Kansalaisjärjestöille on sadellut uutisia valtionavustusten leikkauksista pitkin vuotta. Uusimmat julkistetut leikkaukset kohdistuvat Ihmisoikeusliittoon ja Pakolaisneuvontaan. Niihin kohdistuvista leikkauksista kerrottiin elokuun alkupuolella, kun valtiovarainministeriön budjettiesitys valmistui.

Oikeusministeriö aikoo kutistaa Ihmisoikeusliiton 230 000 euron tuen 100 000 euroon ensi vuonna. Tänä vuonna 300 000 euroa saanut Pakolaisneuvonta sen sijaan menettää koko tukensa. 

Järjestöissä pohditaan nyt, miten turvata toiminta lähitulevaisuudessa.

”Oikeusministeriöltä saamamme tuki on ollut pelastuksemme, ja viime vuonna meidät nostettiin ensimmäistä kertaa kehykseenkin. Ehdimme juuri vähän hengähtää, mutta nyt palataan taas säästömoodiin”, kertoo Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtaja Pia Lindfors.

Oikeusministeriön myöntämä valtionavustus on kattanut Pakolaisneuvonnan budjetista noin 20 prosenttia. Ihmisoikeusliiton budjetista se on noin 18 prosenttia. 

Tuen painoarvo on sitäkin tärkeämpi: se on yleistukea, jolla kumpikin järjestö on pyörittänyt perustoimintaansa sekä kattanut hallinnon kiinteitä kuluja. Ne saavat toki muitakin valtionapuja, mutta myös niihin on kohdistumassa leikkauksia.

Perustoiminnot vaarassa

Pakolaisneuvonta antaa oikeusapua muun muassa turvapaikanhakijoille ja pakolaisille. Se tarjoaa myös maksutonta neuvontaa esimerkiksi perheenyhdistämiseen, oleskelulupiin ja kansalaisuushakemuksiin liittyvissä asioissa. Asiakkaina on monia haavoittuvia ryhmiä, kuten paperittomia sekä ihmiskaupan uhreja ja heidän kanssaan toimivia.

Ihmisoikeusliitto taas toimii ihmisoikeuksien yleisenä asiantuntijajärjestönä. Se antaa koulutusta ihmisoikeuskysymyksistä, tekee vaikuttamistyötä, seuraa Suomen ihmisoikeustilannetta ja raportoi siitä ministeriöille sekä ihmisoikeuksien toteutumissa kussakin jäsenmaassa valvoville elimille, kuten YK:lle, Euroopan neuvostolle, EU:n perusoikeusvirastolle sekä Etyjille.

”Jos leikkaukset toteutuvat, kansainväliset elimet eivät saa enää Suomesta riippumattoman ihmisoikeusjärjestön antamaa kokonaiskuvaa samassa mittakaavassa kuin tähän mennessä. Se voi kuulostaa tekniseltä, mutta se on demokratian, oikeusvaltion sekä vahvan ulko- ja sisäpolitiikan kannalta tärkeä elementti”, järjestön pääsihteeri Kaari Mattila sanoo.

Poliittisia päätöksiä

Poikkeuksellisen moni järjestö on saanut tänä vuonna uutisia valtiontukien leikkauksista. Sosiaali- ja terveysjärjestöille kaavailtuja mittavia leikkauksia aikaistetaan. Oikeusministeriö lopettaa rauhanjärjestöjen rahoituksen kokonaan, ulkoministeriö puolestaan viestintä- ja globaalikasvatustuen sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisten järjestöjen tuen, jota myös Ihmisoikeusliitto on saanut.

Ihmisoikeusliitolle ja Pakolaisneuvonnalle tieto leikkauksista oli periaatteessa selvä jo toukokuun lopulla, kun asiasta järjestettiin tiedotustilaisuus. Hallitus kuitenkin kielsi tarkkojen summien julkistamisen, joten tiedot kerrottiin virallisesti vasta toissa viikolla, kun valtiovarainministeriön budjettiesitys julkaistiin.

