Kaikista asioista, mistä pitäisi keskustella, ei keskustella. Ja kun keskustellaan, se tehdään eri termein ja valikoivasti portinvartijoiden johdolla. Tämä todellisuus pätee myös ajankohtaiseen kansainväliseen keskusteluun pakolaisuudesta ja ihmisoikeuksista. Jotta voisimme ymmärtää tämänhetkistä keskustelukulttuuria, julkisen keskustelun ja päätöksenteon mekanismeja sekä valikoivaa luonnetta on avattava. Kaikista asioista ei voida keskustella samanaikaisesti. Yhteiskunnan äänekkäimmät ja vaikutusvaltaisimmat toimijat pyrkivät määrittelemään julkisen keskustelun ja poliittisen päätöksenteon kulun myös ihmisoikeuskysymyksissä. Poliittiseen päätöksentekoon ja ruohonjuuritason asenneilmapiiriin vaikuttavat kehystäminen ja toimijoiden välinen valtapeli.

Laiton siirtolainen vai paperiton turvapaikanhakija? Julkisessa ja poliittisessa keskustelussa käytetään valikoivaa kehystämistä. Tällöin asioille, tapahtumille ja toimijoille luodaan konteksti sekä syy-seuraussuhteet. Käytännössä asioita, tapahtumia ja toimijoita tarkastellaan määrätystä tulokulmasta ja niistä keskustellaan tarkoituksella eri termein. Kaikki toimijat kehystävät. Toimijat, kuten kansalaisjärjestöt, hallitukset, voittoa tavoittelevat yritykset, kansainväliset organisaatiot YK ja EU sekä yksittäiset poliitikot ja ihmiset tekevät samanaikaisia strategisia valintoja kehystämisessä ja luovat erilaisia syyseuraussuhteita asioiden, tapahtumien ja toimijoiden välille. Toimijat myös reagoivat ja ennakoivat toisten toimijoiden valintoja julkisessa keskustelussa ja poliittisessa päätöksenteossa.

Ihmisoikeudet nähdään tärkeinä ja universaaleina. Todellisuudessa kehystämisellä sekä vallankäytöllä vaikutetaan siihen, miten keskustellaan sekä kenen ihmisoikeuksia kunnioitetaan ja kenen ei. Jotta ihmisoikeusasioista keskusteltaisiin ja tehtäisiin niitä parantavia päätöksiä, asiat on ensiksi otettava keskusteluun. Aiheista sekä syy-seuraussuhteista on löydyttävä toimijoiden välillä konsensus. Todellisuudessa keskustelujen ja päätöksenteon aikana konsensus ei välttämättä ole kaikkien toimijoiden päämäärä.

"Osa toimijoista pyritään hiljentämään tietoisesti luomalla uhkakuvia ja asettamalla eri ihmisryhmiä toisiaan vasten."

Kehystäminen on olennainen osa keskusteluja, mutta se on myös vallankäytön väline. Kaikilla toimijoilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia osallistua keskusteluun. Toiset toimijat ovat uskottavia, vaikutusvaltaisia ja legitiimejä portinvartijoita. Nämä toimijat pystyvät määrittelemään ketkä otetaan mukaan keskusteluihin ja mistä sekä miten keskustellaan.

Tämänhetkisessä pakolaiskeskustelussa ja päätöksenteossa vaihtoehtoiset näkökulmat ja jopa uudet ratkaisumallit voivat jäädä huomiotta. Portinvartijat saavat määritellä keskustelun ja päätöksenteon kulttuurin useilla eri areenoilla samanaikaisesti. Osa toimijoista pyritään hiljentämään tietoisesti luomalla uhkakuvia ja asettamalla eri ihmisryhmiä toisiaan vasten. Tämä on vallankäyttöä ja oman tilan suojelua. Tästä johtuen uudet näkökulmat voivat puuttua keskusteluista ja päätöksenteosta kokonaan. Näin toimijat vahvistavat valtasuhteita. Tällä puolestaan vaikutetaan siihen, miten ihmisoikeudet ja normit määritellään ja kenen ihmisoikeuksia vahvistetaan lailla kansainvälisesti.

Miksi pakolaistilanteeseen ei löydetä ratkaisua? Miksi kasvavan pakolaisuuden syihin ei puututa ja ymmärretä syviä globaaleja syy-seuraussuhteita? Maailmassa on lukematon määrä laajoja ihmisoikeusasioita, joihin olisi puututtava heti. Toimijat eivät kuitenkaan pysty tai halua keskustella ja tehdä päätöksiä kaikista asioista. Toimijat eivät ota kantaa tai käsittele asioita, joihin heillä ei ole taloudellista motivaatiota tai joita he eivät näe tärkeinä juuri omien tavoitteidensa tai uskomusten kannalta. Koska toimijoiden kyky ja poliittisen koneiston mahdollisuudet ovat rajallisia, vain osa asioista otetaan laajempaan julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Tämä tekee julkisesta keskustelusta ja päätöksenteosta dynaamista ja monimutkaista.

Kaikkien ääni ei voi kuulua tässä maailmassa. Jotta ihmisoikeusloukkauksiin voitaisiin luoda tosimaailman ratkaisuja, kaikilla toimijoilla tulisi olla tasapuoliset mahdollisuudet osallistua keskusteluun. Myös vastapuolelle on annettava mahdollisuus osallistua keskusteluun ja päätöksentekoon perustelluin argumentein. Ihmisoikeuksista keskustelu ja päätöksenteko eivät saa olla vain legitiimien portinvartijoiden yksinoikeus.

Ihmisillä on hätä juuri nyt. Kuitenkin poliittisia päätöksiä, kuten normien ja lakien säätämistä, edeltää aina pitkä kehystämisen prosessi, jossa valtasuhteilla on keskeinen osa lopputuloksen kannalta. Jotta julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoon vaikuttavia toimijoiden motiiveja ja todellisia tavoitteita voitaisiin läpinäkyvästi arvioida, on ymmärrettävä prosessin valikoiva luonne. Siksi on keskityttävä kehystämiseen ja valtasuhteisiin. Nykyisessä keskustelukulttuurissa tämä on suuri haaste. Kaikki toimijat tarvitsevat valtaa. Asioiden saaminen laajaan julkiseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon ei ole kivetty pelkästään hyvillä aikomuksilla. Kun tämä todellisuus on avoimesti ymmärretty, voidaan keskittyä olennaiseen, ihmisten auttamiseen.

Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka tutkii ihmisoikeuksia ja yhteiskunnan valtasuhteita.