turvallisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

turvallisuus

Massiivista Afganistan-konferenssia isännöivä Suomi aikoo asettaa maan kehitysavulle tiukat ehdot – ”Emme tule tukemaan 1990-luvun kaltaista emiraattia”

Tyttöjä valkoisissa huiveissa sinisen rakennuksen edustalla.

Massiivista Afganistan-konferenssia isännöivä Suomi aikoo asettaa maan kehitysavulle tiukat ehdot – ”Emme tule tukemaan 1990-luvun kaltaista emiraattia”

Ensi viikolla järjestettävässä Afganistan-konferenssissa varmistetaan maan budjetti neljäksi vuodeksi. Tilanne on poikkeuksellisen herkkä, sillä rauhanneuvottelut ovat kesken. ”Avunantajat ovat valmiita tukemaan Afganistania, mutta tuomme selvästi esille ne asiat, joista emme jousta”, sanoo konferenssin erityisedustaja, suurlähettiläs Janne Taalas.

Raportti: Suomen asevientiä on vaikea arvioida, koska tilastot eivät ole läpinäkyviä

Keltainen rakennus, jossa kivipylväät ja koristeellinen pääty.

Raportti: Suomen asevientiä on vaikea arvioida, koska tilastot eivät ole läpinäkyviä

Suomi vei viime vuonna aseita muun muassa Arabiemiirikuntiin. Esimerkiksi Bahrainin ja Indonesian aseviennin kohteita ei tiedetä, koska lupajärjestelmä ei ole läpinäkyvä, kritisoi asevientitilastoja kokoava SaferGlobe.

Sahelin humanitaarinen kriisi syvenee – Osissa Burkina Fasoa ollaan ”askeleen päässä nälänhädästä”, varoittaa WFP

Kokoussali ja mies puhumassa kahdella näytöllä.

Sahelin humanitaarinen kriisi syvenee – Osissa Burkina Fasoa ollaan ”askeleen päässä nälänhädästä”, varoittaa WFP

Avunantajat keräsivät 1,4 miljardin euron avustuspotin Keski-Sahelin maihin. Pakolaisten määrä on yli 20-kertaistunut alueella vain muutamassa vuodessa.

Siviilikriisinhallinta tukee konfliktista toipuvia maita vankemman tulevaisuuden rakentamisessa

Nainen puolilähikuvassa piikkilangalla varustetun betoniaidan edessä.

Siviilikriisinhallinta tukee konfliktista toipuvia maita vankemman tulevaisuuden rakentamisessa

Sisäministeriön alaisuudessa toimiva Kriisinhallintakeskus lähettää asiantuntijoita siviilikriisinhallintatehtäviin maailmalle. Koulutusasiantuntija Sari Rautarinta on ollut komennuksella Sudanissa, Afganistanissa ja Ukrainassa. Työ on pitkäjänteistä, ja sen merkitys on nähtävissä vasta vuosien kuluttua, hän sanoo.

”Ihmiset eivät ole tottuneet pakenemaan” – Keski-Sahelissa on käynnissä yksi maailman nopeimmin pahenevista humanitaarisista kriiseistä

Ihminen korkean puun vieressä, taustalla pakolaisleirin asumuksia.

”Ihmiset eivät ole tottuneet pakenemaan” – Keski-Sahelissa on käynnissä yksi maailman nopeimmin pahenevista humanitaarisista kriiseistä

Maailma.net aloittaa uuden juttusarjan unohdetuista kriiseistä ja konflikteista, joista kuullaan maailman medioissa harvoin. Yksi niistä on Keski-Sahelissa, jossa ihmiset pakenevat jihadistista väkivaltaa ja aseellisten ryhmien hyökkäyksiä. Aiemmin rauhallisessa Burkina Fasossa sisäisten pakolaisten määrä on kymmenkertaistunut lyhyessä ajassa.

Kansainvälinen asekauppa kasvoi jälleen – Aseita virtaa etenkin Lähi-itään

Solmuun vedetty aseen piippu

Kansainvälinen asekauppa kasvoi jälleen – Aseita virtaa etenkin Lähi-itään

Maailman suurimman aseviejän Yhdysvaltain aseista puolet on viimeisen viiden vuoden aikana mennyt Lähi-itään ja siitä puolet Saudi-Arabiaan maan Jemenissä tekemistä ilmaiskuista huolimatta, selviää Tukholman rauhantutkimusinstituutin tilastoista.

Raportti: Terrorismin vastaiset toimet kurittavat lapsia

Nuoria miehiä rivissä kädet puuskassa

Raportti: Terrorismin vastaiset toimet kurittavat lapsia

Terrorismin vastaisessa taistelussa ei riittävästi huomioida lapsia eikä ymmärretä, mitä haittaa heille aiheutetaan. Terroristijärjestöyhteyksistä epäiltyjä lapsia tulisi kohdella terrorismin uhreina, ei rikoskumppaneina, sanoo kansalaisjärjestö Watchlist on Children and Armed Conflict.

Raportti: Sodat ovat lapsille entistäkin vaarallisempia – Pojat kuolevat useammin taisteluissa, tytöt usein seksuaalisen väkivallan kohteina

Lapsia istuu lattialla piirustus- ja kirjoitusvälineiden kera

Raportti: Sodat ovat lapsille entistäkin vaarallisempia – Pojat kuolevat useammin taisteluissa, tytöt usein seksuaalisen väkivallan kohteina

Konflikteissa vammautuneiden tai tapettujen lasten määrä on kolminkertaistunut vuoden 2010 jälkeen. Yksi vaarallisimmista maista on Syyriassa, jossa puolet lapset ei ole kokenut elinaikanaan muuta kuin sotaa.

Tilaa aihepiirin turvallisuus RSS-syöte