konfliktinratkaisu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

konfliktinratkaisu

Suomi ja Tanska nostamassa palestiinalaisedustustojen asemaa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Suomi ja Tanska nostamassa palestiinalaisedustustojen asemaa

Korotuksella tuetaan palestiinalaisten oman valtion rakennusta sekä rauhanprosessia, sanoo ulkoministeriö.

YK ei edelleenkään puutu Länsi-Saharan ihmisoikeustilanteeseen

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

YK ei edelleenkään puutu Länsi-Saharan ihmisoikeustilanteeseen

YK:n Länsi-Saharan itsemäärämisoikeutta ajavaa operaatiota jatketaan vuodella, mutta ihmisoikeuksien seuranta jää jälleen puuttumaan mandaatista.

Kauppa-alus Gazasta korvaa avustuslaivat

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Kauppa-alus Gazasta korvaa avustuslaivat

Kansainvälinen solidaarisuusliike murtaa nyt palestiinalaisalueen saartoa uudella tavalla.

Syyriasta kuuluu myös rauhan ääniä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Syyriasta kuuluu myös rauhan ääniä

Väkivalta tuottaa vain lisää ongelmia, neuvotteluja pohjustavat tohtorit vakuuttavat.

Kolumbian valtion uhrit vaativat hyvitystä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Kolumbian valtion uhrit vaativat hyvitystä

Kansanliike vaatii kaikkien Kolumbian sisällissodan syyllisten rankaisemista, kirjoittaa Constanza Vieira.

EU lisää tukeaan Burundille

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

EU lisää tukeaan Burundille

EU palkitsee Burundia hyvästä taloudellisesta kehityksestä ja hallinnosta

Näkökulma: Yhden valtion malli

Näkökulma: Yhden valtion malli

Palestiinasta ei tarvitse luoda uutta valtiota, jos Israel muuttuu demokraattiseksi, kirjoittaa Syksy Räsänen.

Väkivallan kierre jatkuu Norsunluurannikolla

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Väkivallan kierre jatkuu Norsunluurannikolla

Alessane Ouattaran joukot ovat teloittaneet, kiduttaneet ja pidättäneet entisen presidentin kannattajia, selviää Amnestyn tuoreesta raportista.

Vain huonoja vaihtoehtoja

Logo, jossa lukee Le monde diplomatique.

Vain huonoja vaihtoehtoja

Afganistanin, Irakin ja Malin kokemusten perusteella näyttää siltä, että jokainen länsimaiden sotaretki itse asiassa hyödyttää radikaaleimpia jihadisteja, kirjoittaa Serge Halimi.

Tilaa aihepiirin konfliktinratkaisu RSS-syöte