Uutiset
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu varoittaa sotarikoksista Vuoristo-Karabahissa – Siviilialueilla taistellaan sopimuksista huolimatta
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu varoittaa sotarikoksista Vuoristo-Karabahissa – Siviilialueilla taistellaan sopimuksista huolimatta
Armenian ja Azerbaidžanin väliset taistelut Vuoristo-Karabahin alueesta jatkuvat, ja iskuja on kohdistettu myös siviileihin. ”Koteja on tuhottu, kadut muutettu raunioiksi ja ihmiset pakotettu pakenemaan tai hakemaan turvaa kellareista”, sanoi YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michele Bachelet eilen.
Selvitys: Yhdysvaltain kristilliset konservatiivijärjestöt pumppaavat rahaa naisten ja sateenkaarivähemmistöjen oikeuksien vastaiseen kampanjointiin Euroopassa
Selvitys: Yhdysvaltain kristilliset konservatiivijärjestöt pumppaavat rahaa naisten ja sateenkaarivähemmistöjen oikeuksien vastaiseen kampanjointiin Euroopassa
OpenDemocracyn selvityksen mukaan osa järjestöistä on yhteyksissä Trumpin hallintoon, ja ne ovat pyrkineet vaikuttamaan esimerkiksi Puolan aborttioikeuden rajoittamiseen.
Rikkaat hamstraavat vettä vesikriisissä kärvistelevässä Zimbabwen Bulawayossa – ”Nyt on kyse selviytymisestä”
Rikkaat hamstraavat vettä vesikriisissä kärvistelevässä Zimbabwen Bulawayossa – ”Nyt on kyse selviytymisestä”
Kuivuus ja heikko infrastruktuuri ovat ajaneet Zimbabwessa sijaitsevan Bulawayon kaupungin vaikeaan vesipulaan. Nyt vedenkulutus kasvaa, sillä ne, joilla on varaa, antavat veden valua varastoon aina, kun sitä on saatavilla.
Tansanian populistinen presidentti John Magufuli sai toisen kauden – Tarkkailijoiden mukaan vaaleissa oli ”pelon ilmapiiri”
Tansanian populistinen presidentti John Magufuli sai toisen kauden – Tarkkailijoiden mukaan vaaleissa oli ”pelon ilmapiiri”
Tansanian presidentti sai uuden kauden vaaleissa, joihin ei juuri päässyt riippumattomia tarkkailijoita tai ulkomaista mediaa.
Ilmastonmuutos uhkaa Nepalin sarvikuonoja – Ruokaa etsivistä eläimistä on tullut kaupungeissa turistinähtävyys
Ilmastonmuutos uhkaa Nepalin sarvikuonoja – Ruokaa etsivistä eläimistä on tullut kaupungeissa turistinähtävyys
Nepal on onnistunut suojelemaan sarvikuonoja monilta uhilta, mutta uusi haaste ovat muun muassa tulvat ja kuivuus. Keväisin juomavettä on liian vähän, monsuuniaikana sarvikuonoja hukkuu jokiin. Lisäksi tulokaskasvit uhkaavat korvata niiden lempiruuan.
Anna Autio tutki lapsena karttakirjoja, haaveili YK-urasta ja päätyi juristiksi, jonka erikoisalaa on kansainvälinen ihmisoikeuslainsäädäntö
Anna Autio tutki lapsena karttakirjoja, haaveili YK-urasta ja päätyi juristiksi, jonka erikoisalaa on kansainvälinen ihmisoikeuslainsäädäntö
Maailma.net aloittaa juttusarjan suomalaisista, jotka ovat päätyneet kansainvälisiin kehitys- ja ihmisoikeustehtäviin. Anna Autio on edistänyt Pohjois-Afrikan lehdistönvapautta, johtanut Maailmanpankin ihmisoikeusrahastoa ja tutkinut Kosovon ihmisoikeusloukkauksia. Hän on oppinut työssään realismia – mutta ei kyynisyyttä.
Selvitys: Palestiinalaislapsia kohdellaan epäinhimillisesti israelilaisissa vankiloissa – ”Siinä paikassa ei voi tuntea olevansa ihminen”
Selvitys: Palestiinalaislapsia kohdellaan epäinhimillisesti israelilaisissa vankiloissa – ”Siinä paikassa ei voi tuntea olevansa ihminen”
Israelin armeija pidättää vuosittain satoja alaikäisiä. Lasten pidättäminen sotatilalain nojalla pitäisi lopettaa, sanoo Pelastakaa Lapset. Monelle lapselle kokemus on tuoreen selvityksen mukaan nöyryyttävä.
Nälkäisiä lapsia on Jemenissä eniten sitten sodan alkamisen – YK-järjestöt pyytävät lisärahaa ”massiivisesti alirahoitettuun” avustusoperaatioon
Nälkäisiä lapsia on Jemenissä eniten sitten sodan alkamisen – YK-järjestöt pyytävät lisärahaa ”massiivisesti alirahoitettuun” avustusoperaatioon
Lähes 600 000 lasta Jemenin eteläosissa kärsii akuutista aliravitsemuksesta ja heistä lähes 100 000 voi kuolla ilman hoitoa. Viime vuosina suoranainen nälänhätä on onnistuttu estämään humanitaarisen avun ansiosta, mutta nyt rahat ovat loppumassa.
Raportti: Teollisuusmaat dumppaavat yhä autoja kehitysmaihin – Hollannista Gambiaan viedyn auton keski-ikä on 19 vuotta
Raportti: Teollisuusmaat dumppaavat yhä autoja kehitysmaihin – Hollannista Gambiaan viedyn auton keski-ikä on 19 vuotta
Miljoonia käytettyjä ajoneuvoja on viety viime vuosina Euroopasta, Yhdysvalloista ja Japanista kehittyviin maihin, etenkin Afrikan maihin. Ne saastuttavat ilmaa ja johtavat tieliikenneonnettomuuksiin, varoittaa YK:n ympäristöohjelma Unep.