turvallisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

turvallisuus

”Keskustelu asekaupasta pitäisi nostaa moraaliselle tasolle” – EU-maiden asevienti herättää huolta asiantuntijoissa

Jeff Halper, Syksy Räsänen ja Kari Paasonen istuvat rauhanjärjestöjen seminaarissa

”Keskustelu asekaupasta pitäisi nostaa moraaliselle tasolle” – EU-maiden asevienti herättää huolta asiantuntijoissa

Rauhanjärjestöjen seminaarissa keskusteltiin EU:n aseviennistä ja uudesta puolustusrahastosta. Vaikka EU:n yhteinen kanta kieltää aseviennin konfliktimaihin, käytännössä se ei ole estänyt kauppaa muun muassa Saudi-Arabian kanssa. Todellisuudessa kansainvälisissä säännöissä ei pitäisi olla tulkinnanvaraa, totesi ICAHD Finlandin puheenjohtaja Syksy Räsänen.

Unicef: Lapsiuhrien määrä on kasvanut rajusti Malin konfliktissa – Tänä vuonna jo yli 150 lasta kuollut

Ihmisiä talon raunioilla

Unicef: Lapsiuhrien määrä on kasvanut rajusti Malin konfliktissa – Tänä vuonna jo yli 150 lasta kuollut

Mali on epävakaa etnisten ryhmien välisten kahakoiden sekä islamistikapinallisten taisteluiden vuoksi. Nyt väkivalta on levinnyt maan pohjoisosista keskiosiin, ja siitä kärsivät etenkin lapset, varoittaa YK.

Väkivalta kärjistyy Burkina Fasossa, yli 200 000 paennut kodeistaan – YK: Humanitaarinen hätätila

Muovipressuilla peitetty asumus ja pyykkejä kuivumassa

Väkivalta kärjistyy Burkina Fasossa, yli 200 000 paennut kodeistaan – YK: Humanitaarinen hätätila

Viime vuonna Malissa alkaneet levottomuudet ovat levinneet Burkina Fasoon ja maata uhkaa nyt paha ruokapula, YK:n elintarvikejärjestö FAO varoittaa.

Ugandalainen Ahmed Hadji selvisi hengissä terrori-iskusta ja ryhtyi ehkäisemään radikalisoitumista – ”Monella ei ole uskonnosta riittävästi tietoa”

Ahmed Hadji sohvalla Kirkon Ulkomaanavun tiloissa

Ugandalainen Ahmed Hadji selvisi hengissä terrori-iskusta ja ryhtyi ehkäisemään radikalisoitumista – ”Monella ei ole uskonnosta riittävästi tietoa”

Ääriliike al-Shabaab houkuttelee nuoria Ugandassa, jossa on maailman nuorimpiin kuuluva väestö ja vain vähän työpaikkoja. Nuorisojärjestöä johtavan Ahmed Hadjin mukaan nuoret tarvitsevat töitä ja tarkoituksen elämälleen. Valtio näkee nuoret kuitenkin uhkana.

ILO hyväksyi historiallisen sopimuksen häirintää ja väkivaltaa vastaan työpaikoilla – Taustalla MeToo-liike

Pinkkiä lakanaa ja lippuja pitelevät naiset marssivat kadulla

ILO hyväksyi historiallisen sopimuksen häirintää ja väkivaltaa vastaan työpaikoilla – Taustalla MeToo-liike

Uusi sopimus määrittelee väkivallan ja ahdistelun työpaikoilla ihmisoikeusloukkauksiksi. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kiittää MeToo-liikettä, jonka ansiosta naiset ovat uskaltautuneet puhumaan kokemuksistaan työpaikoilla.

Tappajarobotit – Kauhukuva joka on estettävä

Pieni robotti tietokoneen näppäimistön vieressä

Tappajarobotit – Kauhukuva joka on estettävä

Roboteilla on monia etuja ihmissotilaaseen nähden. Se ei tunne syyllisyyttä eikä kärsi painajaisista jälkikäteen. Uhkana voi olla jopa hallitsematon robottisota, kirjoittaa Antero Honkasalo.

Myanmarin Unicef: Lapset tarvitsevat suojelua Rakhinessa – Kouluja ei ole tarkoitettu armeijan käyttöön

Lapsia kurkkimassa koulun ikkunasta

Myanmarin Unicef: Lapset tarvitsevat suojelua Rakhinessa – Kouluja ei ole tarkoitettu armeijan käyttöön

Rakhinen konfliktissa Myanmarissa on viime kuukausina kuollut useita lapsia. Konfliktin osapuolten tulisi huolehtia lasten turvalisuudesta eikä käyttää kouluja sotilastarkoituksiin, Unicef vaatii.

Meksikoon tulevien siirtolaisten määrä kasvaa rajusti – Kolmasosa lapsia ja nuoria

Silmänkantamattomiin jatkuva siirtolaisjono tiellä Meksikossa

Meksikoon tulevien siirtolaisten määrä kasvaa rajusti – Kolmasosa lapsia ja nuoria

Ennätysmäiset yli 400 000 henkeä ylitti Meksikon etelärajan tammi-huhtikuussa. Valtaosa on lähtöisin väkivallan piinaamista Keski-Amerikan maista, ja päämääränä suurimmalla osalla on Yhdysvallat.

Mikä on asevalvonnan tulevaisuus?

Lasten siluetti ja metalliromua

Mikä on asevalvonnan tulevaisuus?

Asevalvonta on tärkeää aseiden vähentämisen kannalta mutta myös siksi, että toisiaan vastustavat tahot kohtaavat. Se, ettei asevarusteluun liittyvistä kysymyksistä enää keskustella yhdessä saman pöydän ääressä, lisää konfliktin riskiä, kirjoittaa Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronberg.

Tilaa aihepiirin turvallisuus RSS-syöte