Järjestöihin kohdistuvia leikkauksia on perusteltu valtiontalouden säästöpaineilla; esimerkiksi oikeusministeriö joutuu karsimaan valtiontuistaan noin neljänneksen. Tukia karsitaan myös Rikosuhripäivystykseltä ja saamelaiskäräjiltä.

Hallituksen politiikka ei ole ollut erityisen pakolaismyönteistä. Lindfors pitääkin päätöstä lakkauttaa Pakolaisneuvonnan tuki poliittisena.

”Voin kuvitella, että meiltä leikkaaminen on aika helppo ja luonnollinen valinta tässä tilanteessa. Meille tehtiin selväksi, että poliittiset päättäjät ovat tehneet valinnan siitä, ketkä saavat avustuksia ja ketkä eivät.”

Kaari Mattila näkee, että talouspaineiden lisäksi leikkaukset liittyvät myös siihen, ettei päättäjillä ole riittävästi ymmärrystä kansalaisjärjestöjen roolista.

”Päättäjät sanovat, että kaikkien pitää sopeuttaa ja järjestöjen työtä tehostaa. Vähemmän kuulen puhetta kriittisen kansalaisyhteiskunnan roolista vapaassa demokratiassa. Ja siitä pitäisi puhua ja kovaa – eikä vain järjestöjen, vaan myös viranomaisten ja päättäjien.”

Mattila muistuttaa, että laajat yhteiskunnalliset muutokset lähtevät yleensä liikkeelle kansalaistoiminnasta. Näin kävi vaikkapa kuolemanrangaistuksen poistamisen ja homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnin kohdalla.

”Riippumattoman, elävän kansalaisyhteiskunnan roolina on toimia viranomaisten kirittäjänä, asioiden puskijana ja muutosten vaatijana. Järjestöillä on myös palveluntuotantotehtävä, ja ne ovat paikanneet yhä enemmän kuntien vajetta. Jos näin monelta eri järjestöltä leikataan nyt yhtä aikaa, niin toivoisin, että valtiolta tulisi jonkinlainen analyysi siitä, mitä kaikkea tästä voi seurata Suomelle ja tavallisille ihmisille.”

Järjestöjen rooli on hänen mielestään tärkeä juuri nyt myös siksi, että Euroopassa oikeusvaltio- ja demokratiakehitys on jo ottanut takapakkia.

”Ihmisoikeuksien edistäminen on myös Suomen turvallisuuden kannalta tärkeää. Meillä on vieressä hyökkäyssotaa käyvä totalitaristinen maa. On tärkeää viestiä, että Suomi on osa vapaata demokraattista Eurooppaa, jossa arvostetaan kansalaisyhteiskunnan työtä.”

Yksityinen raha ei riitä

Sekä Pakolaisneuvonta että Ihmisoikeusliitto ovat avanneet kansalaiskeräyksen saadakseen kasaan menetetyt rahat. Siksi ne eivät ole tehneet vielä tarkkoja päätöksiä toimintojen supistamisesta.

Lindfors kertoo törmäävänsä etenkin sosiaalisessa mediassa viesteihin, joissa vaaditaan järjestöjä keräämään rahoituksensa kokonaan itse sen sijaan, että valtio tukisi niitä verovaroin. Hän ei usko, että se on mahdollista.

”Suomessa ei ole koskaan ollut varsinaista angloamerikkalaista hyväntekeväisyysyhteiskunnan perinnettä. Meillä valtio on nähnyt kansalaisyhteiskunnan merkityksen kumppanina rakentamassa yhteiskuntaa. Voi myös pohtia, että jos järjestöjen halutaan kilpailevan markkinatalouden ehdoin, niin pitäisikö sitten jättää myös yritystuet vähemmälle”, hän huomauttaa.