turvallisuus
Eduskuntavaalit: Osa puolueista kiristäisi asevientilinjaa, hävittäjähankinnat jakavat mielipiteitä
Eduskuntavaalit: Osa puolueista kiristäisi asevientilinjaa, hävittäjähankinnat jakavat mielipiteitä
Suomen Rauhanliiton tekemän katsauksen mukaan muun muassa viime aikojen keskustelu aseviennistä Jemeniin näkyy puolueiden vaaliohjelmissa.
Kun väkivalta ja kuolema ovat arkea
Kun väkivalta ja kuolema ovat arkea
Sodat ovat viime vuosina siirtyneet yhä enemmän kaupunkiympäristöön, ja niiden uhreina ovat yhä useammin lapset. ”Mitä pidempiä konfliktit ovat, sitä epäinhimillisemmiksi sotaa käyvien osapuolten käytös muuttuu”, kirjoittaa Pelastakaa Lasten ohjelmapäällikkö Susanna Tan, joka pelkäsi lapsena itse ydinsotaa.
Asekauppa vilkastui taas – Saudi-Arabiasta maailman suurin aseiden tuoja
Asekauppa vilkastui taas – Saudi-Arabiasta maailman suurin aseiden tuoja
Maailman asekauppa on viimeisten viiden vuoden aikana kasvanut jälleen, selviää Tukholman rauhantutkimustinstituutin tuoreista tilastoista. Länsimaisilla aseilla on kysyntää etenkin Persianlahden sotaa käyvissä maissa.
Rahoituksen loppuminen uhkaa Suomen asekauppaa tutkivan SaferGloben toimintaa
Rahoituksen loppuminen uhkaa Suomen asekauppaa tutkivan SaferGloben toimintaa
Ulkoministeriö ei myöntänyt tänä vuonna lainkaan yleisrahoitusta SaferGlobe-ajatushautomolle. ”Tuntuu, että näin pieni rahoitus ei häviäisi, ellei meidän toimintaamme haluttaisi vaikuttaa kielteisesti”, sanoo SaferGloben toiminnanjohtaja Maria Mekri.
Afganistanin konfliktissa kuoli viime vuonna eniten siviilejä sen jälkeen, kun YK aloitti tilastoinnin
Afganistanin konfliktissa kuoli viime vuonna eniten siviilejä sen jälkeen, kun YK aloitti tilastoinnin
Afganistanissa tapettiin viime vuonna yli 3 800 siviiliä. Syynä on itsemurhaiskujen sekä muun muassa ilmaoperaatioiden kasvu. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on aiemmin vaatinut, ettei Afganistaniin enää palautettaisi turvapaikanhakijoita.
Kansallinen vai kansalaisten turvallisuus
Kansallinen vai kansalaisten turvallisuus
Tuoko kansalliseen turvallisuuteen sijoittaminen oikeasti turvaa kansalaisille ja kuinka paljon, kysyy emeritusprofessori Jyrki Käkönen. “On hyvä tiedostaa, että kuviteltuun kansalliseen turvallisuuteen investoidut resurssit ovat yleensä poissa kansalaisten turvallisuudesta – sosiaaliturvasta, terveydenhoidosta tai koulutuksesta.”
Avustusjärjestö: Tuhannet ampumahaavapotilaat kuormittavat Gazan jo valmiiksi henkitoreissa olevaa terveysjärjestelmää – ”Musertava isku”
Avustusjärjestö: Tuhannet ampumahaavapotilaat kuormittavat Gazan jo valmiiksi henkitoreissa olevaa terveysjärjestelmää – ”Musertava isku”
Lähes 6 000 ihmistä on saanut ampumavammoja Gazassa mielenosoitusten alkamisen jälkeen. Hoitoa ei riitä kaikille. ”Näin suuri potilasmäärä ylikuormittaisi maailman parhaitakin terveysjärjestelmiä”, varoittaa Lääkärit ilman rajoja -järjestön Palestiinan operaation johtaja Marie-Elisabeth Ingres.
Tappajarobottien kieltosopimus näyttää yhä vaikeammalta saavuttaa – Nyt harkitaan toista reittiä
Tappajarobottien kieltosopimus näyttää yhä vaikeammalta saavuttaa – Nyt harkitaan toista reittiä
Valtiot jatkavat täysautonomisista aseista eli tappajaroboteista keskustelemista ensi vuonnakin. Viime viikolla pidetyn kokouksen tulos on laiha, sillä varsinaisiin kieltosopimusneuvotteluihin ei ole vieläkään päästy.
Uusi ydinvarustelukierre uhkaa – Kehitystä on vaikea ennustaa, sillä suurvaltojen presidentit osaavat yllättää
Uusi ydinvarustelukierre uhkaa – Kehitystä on vaikea ennustaa, sillä suurvaltojen presidentit osaavat yllättää
Kansainväliset sopimukset ovat viime vuosikymmeninä vähentäneet tuntuvasti ydinaseiden määrää. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitus INF-sopimuksesta vetäytymisestä kertoo sovun murenemisesta. Kehityksen suuntaa on mahdotonta ennustaa, kirjoittaa Tukholman rauhantutkimusinstituutin Siprin johtaja Dan Smith.