan kaivosten alta, niissä käytetään lapsi- ja orjatyötyövoimaa ja työolot ovat usein vaarallisia.”

Mineraalien erotteluun saatetaan käyttää työntekijöille ja ympäristölle vaarallisia myrkkyjä, eikä kaivajille useinkaan makseta kunnollista palkkaa.

Kasvava ongelma on lisäksi elektroniikkajäte. The Global E-waste -raportin mukaan pelkästään vuonna 2017 maailmassa syntyi lähes 50 miljoonaa tonnia elektroniikkajätettä, ja määrä kasvaa joka vuosi.

Härrin mukaan jätteen vähentämiseen pitäisi tähdätä jo laitteiden suunnitteluvaiheessa, jotta käytettyjen laitteiden osat olisi helppo irrottaa ja kierrättää.

”Vaikka teknologia on kehittynyt, laitteiden käyttöikä on lyhentynyt. Elektroniikka pitäisi suunnitella kestäväksi, kierrätettäväksi je helpommin korjattavaksi.”

Isoilla firmoilla mahdollisuus tehdä reilua

Tietokoneista ja muusta kulutuselektroniikasta on olemassa erilaisia reiluuslistauksia, kuten Rank a Brand, mutta niiden perusteella on vaikea sanoa, mikä merkki oikeasti on eettisin. Rankingit painottavat eri asioita ja perustuvat ulkopuolisen valvonnan sijaan siihen, mitä yritykset itse kertovat.

Rankingeilla on paikkansa, mutta todellisuudessa reiluja läppäreitä ei ole, Härri sanoo.

”Loppujen lopuksi kaikki tietokoneet ovat sisältä aika samanlaisia. Yksi harvoista firmoista, joka yrittää tuottaa kulutuselektroniikkaa eettisesti, on Fairphone. He ovat saaneet muutaman metallituotantoketjun varmistettua, heillä on läpinäkyvät tuotantoketjut ja eettisyyteen tähtääviä ohjelmia eri tehtaiden kanssa.”

”Mutta ei Fairphonekaan pysty varmistamaan koko ketjua, ainoastaan pienen osan siitä.”

Elektroniikkakomponenttien valmistaminen vaatii niin suurta erikoistumista, että tuotanto on pitkälle monopolisoitunutta. Pienille toimijoille muutosten vaatiminen tuotantoon on hankalaa.

Toisin on suurten teknologiajättien laita.

”Apple pystyisi muuttamaan suuren osan tuotannostaan eettiseksi. Eikä se välttämättä nostaisi edes tuotteiden hintaa, josta iso osa mudostuu Applen brändistä”, Härri sanoo.

Vertailun vuoksi: Fairphone 2, joka on tällä hetkellä markkinoiden reiluin puhelin, maksaa hieman yli viisisataa euroa. Uusimman iPhone-mallin hinta on yli tuhat euroa.

Viime vuoden viimeisten kolmen kuukauden aikana Apple teki voittoa 20 miljardia dollaria.

”Jos työntekijöille maksettaisiin vähän enemmän palkkaa, voisiko sen ottaa siitä voitosta”, Härri kysyy.

Lainsäädäntö kehittyy

Kulutuselektroniikan muuttamiseksi eettisemmäksi tarvitaan lainsäädäntöä ja sertifikaatteja. Edistystä onkin jo tapahtunut. EU on hyväksynyt konfliktimineraalilain, jonka myötä yrityksille tulee velvollisuus varmistaa, että niiden myymissä laitteissa käytetty tina, tantaali, volfram ja kulta on tuotettu vastuullisesti.

Yhdysvalloissa tämänkaltainen laki on tullut voimaan jo aiemmin. Dodd-Frank Act velvoittaa yrityksiä varmistamaan, etteivät Kongosta hankitut metallit ruoki maan sisäisiä konflikteja.

Yhdysvaltojen konfliktimineraalilainsäädännön toimivuudesta on erilaisia näkemyksiä.

”Aluksi yritykset katosivat Kongosta eivätkä uskaltaneet tuoda sieltä enää mitään. Sekään ei ole paikallisten ihmisten kannalta hyvä asia. Nyt on tullut sertifikaatteja, joiden pitäisi taata mineraalien alkuperä, mutta niiden luotettavuudesta ollaan montaa mieltä. Kongon metalleja on alettu salakuljettaa Ruandaan ja muihin naapurimaihin sertifikaattivaatimusten välttämiseksi.”

Mitään kokonaisvaltaista, koko tuotantoketjun varmistavaa sertifikaattia ei ole olemassa. Ongelmana on tuotantoketjujen pirstaleisuus ja alihankkijoiden valtava määrä.

”Tuotantoketju muodostuu sadoista, jopa tuhansista toimijoista. Metallit saattavat matkata vaikka miten monen tehtaan kautta. Paljon komponentteja tulee maista, joissa on ihmisoikeusoikeusongelmia.”

Lainsäätäjien lisäksi Härri on valmis vierittämään vastuuta myös yksittäiselle kuluttajalle.

”Kuluttaja pystyy kyllä vaikuttamaan, sillä teollisuus vastaa kysyntään. Kuluttaja voi esimerkiksi lähettää palautetta yrityksille ja kansanedustajille.”

Tai sitten ostaa sen reilun läppärin, jonka Härri ja kumppanit jonain päivänä ehkä onnistuvat rakentamaan.