Varustelumenot kasvussa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Varustelumenot kasvussa

Maailma on kuluttanut sotilasmenoihin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä noin 1 140 miljardia euroa.

Vuonna 2001 aloitetun terrorismin vastaisen sodan jälkeen maailman varustelumenot ovat kasvaneet vuosittain keskimäärin 5,1 prosenttia, kertoo Tukholman Rauhantutkimusinstituutti SIPRI uusimmassa vuosiraportissaan. Varustelumenojen kasvu kuitenkin hidastui finanssikriisin takia.

Viime vuonna globaalit varustelumenot kasvoivat vielä 1,3 prosenttia. Puolet 1140 miljardin varustelumenoista käytti Yhdysvallat.

Varustelumenojaan kasvattivat muun muassa Saudi-Arabia ja Etelä-Amerikan valtiot. SIPRI huomauttaa, että Etelä-Amerikan jopa kuuden prosentin varustelumenojen kasvu on erikoista, koska alueelle ei kohdistu sotilaallista uhkaa.

Vuosiraportin julkaistamisen yhteydessä vietetään myös ensimmäistä maailmanlaajuista sotilasmäärärahojen vastaista toimintapäivää. Enemmän kuin sata kansalaisjärjestöä yli 35 maassa ottavat osaa Kansainvälisen rauhanjärjestön (IPB) ja Institute for Policy Studies -ajatushautomon järjestämään tempaukseen.

"On tärkeää siirtyä sotilaallisista teoista inhimillisiin tarpeisiin", vaatii Washingtonissa toimivan Institute for Policy Studiesin John Feffer.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia