politiikka
Avustusjärjestö: Kreikan saarten pakolaisleirit evakuoitava koronan vuoksi – Ihmisten pitäminen leireillä ”lähentelee rikollista toimintaa”
Avustusjärjestö: Kreikan saarten pakolaisleirit evakuoitava koronan vuoksi – Ihmisten pitäminen leireillä ”lähentelee rikollista toimintaa”
Yleisötapahtumia perutaan koronan vuoksi ympäri maailman, mutta Kreikan saarten pakolaisleireillä ahtaasti eläminen on ainoa vaihtoehto. Viruksen estäminen leiriolosuhteissa on mahdotonta, sanoo Lääkärit ilman rajoja.
Valtioneuvostolta jälleen asevientilupa Arabiemiirikuntiin
Valtioneuvostolta jälleen asevientilupa Arabiemiirikuntiin
Suomi ilmoitti marraskuussa 2018, ettei se myönnä enää uusia asevientilupia Saudi-Arabiaan ja Arabiemiirikuntiin. Uusi lupa sallii kuitenkin varaosien sekä vaihde- ja akselistosettien viennin. Suomen asekauppaa seuraavan SaferGlobe Finlandin toiminnanjohtajan sijainen Kari Paasonen pitää vientilupaa yllättävänä.
Suomi kaipaa uusia osaajia, mutta korkeakoulutettujen maahanmuuttajien on vaikea löytää töitä
Suomi kaipaa uusia osaajia, mutta korkeakoulutettujen maahanmuuttajien on vaikea löytää töitä
Syyrialainen ohjelmistoinsinööri Abdul Aziz Al Zayed työskentelee nykyisin oman alansa töissä. Hän sai tukea opetusministeriön hankkeesta, jonka tavoitteena on tukea etenkin korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymistä. Monen muun työnsaanti kaatuu kuitenkin esimerkiksi verkostojen puutteeseen.
Afrikan nuorissa ainekset menestystarinaan
Afrikan nuorissa ainekset menestystarinaan
Suomi laatii tänä vuonna oman Afrikka-strategian. Nuoret kannattaa nostaa Suomen ja Afrikan välisen kumppanuuden ja yhteistyön keskiöön, sillä heissä on valtavasti potentiaalia muun muassa rauhan rakentajina ja konfliktien ennaltaehkäisijöinä, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö Katri Suomi.
”Robotti ei ole fiksumpi kuin kastemato” – Googlelta irtisanoutunut ohjelmistoinsinööri Laura Nolan seuraa huolestuneena tappajarobottiteknologian kehitystä
”Robotti ei ole fiksumpi kuin kastemato” – Googlelta irtisanoutunut ohjelmistoinsinööri Laura Nolan seuraa huolestuneena tappajarobottiteknologian kehitystä
Laura Nolan irtisanoutui Googlelta kuultuaan yhtiön olevan mukana Yhdysvaltain puolustusministeriön projektissa. Hänen sekä yritysten asekehitystä tutkineen Frank Slijperin mukaan armeijat kääntyvät nyt teknologiafirmojen puoleen kehittääkseen nopeammin robottiaseita, jotka tekisivät päätöksen ihmisten tappamisesta itsenäisesti.
Afrikan kehityspankki kehottaa maanosan maita parantamaan koulutustasoa – Peruskouluun satsataan keskimäärin vain 485 euroa per oppilas
Afrikan kehityspankki kehottaa maanosan maita parantamaan koulutustasoa – Peruskouluun satsataan keskimäärin vain 485 euroa per oppilas
Afrikkalainen koulu ei ole muuntunut vastaamaan tulevaisuuden taitojen tarvetta, linjaa tuore raportti. Tämä heikentää myös talouskasvun mahdollisuuksia.
Suomi houkuttaa ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita, mutta valmistumisen jälkeen töitä on vaikea löytää
Suomi houkuttaa ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita, mutta valmistumisen jälkeen töitä on vaikea löytää
Suomi tarvitsee ulkomaista työvoimaa, mutta moni Suomeen tutkintoa varten tullut ei löydä koulutustaan vastaavaa työtä. Tradenomitutkinnon suorittaneen Bao Nguyenin mukaan haasteena ovat etenkin oleskelulupakäytännöt. Opetusneuvos Ulla Mäkeläinen kertoo, että jatkossa Suomessa tutkinnon suorittaneiden ulkomaalaisten asemaa helpotetaan.
YK julkaisi pitkän odotuksen jälkeen listan Israelin laittomissa siirtokunnissa toimivista yrityksistä – 112 yrityksen joukossa muun muassa Tripadvisor ja Airbnb
YK julkaisi pitkän odotuksen jälkeen listan Israelin laittomissa siirtokunnissa toimivista yrityksistä – 112 yrityksen joukossa muun muassa Tripadvisor ja Airbnb
Ihmisoikeusjärjestöt pitävät uuden raportin julkaisua läpimurtona, Israel ja Yhdysvallat tyrmäävät raportin puolueellisena.
Lääkäri Pentti Haatanen on seurannut avustustyössä pakolaiskriisejä vuosien ajan – ”En ole kyynistynyt”
Lääkäri Pentti Haatanen on seurannut avustustyössä pakolaiskriisejä vuosien ajan – ”En ole kyynistynyt”
SPR:n avustustyöntekijänä vuosikymmeniä ollut Pentti Haatanen on työskennellyt muun muassa Kreikan pakolaisleireillä, jossa hoitoa kaivataan niin perussairauksiin kuin mielenterveysongelmiinkin.