Suomesta Irakiin ja Somaliaan palanneiden turvapaikanhakijoiden paluumuutto on ollut vaihtelevaa ja myös vapaaehtoisen paluun määrittely on myös osoittautunut hankalaksi määrittää, paljastuu Helsingin yliopistossa kesälllä julkaistusta tutkimuksesta.

Tutkimuksessa selvitettiin paluumuuton edellytyksiä ja palaajien integroitumista Irakin Erbilissa ja Suleimaniassa sekä Somalimaassa.

"Tutkimuksemme mukaan palaajat kokivat ainoastaan sellaisen paluun aidosti vapaaehtoiseksi, jossa heillä oli Suomen pysyvä oleskelulupa, mutta he päättivät itse lähteä takaisin alkuperäiseen kotimaahansa joko väliaikaisesti tai pysyvästi", kertoo Irakin Suleimaniassa paluumuuttoa tutkinut Marko Juntunen.

Selvityksen mukaan tähän asti osallistuminen Somaliaan ja Somalimaahan suuntautuvien vapaaehtoisen paluun ohjelmiin on ollut vähäistä. Paluun vähäisyyteen vaikuttavat muun muassa eteläisen Somalian heikkona jatkuneen turvallisuustilanteen lisäksi Somalimaan hallinnon nihkeys paluumuutto-ohjelmien kautta saapuvia kohtaan.

"Suurin osa Somalimaassa haastatelluista palaajista olivat palanneet vasta saatuaan kansalaisuuden toisesta maasta. Ohjelmien kautta tulleille paluu ei ollut vapaaehtoinen samassa merkityksessä omin avuin tulleiden kanssa", sanoo tutkija Petri Hautaniemi, joka haastatteli tutkimusta varten 30 Somalimaahan palannutta muuttajaa.

Pakolaisten palauttaminen alkuperämaihinsa on osa Suomen tämän hetken maahanmuuttopolitiikkaa. Tutkijoiden mukaan vapaaehtoisen paluun termiä käytetään kuitenkin myös osittain harhaanjohtavasti esimerkiksi turvapaikkaa hakeneisiin henkilöihin, jotka kielteisen päätöksen saatuaan eivät vastusta maasta poistamista tai osallistuvat vapaaehtoisen paluun ohjelmiin.

Tutkimusryhmäläiset muistuttavatkin, että nyt Suomessa käynnissä olevaan vapaaehtoisen paluun uudistukseen tulisi sisällyttää vahvemmin sosiaaliset ja ihmisoikeudet huomioiva näkökulma.