Elät tavallista keskiluokkaista elämää: käyt töissä, lapsesi käyvät koulua, viikonloppuisin juhlitaan syntymäpäiviä tai käydään piknikillä.

Sitten päädyt libanonilaiselle pellolle elämään muovisen pressun alla tietämättä, mitä tapahtuu seuraavana päivänä, puhumattakaan lähivuosista.

Näin kuvailee syyrialaisten pakolaisten elämänmuutosta Libanonin Unicefin apulaismaajohtaja Luciano Calestini.

"Tuho, jonka ihmisten kasvoilla näkee, on lähes epäuskoa siitä, mitä heille on tapahtunut. Kuilu sen välillä, millaista elämä oli ennen ja millaista se on nyt, on valtava", Suomessa viime viikolla vieraillut Calestini kertoo.

Merellä kuoleminen helpompaa

Libanonissa on syyrialaisia pakolaisia enemmän kuin missään muualla Syyriaa lukuun ottamatta. Noin viidesosa maan väestöstä, 1,1 miljoonaa, on pakolaisia.

Niiden vajaan kolmen vuoden aikana, joina Calestini on Libanonissa työskennellyt, pakolaismäärä on lähes kymmenkertaistunut. Jännitteet valtaväestön ja pakolaisten välillä ovat lisääntyneet, julkiset palvelut ovat äärirajoilla, maan bruttokansantuotteen kasvu on romahtanut ja turismisektori kutistunut.

Useimmat pakolaiset eivät saa hankalien säädösten vuoksi tehdä Libanonissa töitä, ja monen tilanne alkaa olla epätoivoinen. Siksi pakolaiskriisin kärjistyminen tänä vuonna ei tullutkaan Calestinille yllätyksenä.

"Tunnelin päässä ei ole valoa, kukaan ei tiedä, miten tämä päättyy. On vain hyvin vähän pakolaisia, jotka eivät tavatessamme kerro, että he harkitsevat veneeseen lähtöä. Se mikä estää useimpia on, että heillä ei ole varaa matkaan."

Veneeseen nouseminen tulee nykyään aina esiin keskusteluissa pakolaisten kanssa, Calestini kertoo.

"Vaikka tiedetään, että se on äärimmäisen vaarallista ja tuhansia on kuollut, fraasi on aina sama: mieluummin yritämme ja kuolemme nopeasti merellä sen sijaan, että jäämme tänne ja kuolemme hitaasti."

Calestini ei usko, että kriisiä kuitenkaan ratkaistaan uudelleensijoittamalla kaikki neljä miljoonaa pakolaista. Hän toivoo rahoitusta myös Syyrian naapurimaihin, joissa valtaosa pakolaisista elää. Tänä vuonna YK:n Syyria-vetoomus on saanut kuitenkin vain vajaa puolet tarvitsemastaan summasta.

Lapsia ei ole varaa menettää

Calestini vieraili Suomessa viime viikolla ulkoministeriön ja Unicefin järjestämässä tapahtumassa, jossa esiteltiin haavoittuvassa asemassa olevien lasten elämää helpottavia innovaatioita.

Niitä voidaan hyödyntää myös kriisitilanteissa: Unicefin hankkeisiin on kuulunut esimerkiksi pakolaisleirikäyttöön kehitetty keskoskaappi sekä testivaiheessa oleva sähköinen oppimisalusta niille lapsille, jotka eivät pääse tavalliseen kouluun.

Calestinin mukaan innovaatioihin liitetty teknologiahype ei  kuitenkaan ole oleellisinta, eivätkä innovaatiot sinänsä ratkaise mitään: tärkeintä on, että nuoret, joilla muuten ei ole mahdollisuuksia ja joiden haavoittuvuutta monet ihmiset yrittävät käyttää hyväkseen, saavat paikan, jonne kanavoida energiansa.

"Syntynyt tuote on lähestulkoon toissijainen", hän toteaa.

Hän on huolissaan siitä, miten syyrialaislasten käy, mikäli he eivät saa koulutusta ja riittäviä mahdollisuuksia. Siinä tapauksessa kriisin tämänhetkiset vaikutukset tulevat näyttämään vielä pieniltä, hän ennustaa.

Toivoa kuitenkin on. Libanonissa maan opetusministeri on avannut koulujen ovat syyrialaispakolaisille, ja tällä hetkellä paikallisia kouluja käy 160 000 syyrialaislasta noin 400 000 kouluikäisestä. Unicefin tavoitteena on, että että vuoden lopussa jo 200 000 syyrialaislasta pääsisi kouluun.