konfliktinratkaisu
Salvadorin jengisodan tulitauko rakoilee
Salvadorin jengisodan tulitauko rakoilee
Juuri päättyneen presidentinvaalitaistelun aikana hallitus vetäytyi fasilitoijan roolista, sanovat rauhanvälittäjät.
Euroopalle oma rauhaninstituutti
Euroopalle oma rauhaninstituutti
Perustajien mukaan Ukrainan tilanne on osoittanut akuutin tarpeen vahvistaa eurooppalaista rauhanrakennusta.
Rauhanaktivisti: Syyrialaiset tarvitsevat tukea rauhan palauttamiseksi
Rauhanaktivisti: Syyrialaiset tarvitsevat tukea rauhan palauttamiseksi
Kansainvälisen yhteisön tulisi puuttua asetoimituksiin ja väkivaltaa lietsovien joukkojen avustamiseen Syyriassa, sanoo rauhanaktivisti Omar Abdulaziz Hallaj.
Israelin ja Palestiinan rauhanneuvottelut vetelevät viimeisiään
Israelin ja Palestiinan rauhanneuvottelut vetelevät viimeisiään
Yhdysvaltojen johtamat neuvottelut päätyivät diplomaattiseen umpikujaan viikonloppuna.
Ukraina vie huomion Syyrialta
Ukraina vie huomion Syyrialta
YK:n turvallisuusneuvosto ei pysty toimimaan kriisin ratkaisemiseksi, koska Yhdysvallat ja Venäjä ovat siirtäneet huomionsa Ukrainaan, kirjoittaa Thalif Deen.
Yhä useampi afgaani haluaa oikeutta
Yhä useampi afgaani haluaa oikeutta
Moni pelkää että rikokset lakaistaan maton alle ja vanha meno jatkuu vaalien jälkeen, kirjoittaa Giuliano Battiston.
Kirkon Ulkomaanapu laajentaa rauhantyötään Keski-Somaliaan
Kirkon Ulkomaanapu laajentaa rauhantyötään Keski-Somaliaan
Onnistuneet esimerkit rauhansovittelusta Somalimaassa antoivat kimmokkeen toiminnan laajentamiseen, mutta järjestö myöntää pohjoista huomattavasti epävakaamman Keski-Somalian asettavan työlle omanlaisensa haasteet.
Libanon liipaisimella
Libanon liipaisimella
Tappamalla ei kukisteta autoritaarisuutta sen enempää kuin uskonnollista radikalismia, kirjoittaa Ari Kerkkänen.
Turkin ja kurdien rauhanneuvottelut vielä hakusessa
Turkin ja kurdien rauhanneuvottelut vielä hakusessa
Oikeasta rauhanprosessista ei voi vielä puhua, sanoivat Suomessa ennen joulua vierailleet toimittajat Hamza Aktan ja Frederike Geerdink.