politiikka
”Ruoka on niin halpaa, että sitä voi heittää pois, mutta samaan aikaan niin kallista, ettei kaikilla ole siihen varaa” – Miksi ruoka-apu soluttautui pysyväksi osaksi yhteiskuntaa?
”Ruoka on niin halpaa, että sitä voi heittää pois, mutta samaan aikaan niin kallista, ettei kaikilla ole siihen varaa” – Miksi ruoka-apu soluttautui pysyväksi osaksi yhteiskuntaa?
Hävikkiruuan korostaminen ruoka-avussa vaikeuttaa kriittistä keskustelua siitä, miksi ruoka-apua ylipäätään tarvitaan, sanovat tutkijat. Samalla väliaikaiseksi tarkoitettu apu on normalisoitunut osaksi yhteiskuntaa.
Israelin ja palestiinalaisten konflikti on medialle vaikea pala – Tutkija toivoo rohkeampaa uutisointia
Israelin ja palestiinalaisten konflikti on medialle vaikea pala – Tutkija toivoo rohkeampaa uutisointia
Israelin ja palestiinalaisten konflikti on poikkeuksellinen monella tapaa myös medialle. Miksi aiheen parissa ollaan niin varovaisia? Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola sanoo, että aihe herättää yleisössä erityisen suuria tunteita.
Miehet ja muut kuin ydinperheet jäävät syntyvyyskeskustelusta yhä syrjään
Miehet ja muut kuin ydinperheet jäävät syntyvyyskeskustelusta yhä syrjään
Asiantuntijat toivovat, että syntyvyyskeskustelussa huomioitaisiin kaikenlaiset perheet. “Lisääntyminen nähdään meidän kulttuurissamme vain naisten asiana, vaikka mukana on muitakin osapuolia”, sanoo tutkija Riikka Homanen.
Monta muuta asiaa jäi katveeseen, kun media rummutti Yhdysvaltain presidentinvaaleja
Monta muuta asiaa jäi katveeseen, kun media rummutti Yhdysvaltain presidentinvaaleja
Trump-uutiset vievät tilaa muilta ulkomaanuutisilta. Professori Turo Uskalin mukaan ahkeraa uutisointia voi perustella Yhdysvaltain merkityksellä länsimaiselle yhteiskunnalle. Globaalin etelän mediassa uutisointia ei ole yhtä paljon.
Afganistanin naisten protestointi jatkuu salassa – ”Taliban ei voi hiljentää ääntämme”
Afganistanin naisten protestointi jatkuu salassa – ”Taliban ei voi hiljentää ääntämme”
Afganistanin naisten on vaiettava julkisilla paikoilla. Nyt protestiryhmät toimivat salaa.
”Maailmalla ei ole aikaa tällaiselle vitkuttelulle” – Ilmastokokouksen lopputulos on pettymys etenkin kehittyvien maiden kannalta
”Maailmalla ei ole aikaa tällaiselle vitkuttelulle” – Ilmastokokouksen lopputulos on pettymys etenkin kehittyvien maiden kannalta
Ilmastorahoitus kasvaa mutta ei riittävästi. Kehitysjärjestöjen kattojärjestön Fingon mukaan Bakun ilmastokokouksen loppuasiakirja myös hämärtää vastuuta siitä, kenen ilmastorahoitusta pitäisi maksaa.
Suomen päätös keskeyttää kehitysyhteistyö Somalian kanssa saa kritiikkiä – “Näin ei tule hoitaa kansainvälisiä suhteita”
Suomen päätös keskeyttää kehitysyhteistyö Somalian kanssa saa kritiikkiä – “Näin ei tule hoitaa kansainvälisiä suhteita”
Suomi vetää tukensa Somalialta, koska maa ei ole sitoutunut ottamaan vastaan Suomesta palautettavia kansalaisiaan. Päätös vaikuttaa etenkin naisten ja tyttöjen asemaan, sanovat järjestöt.
Trumpin voitto oli osalle kenialaisista toivottu lopputulos
Trumpin voitto oli osalle kenialaisista toivottu lopputulos
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on nähty Keniassa epädemokraattisen presidentti William Ruton vallan edustajana. Trumpin valinta on monen mielestä mahdollisuus vapautua Yhdysvaltain vaikutusvallasta, kirjoittaa politiikan väitöskirjatutkija Eeva Mäkinen.
Israelin toimet Gazassa alkavat muistuttaa yhä enemmän kansanmurhaa – Mutta riittääkö näyttö kansainväliselle tuomioistuimelle ja onko sillä edes väliä?
Israelin toimet Gazassa alkavat muistuttaa yhä enemmän kansanmurhaa – Mutta riittääkö näyttö kansainväliselle tuomioistuimelle ja onko sillä edes väliä?
Israelin systemaattisista rikkomuksista Gazassa tulee nyt jatkuvasti lisää todistusaineistoa, mutta kansanmurhatuomio riippuu siitä, miten Etelä-Afrikan kansainväliselle tuomioistuimelle toimittamaa todistusaineistoa tulkitaan. ”On vaikea välttyä siltä käsitykseltä, että Israelin politiikan tarkoituksena on tehdä Gaza elinkelvottomaksi ja tuhota tai päästä jollakin tavalla eroon siellä olevasta kansanryhmästä”, sanoo kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi.