Uusi pakolaisleiri helpottamaan tungosta Keniassa
Amnesty vaatii lisätoimia Somaliasta paenneiden auttamiseksi.
Kenian hallitus avaa uuden, neljännen pakolaisleirin Dadaabin pakolaisleirikompleksiin. Tarkoituksena on tarjota turvapaikka noin 80 000:lle Somalian konflikteja ja kuivuutta pakenevalle.
Vuonna 1991 perustetulle, Kenian itäosassa sijaitsevalle Dadaabin pakolaisleirille on sen avaamisesta lähtien saapunut pakolaisia tasaisena virtana. Afrikan sarven kuivuus ja sitä seurannut ruokapula sekä väkivaltaisuudet ovat kuitenkin johtaneet pakolaismäärien dramaattiseen kasvuun: jo vuonna 2008 täyttyneelle leirille on saapunut viime aikoina uusia asukkaita noin 1 300 joka päivä.
Vaikka Kenian päätös laajentaa pakolaisleiriä auttaakin hetkellisesti tilannetta ylikuormituksesta kärsivässä Dadaabissa, eivät Kenian valtion toimet kriisin helpottamiseksi ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan ole vielä kuitenkaan riittävät. Järjestö vaatii nopeasti päätöstä toisen uuden leirin rakentamisesta sekä kestäviä ratkaisuja Kenian somalipakolaisten tilanteeseen.
Dadaabin leiri on maailman suurin pakolaisleiri, jota asuttaa tällä hetkellä noin 440 000 pakolaista. Leirillä työskentelevät avustusjärjestöt ovat raportoineet leirin äärimmäisestä kuumuudesta, vesipulasta sekä sanitaatio- ja ruoanjakeluongelmista, jotka tekevät leirin elinoloista vaikeat. Myös aliravitsemus on pakolaisleirillä suuri ongelma.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia