(IPS) -- Maailmanlaajuinen kestävä kehitys vaatii eriarvoisuuden vähentämistä, mutta viime aikoina suunta on ollut monin paikoin päinvastainen.

YK:n kaksi vuotta sitten hyväksymät kestävän kehityksen tavoitteet on määrä toteuttaa vuoteen 2030 mennessä. Se tarkoittaa köyhyyden juurimista, ilmasto- ja ympäristöuhkien torjumista, sosiaalisen sekä taloudellisen tasa-arvon lisäämistä ja ihmisoikeuksien kunnioittamista.

Vasta alussa olevan työn onnistuminen vaatii tarkkaa seurantaa ja tiedonkeruuta pitkin matkaa.

Jyrkkä taloudellinen eriarvoisuus jarruttaa monin tavoin kehitystavoitteiden toteutumista. Se vie pohjaa talouskasvulta ja köyhyyden vähentämiseltä sekä vahvistaa sukupuolten epätasa-arvoa. Terveys- ja koulutuserot sekä ylisukupolvinen köyhyys myös ruokkivat rikollisuutta. Samalla sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja demokratia rapautuvat.

Vauraus keskittyy

Eriarvoisuuden vähentäminen edellyttää valtioilta perusteellista näkökulman muutosta ja voimavarojen uusjakoa.

Avustusjärjestö Oxfam kertoi aiemmin tänä vuonna, että varallisuuden keskittyminen maailmassa kiihtyy. Kahdeksan rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin ihmiskunnan köyhemmän puolikkaan 3,6 miljardia henkeä. Köyhien ja rikkaiden välinen kuilu levenee niin rikkaissa kuin köyhissäkin maissa.

Kuilun kaventamiseksi on kosolti työkaluja, mutta niiden ottaminen käyttöön vaatii valtioilta läpinäkyvyyttä, tutkittua tietoa ja vastuullisuutta.

Oxfam on laatinut tätä työtä tukemaan indeksin, joka luokittelee valtiot sen mukaan, mitä ne tekevät taloudellisen eriarvoisuuden vähentämiseksi. Mittareita ovat reilu ja tehokas verotus, koulutus-, terveys- ja sosiaalimenot sekä oikeudenmukainen työmarkkinapolitiikka.

Suomi kuutossijalla

Indeksin kesällä julkaistu ensimmäinen versio kattaa 152 valtiota. Se paljastaa, että kolme neljästä valtiosta ei tee eriarvoisuuden vähentämiseksi puoliakaan siitä, mitä ne voisivat.

Vaikka ääripäiden vertailu antaa vaikutelman, että rikkaat maat ovat hyviä ja köyhät pahoja, se ei päde kaikkiin.

Indeksin kärjessä ovat Ruotsi, Belgia ja Tanska, niitä seuraavat Norja, Saksa ja Suomi. Kärkimaita leimaavat suuret sosiaalimenot ja työntekijöiden turvattu asema.

Nigeria, Bahrain ja Myanmar painuvat indeksi pohjalle päinvastaisista syistä: pienet koulutus-, terveys- ja sosiaalimenot, työvoiman ja naisten heikko asema sekä verotus, joka kurittaa köyhiä ja hemmottelee äveriäimpiä.

Vaikka ääripäiden vertailu antaa vaikutelman, että rikkaat maat ovat hyviä ja köyhät pahoja, se ei päde kaikkiin. Maailman rikkain valtio, Yhdysvallat, on vasta sijalla 23. USA on siten G7-maista heikoin ja sijalla 21 kaikkiaan 35 OECD-maan joukossa.

Yritysten verovälttely

Parhaatkin maat voisivat tehdä enemmän eriarvoisuuden vähentämiseksi. Esimerkiksi Belgian verotus hellii suuryrityksiä, ja Tanska on keventänyt rikkaimpien verotusta. Lisäksi moni listan kärkipään maista toimii veroparatiisina ja helpottaa siten eriarvoisuuden ylläpitoa muissa maissa.

Kehitysmaat menettävät vuosittain yli sadan miljardin dollarin arvosta tuloja ylikansallisten yritysten verovälttelyn vuoksi. Sillä rahalla voisi kustantaa opetuksen 124 miljoonalle lapselle, jotka eivät ole koulussa, ja lääkitä vähintään 6 miljoonaa vuosittain tarpeettomasti menehtyvää lasta.

Oxfamin indeksi pyrkii herättämään julkista keskustelua eriarvoisuuskriisistä ja sen ratkaisuista. Valtioille se muistuttaa, että Kestävän kehityksen tavoitteet saavutetaan vain, jos kansantaloudet toimivat kaikkien hyväksi harvojen sijasta.

Tavoitteisiin pääsy vaatii runsaasti rahaa, mutta resurssit ovat olemassa. Valtioiden tehtävä on jakaa ne oikein. Sen vahtiminen jää kansalaisten kontolle. Yhteisin ponnistuksin on mahdollista juuria äärimäinen köyhyys maailmasta kokonaan meidän aikanamme.

Kirjoittaja johtaa Oxfam-järjestöä Yhdysvalloissa.