politiikka
”Monet pelkäävät, etteivät kuole koronaan vaan muihin tauteihin tai nälkään” – Afrikassa on todettu vielä vähän tartuntoja, mutta koronaviruksen vaikutukset näkyvät jo
”Monet pelkäävät, etteivät kuole koronaan vaan muihin tauteihin tai nälkään” – Afrikassa on todettu vielä vähän tartuntoja, mutta koronaviruksen vaikutukset näkyvät jo
Etenkin epävirallisen sektorin työntekijät ovat tyhjän päällä koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi ja miljoonat voivat syöksyä köyhyyteen, varoittavat YK:n kehitysohjelman UNDP:n asiantuntijat. Toisaalta kriisi voi olla myös mahdollisuus vahvistaa maanosan selviytymiskykyä.
Suomi tukee globaaleja koronatoimia 31 miljoonalla eurolla – Ei uutta rahaa kehitysyhteistyöhön
Suomi tukee globaaleja koronatoimia 31 miljoonalla eurolla – Ei uutta rahaa kehitysyhteistyöhön
Kehitysyhteistyövaroja kohdennetaan uudelleen koronaviruspandemiaan vastaamiseksi. Varsinaista uutta rahaa ei kuitenkaan ainakaan vielä ole luvassa, kertoi kehitysministeri Ville Skinnari (sd) tänään.
Maailman sotilasmenot kasvoivat viime vuonna eniten vuosikymmeneen, taustalla muun muassa suurvaltojen välinen kamppailu
Maailman sotilasmenot kasvoivat viime vuonna eniten vuosikymmeneen, taustalla muun muassa suurvaltojen välinen kamppailu
Maailman sotilasmenot ovat jälleen kasvaneet. Rauhanjärjestöt vaativat Suomea ottamaan hävittäjähankinnat uudelleen tarkasteluun.
Epävarmuuden kasvaessa maailmalla tarvitaan diplomatiaa ja monenkeskistä yhteistyötä
Epävarmuuden kasvaessa maailmalla tarvitaan diplomatiaa ja monenkeskistä yhteistyötä
Koronakriisissä olemme saaneet esimakua siitä, millaista elämä on sellaisen kriisin keskellä, jossa kukaan ei ole suojassa. Epävarmuuden kasvaessa tarvitaan diplomatiaa, jotta multilateralismi vahvistuisi, kirjoittavat YK-liiton puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén ja toiminnanjohtaja Helena Laukko.
Maailmanpolitiikka iskee vasten kasvoja Länsirannalla
Maailmanpolitiikka iskee vasten kasvoja Länsirannalla
”Kehitysyhteistyöllä tuetaan Palestiinaa, kun samalla kaupan ja muiden tukien kautta tuetaan Israelia”, kirjoittaa Sonja Hyötylä, joka vietti kolme kuukautta miehitetyllä Länsirannalla. Hän yllättyi siitä, kuinka ristiriitaisilta kansainvälisen yhteisön ja EU:n toimet palestiinalaisten arjessa näyttivät.
Ruotsalaisten ja suomalaisten osuus orjakaupan historiassa on lakaistu maton alle – ”Emme ehkä olleet suurimpia syyllisiä, mutta emme myöskään sivullisia”, sanovat suomalaistutkijat
Ruotsalaisten ja suomalaisten osuus orjakaupan historiassa on lakaistu maton alle – ”Emme ehkä olleet suurimpia syyllisiä, mutta emme myöskään sivullisia”, sanovat suomalaistutkijat
Tutkija-dokumentaristi Jouko Aaltosen ja dosentti Seppo Sivosen kirja kertoo muun muassa Ruotsin omistamasta karibialaisesta Saint-Barthélemyn saaresta, josta tuli orjakaupan keskus. Vielä nykyäänkin asian vähättely on Ruotsissa yleistä, ja saareen suhtaudutaan jopa nostalgisesti, sanoo Aaltonen.
Etiopian ministereistä jo puolet on naisia, mutta tasa-arvo on vielä kaukana – ”Järjestelmä kertoo naisille, etteivät he ole yhtä kykeneviä kuin miehet”
Etiopian ministereistä jo puolet on naisia, mutta tasa-arvo on vielä kaukana – ”Järjestelmä kertoo naisille, etteivät he ole yhtä kykeneviä kuin miehet”
Naisten poliittinen edustus on kasvanut Etiopiassa nopeasti, mutta se ei tarkoita vielä todellista vaikutusvaltaa. ”Vallassa olevat naiset ovat lojaalimpia pääministerille kuin kansalle”, sanoo toimittaja Hadra Ahmed.
Rikkaat maat lisäsivät kehitysapuaan viime vuonna – Koronavirus lisää painetta nostaa tukea
Rikkaat maat lisäsivät kehitysapuaan viime vuonna – Koronavirus lisää painetta nostaa tukea
Vain viisi vaurasta maata saavutti viime vuonna tavoitteen suunnata vähintään 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön. Suomi on EU-maiden keskitasoa.
Amnestyn vuosiraportti: Suomen suurimpia ihmisoikeusongelmia turvapaikkapolitiikka ja translaki
Amnestyn vuosiraportti: Suomen suurimpia ihmisoikeusongelmia turvapaikkapolitiikka ja translaki
Suomen turvapaikkapolitiikan virheet ovat osa laajempaa ilmiötä, kritisoi ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.